keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Ah näitä aamuja!






Syysaamut on parhaita.

Olen kynttilöiden suurkuluttaja. Tästä pikaisesti laskettuna näkyy 17 eri kippoa, lyhtyä ja jalkaa joissa on kynttilä. Yhdessäkään ei kyllä pala tuli just nyt, mutta joka tapauksessa.
Vähänkö se on kivaa aamuisin (kun pojat on saatu koulutaipaleelle) istua kynttilän valossa, juoda aamukahvia ja selailla blogeja tai lukea kirjaa. Rauhassa.

Mutta toisaalta, tästä aamusta oli seesteisyys kuulkaa kaukana.
Pikkuveli päätti herätä samaan aikaan kuin muutkin, eikä suinkaan köllötellyt äidin kainalossa hiljoksiin vaan repesi henkseleistään sillä sekunnilla kun sai silmät auki.
Rauhallinen blogienselaus-hetki vaihtui tahtojen taisteluun vaatetuksesta ja sähisten huudettuun (ah jo niin tutuksi tulleeseen) kommenttiin SÄÄ ET OO MUN ISKÄ! No en oo joo, mutta valitettavasti äiti kyllä.
Ai että tää mun tulisielu on niin hellyyttävä.

Ja tähän hellyyttävään sähinään heräsivät myös neidit, joten kynttilöistä ja kahvista nauttiminen siirtyi sitten johonkin toiseen aamuun, ja eilisten kutsujen siivoaminen aloitettiin muumien voimalla.
Kyllä ne tuikutkin siellä jossain tuikuttivat taustalla. Aina.

Ps. Mua jotenkin ottaa päähän nää mun kuvat. Ikinä ei näytä niin ihanalta kameran linssin läpi, mitä luonnossa. Aina joku näyttää olevan johonkin päin kallellaan tai näyttää pieneltä tai jotenkin rumalta. Mutta tiedättekö, kun mun kamera- ja valokuvausrahat meni kirjaimellisesti pöntöstä alas.
Puhelimen muodossa. Säästöliekillä mennään siis jatkossakin.

6 kommenttia:

  1. nyt mää oon kade! Ihan siks,ett mä en tiiä,mitä on oma rauha aamulla :) Meillä nimittäin alkaa jo ennen kukon laulua semmonen härdelli,ett mä ihan huokaan helpotuksesta,ku koulukkaat lähtee..Ja kotiin jää vaan 2...termiittiä,joiden perässä kiidän pikajunan lailla.Ne pikku tuholaiset kun tekevät jos vaikka mitä jäynää,keksivätkin kaikenlaista hassua :) Sais ees sen aamu-kahvin nauttia rauhassa,joskus...Kynttilöitä palamaan,ei puhettakaan,talo ois palanu joka päivä,semmosta meininkiä sähikäisten kanssa ;) syys/talvi-iltoina tuikkii pihalla,turvassa pieniltä lapsosten käsiltä.
    No,mutta saahan noista kuvista aistittua sen tunnelman,mitä ajat takaa :) Ainaki minä saan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei ;) meillä onneksi lähes joka aamu pienet nukkuu 9-9.30, että rauhaisaa on :)
      Kynttilät on meilläkin katon rajassa lähes, etteivät pikku kädet yllä koskemaan! Kiinnostaviahan ne on mokomat!

      Poista
    2. Rauhallinen tunnelma tosiaan teillä, ainakin kuvista huokuu!:) meillä myös lapset herää 7-7.30 kaikki...ja kaikki tarvivat myös aamupalaa heti.
      Ite syön aamupalaa sitte ku lapset on syöny tai siinä samalla. Jokatapauksessa, vaikka puurot kaakaot leivät hedelmät jogurtit on tarjoiltu jälkikasvulle, silti on vähintään yks kerjäämässä myös niistä äidin leivistä osansa.:) kynttilöitä rakastan ja niitä poltetaan terassilla, uunin päällä....♡

      Poista
  2. Tutun kuuloinen aamupalahässäkkä :))

    VastaaPoista
  3. Hyvä muistutus. Täytyy alkaa kaivamaan niitä kynttilöitä esille... tietty täällä tuskin palaa kynttilät aamuisin... Sen verta aamu virkkua sakkia löytyy tästä talosta!

    VastaaPoista