Eteenpäin

Elämä jatkuu, eteenpäin on mentävä, kyllä se tästä pikkuhiljaa, elämä kantaa.
Kliseisiä lauseita, mutta silti niin totta.
Eteenpäin on mentävä, niinhän se on.
Vaikka välillä tuntuu että tasan makaan tässä ja piste (no kirjaimellisesti joudunkin tasan melkein makaamaan vain, kahdentoista tikin pitäessä hyvin vauhdin minimissä).
Tällaiselle ikiliikkujalle tulevat viikot ovat pitkiä.
Ei äkkiliikkeitä, ei yskäisyjä, ei nostoja.
Sen sijaan särkylääkkeitä, antibioottia ja klexane-piikkejä sekä makoilua ja makoilua.

Kiitos teille kaikille ihanille ihmisille, tutuille ja tuntemattomille, kaikista kommenteista edelliseen postaukseen.
Postaukseen, jota ensin mietin kirjoitanko ollenkaan, mieheni tsemppaamana sitten rohkaistuin.
En ole juurikaan tosi henkilökohtaisia asioita tänne kertoillut, mutta tämä on niin iso asia meille että koin kuitenkin tärkeäksi saada edes vähän kertoa tämän hetken fiiliksistä. Jokainen kommentti lämmitti erityisesti mieltä, kiitos <3.

Arki täällä rullaa kuitenkin lähes entiseen malliin.
Aamulla noustaan, ruokaa tehdään, leikitään, kinastellaan mutta erityisesti halaillaan ja rakastetaan normaalia enemmän. Vastoinkäymisten kohdatessa kaikki rakkaat tuntuvat entistä rakkaammilta.
Olen menettänyt, mutta olen myös saanut niin mahdottoman paljon. <3

Ylläolevat kuvat ovat parin viikon takaa.
Teettekö te koskaan vispipuuroa?
Henkilökohtaisesti rakastan itse kyseistä herkkua, mutta valitettavasti olen meidän perheessä ainoa.
Luulin että saan pikkuneidistä itselleni vispipuurokaverin mutta voitte varmaan kuvista päätellä että edelleen saan lusikoida tuota namia ihan itsekseni. Hihii.
Ja sehän vain passaa! Ajatella että löytyy herkku jota voin vapaasti nautiskella ilman että viisi (tai siis kuusi) muutakin on osingolla.
Olisipa kyseessä karkkipussi niin jäisin itse ilman.

Tuulista keskiviikkoa toivottelee,
Salla