Pakkomiellekkö?

Tunnistan itsessäni tiettyjä pakkomielteitä.
Niitä on meissä ihan kaikissa joitain, toisilla ne pysyvät ihan normaaleissa mitoissa, mutta sitten on niitä, kenen elämää ne rasittaa ihan oikeasti äärimmäisyyksiin asti.

Mulle pakkomielteitä ovat, siis asiat joita teen toistuvasti ja koko ajan koska ne häiritsee mua, niin siivoaminen (tai ahdistus sotkusta), ja tähän kuuluu vahvasti myös tavaroiden järjestely ja asiat pitää olla just oikeissa paikoissa. Myös pyykkääminen on mulle semmoinen rituaali, et ne pitää olla just "oikein" laitettuna.

Yksi asia on myös pöpökammo.
Inhoan yleisiä tiloja ja uimahalleja ja kauppakeskuksia ja kauppoja, ostoskärryjä- ja koreja, rahoja, bensapistooleja ja ulko-ovia.
Yritän olla koskematta mihinkään, pesen kädet ja avaan paperilla oven ennen ku nakkaan paperin roskiin jne. esim. yleisissä vessoissa.
En ole mikään yliylihysteerinen ja ettenkö pysty asian kans elämään jne, mutta välttelen.
Normaali oloissakin tuntuu kun käy kaupoissa, että kädet on sellaiset mähläiset, mutta nyt korona-aikana tuntuu kuin niissä ois kauheat kerrokset likaa 😁 taitaa olla vähän psykologista.
Lapset käärin yleensä elmukelmuun tai pistän jätesäkkiin kun ne lähtee yleisille paikoille.

Myös urheilu ja liikunta on mulle tietynlainen pakkomielle.
Kun on tottunut siihen, että liikkuu oikeastaan joka päivä, jos sattuu että ei ehdi tai yksinkertaisesti jaksa, niin en melkein pysty olla asian kanssa.
Ihan tyhmää, koska ei ole väliä jos lenkki tai jokin muu jää tekemättä pari kertaa, mutta minkäs sille voi. Sen ajatuksen kanssa on vain sitten sujuteltava menemään ja yritettävä olla itselle armollinen.

Olen myös tietyllä lailla pakkomielteinen asioihin, mistä olen kiinnostunut tai mitä alan tekemään.
Sen kerran kun aloitin neulomaan niin opettelin ja neuloin neljät tai viidet villasukat yhtä soittoa ja en millään malttanut lopettaa.
Samoin innostuin aikuisten värityskirjoista aikoinaan ja mun piti vaan värittää ja värittää.
Palapeliä ei melkein pysty jättää kesken vaan se pitäis saada heti tehtyä. Ja aina ohimennen pitää laittaa pari palaa.
Samoin kirjat. Ne on oikeinkin pakkomielle välillä. En nykyään esimerkiksi ala koskaan nukkumaan ilman et kuuntelen äänikirjaa.
Ehkä ne on myös enemmän niitä rutiineja ja tapoja mitkä luo turvallisuuden tunnetta, kuin mitään hirveitä pakkomielteitä. Mutta silti.

Uusin "pakkomielle" on tää jalis.
Voisin vain pelata ja pelata ja pomputella. Mut kun on täs vähä muutakii hommaa meinaan.
Mut aina jos on pikku rako niin aina ehtii parit pomput vetää. Ja asiaahan ei helpommaksi tee, että aina on kolme vähintään ketkä on valmiita yhteen matsiin.
Olen hurahtanut lajiin ihan täysin, vaikka aluksi lähdin ihan arkana mukaan, kun oon vähä tämmöinen reppana joka pelkää ihmisiä.
Oon aina aatellu et oon vain yksilöurheilija mut sit musta tuliki joukkuepelaaja. Oho.

Tämä koronahomma luo kyllä oivan pohjan addiktoitumiselle ja pakkomielteille.
Kun on vielä niinku aikaakin enemmän kaikkeen siihen mitä mieli käskee tehdä.
Vähäks pelottavaa oikeasti.

Nyt haluanki tietää että mikä on sun pakkomielle? Mikä on ihan pöhlöin pakkomielle ikinä? 😅