Vauvajuttuja

 

 

 

Vauva varttuu.

Muutaman viikon päästä mittarissa on kokonaiset seitsemän kuukautta.

Meidän itkuisesta vauvasta on kasvanut vähemmän itkuinen, iloinen ja ihana vähän isompi vauva jo.

Mitoissa hän jää kyllä sisaruksiaan (vastaavassa iässä) jälkeen, mutta temperamentti taitaa tasoittaa aika hyvin tätä eroa. Tahtonainen.

Isoin veli saman ikäisenä ei tahtonut sopia paksun vatsansa kanssa syöttötuoliin kun tämä pikkuneiti täytyy tukea ja pöngätä tyynyillä ja peitoilla suunnilleen pystyyn, ettei veivaisi ja heiluisi tuolia ympäri kuin kaappikellon heiluri.

 

Purukalusto koostuu kahdesta maailman terävimmästä alahampaasta (kauhulla odotan ylähampaita kaveriksi) joita testataan eniten, tiedätte kyllä mihin? Mamma saa todella olla tarkkana koska vatsa on saatu täyteen, testailu nimittäin alkaa samantien kun olo on kylläinen. Ai niin, ja kuten kuvat kertovat, kaikki silikoniset ja kumiset esineet ovat parasta syötävää tällä hetkellä ja niitä kirskutetaankin siihen malliin, että naapureillakin on oltava peltorit päässä. Odotettavissa siis todellakin lisää niitä hampaita.

 

Eteenpäinpyrkimys on heikohkoa, koska pakki on jäänyt päälle. Mutta mikäs siinä, kyllähän viisarikäännöksillä ja peruutuksillakin pääse mihin vain. Ainakin aina kauas leluista.

Ja onneksi on äiti joka pelastaa.

 

Kiinteitä ollaan syöty (voiko syömiseksi kutsua kahta lusikallista?), niin kasvissoseita kuin hedelmäsoseita ja nyt iltaisin ja aamuisin myös puuroa. Suurin osa syömisestä kuluu pystyssä pysymiseen ja pään pyörittelyyn, sylkemiseen ja pöydän reunan järsimiseen.

 

Nukkumisesta ei varmaan kannata edes kirjoittaa, tulee vain paha mieli.

Oma sänky ei toimi (koska äiti ei sinne sovi), äidin ja iskän sänky ois tosi kiva, mutta sielläkään ei todellakaan nukuta jos joku ei tuhise vieressä. (Harkitsen sitä irtokättä jonka turvin voisin hiipiä takaisin olkkariin kirjan pariin.) Päiväunet ovat max.puoli tuntia, jos hyvin käy (maailman kahdeksas ihme) niin kaksi tuntia.

Ärsyttävyyteen asti herkkäuninen, aivastus tai yskäisy - herää, hikisten jalkojen tassutus - herää, herätyskello - todellakin herää, vessanpöntön vetäisy - vasta herääkin (ei, meidän huoneessa ei ole pönttöä), tämä lista on loputon.

Toisaalta olen kyllä samaa mieltä vauvan kanssa, että miten joku voi keittää kahvia niin kovan kolinan säestyksellä? Heeeh.

 

Ja tästä kaikesta sitä vielä kehotetaan nauttimaan.

No vitsi vitsi.

Ne kaikki hymyt, jokellukset, kikatukset ja katseet pyyhkivät hyvin tehokkaasti mielestä kaiken vähemmän ihanan. Saatikka kaikki halaukset, ihanat jutut ja höpöttelyt, sanat ja yhteiset tekemiset jotka vielä odottavat meitä tämänkin lapsen kohdalla.

Vai mitäpä tuumaatte?