maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pääsiäisaskarteluja


Operaatio Vitsojen Teko.

Hae pajunkissoja.
(Saat mahtavan reisitreenin kaupanpäällisinä kun kantohanget olivatkin vähemmän kantavat. Ja saat myös kaupanpäällisinä käsivarsi treenin, kun raahaat kolme itkua tuhertavaa muksua takaisin kotiin. Ja toimi ensimmäisen kerran valtakunnansovittelijana. Aiheena; Kuka saa kantaa pajupuskan kotiin.)

Kaiva runsaasta askarteluvarastostasi jämäpussi höyheniä ja vielä jämempi pussi helmiä.
(Sovittele erimielisyys riidasta, kuka ottaa minkäkin väriset helmet ja härpäkkeet.)

Kieputtele höyhenet ja helmet kiinni vitsoihin.
(Kuuntele samalla kommentti siitä, kuinka vitsojen tekeminen on ihan urpoa. (Esikoisen uusi ja erittäin runsaasti käytetty sanamuoto sanasta tylsä.) Ja selvitä kahden muun riita siitä, kumpi ehtii pujotella helmet ensin.)

Asettele valmiit vitsat nätisti maljakkoon odottamaan käyttöä.
(Konttaa kaikki karanneet helmet pöydän alta ja nosta samalla maljakko takan päälle, jos haluat että vitsoista on vielä huomenna jotain jäljellä. Juokse myös juniorin perään ja takavarikoi häneltä puoliksi syöty ja imeskelty höyhentuppo.)

Kuinka helppoa ja yksinkertaista.
(Oikeasti meillä oli ihan hauskaa. Mutta ihanaa, kun seuraavaan pääsiäiseen on vielä vuosi aikaa.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti