perjantai 19. syyskuuta 2014

Pomp de Lux-kutsut




Minäkin kun muutkin.
(No en oikeasti siksi, vaan siksi, että rakastan näitä vaatteita!)

Meillä on ollut ihan mieletön härdelli syksy. Ja näyttäis edelleen jatkuvan niin hektisenä, että joulu on ihan tuota pikaa.
Ajattelin ensin, etten yksinkertaisesti ehdi (ja jaksa) järkätä kutsuja, mutta kun uusi mallisto ilmestyi, niin yllättävää kyllä mieleni muuttui.
Olisinhan voinut toki tehdä tilaukseni ilman kutsujakin, mutta toisaalta leppoisia naisten iltoja ei ole koskaan liikaa! Näkee samalla tuttuja ja ehtii vaihdella kuulumisiakin kahvikupposen lomassa.

Meidän talon miespuoliset henkilöt (sitä isointa lukuunottamatta toki) ovat tämän kesän ja syksyn aikana sekä hurahtaneet pituutta monia senttejä että taantuneet maassa laahaamisen tasolle.
Lahkeet ovat mallia Ei-kastu-jos-tulva-tulee ja aika monien housujen polvissa illistelee palkeenkieli.
Siispä ostoslistalla oli ainakin housuja. Niitä haarat polvissa mallisia, ihania. Toki olkaa kuulolla, jos hyllytyksiä tapahtuu (ainakin vaatteiden suhteen tarkan eskarin suhteen) niin voi olla että 116cm housuja lähtee samantien kiertoon. Voiko olla niin älyttömän tarkkaa? Se kuulkaa voi jonkun maailma kaatua siihen, kun joku juttu ei olekaan just kohdillaan. Aamut ovat aivan erityisen tarkkoja. Pojalle. Ja rankkoja. Äidille.

Ja tasapuolisuuden nimissä neiditkin saivat jotain.
No tottakai samikset puserot.
Kun se on vain jotenkin söpöä samistella. (Minäkö tämän kirjoitin? Ei olis uskonu.)

Pakettia odotellessa.

13 kommenttia:

  1. Ai että kun on hyvän näköstä piirakkaa!!
    Esittelehän niitä iiihania vaatteita sitten kun saat paketin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On myös ihan parasta suklaapiirakkaa mitä tiedän :)
      Pitääpäs kuvailla kun paketti saapuu niin teidänkin iloksi tänne ;)

      Poista
  2. jaahas,tää onki semmone juttu,etten oo näistä kuullukaa :) meijän pojille vois kelvataki ne kiertoon lähtevät ;)

    VastaaPoista
  3. Haluan ohjeen tuolle piirakalle!! ;) niin hyvän näköstä.

    VastaaPoista
  4. Kerro toki lisää tuosta piirakastakin ;-)

    VastaaPoista
  5. No minäpäs laitan tähän sitten piirakan ohjeen! :)

    Suklaapiirakka

    5dl vehnäjauhoja
    5dl sokeria
    2tl vaniljasokeria
    2tl soodaa
    Sekoita keskenään.

    2½dl vettä
    200g voita
    4rkl tummaa kaakaota
    1tl suolaa
    Kiehauta kattilassa.

    1dl viiliä
    2 munaa
    Sekoita keskenään.

    Kaada vähän jäähtynyt vesi-voi-kaakaoseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita. Lisää vielä viili-munaseos ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. (Ei siis tarvi vatkata eikä vaahdottaa mitään, helppoa!)
    Paista n.30min. 200 asteisessa uunissa. Jäähdytä pohja.

    Kuorrute
    100g voita
    1rkl tummaa kaakaota
    4rkl maitoa
    1tl vaniljasokeria
    n.250g tomusokeria
    Keitä kattilassa tasaiseksi massaksi tai sulata voi mikrossa ja lisää siihen loput aineet.
    Levitä kuorrute piirakalle ja koristele!

    Tää on yks parhaita piirakoita ikinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon viilin tilalta voi käyttää mitä vaan hapanta sattuu löytymään, kermaviiliä, jugurttia (vaniljasta tulee tosi hyvää, banaanikin passaa), piimää...

      Poista
  6. Apua, laitoin kaikki kuorrutuksen aineet kerralla kattilaan kiehumaan. Tuloksena hiukan kaakaota paksumpaa juomaa :-( oiskohan tomusokeri pitänyt lisätä vasta myöhemmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :( anteeksi tuo mun epäselvä ohje! Eli muut aineet kiehautetaan ja lopuksi tomusokeri..itse kun usein tekee niin olettaa että kaikki ymmärtää puolesta sanasta..pahoitteluni! Olisi ehkä pelastanut tilanteen jos ois jäähdyttänyt seoksen kunnolla ja mahd.lisännyt tomusokeria. Kokeilitko? :)

      Poista
  7. Piti heti kokeilla, tuli hyvää piirakkaa, kiitos ohjeesta ;)

    VastaaPoista