Pitkiä päiviä

 

Ei oo mitään tekemistä.

 

Aina kun on näitä pitkiä vapaita meidän muksut tahtoo kyllästyä olemiseen.

Vaikka koitan vakuutella että aina ei tarvi ollakaan niin kauheasti ohjelmaa nurina sen kun jatkuu.

(Siis kun mikä parasta lojua kirjan kanssa soffalla monta päivää?)

Ikävystymistä sen kun lisää että naapuruston lapsiperheitä on lähtenyt lomailemaan eikä näin ollen ulkoilukaan nappaa. Siis kavereitahan on toki omastakin takaa mutta hei haloo onhan ne nyt astetta tylsempää seuraa kun se päivä sattuu olemaan ettei siedä toista kahta metriä lähemmäs. Huokaus.

 

Sisätiloissa touhu karkaa käsistä lähes aina kun pitkästytään.

Jos ei keksitä rääkätä kaveria, vedetään tuparallia keittiö-eteinen-olohuone-keittiö... tässä kohtaa huokaan, miksi voi miksi meidän piti tehdä just tällainen ratkaisu että ympäri pääsee kiertämään? No voin kertoa että se on pikkuisen myöhäistä tuhertaa enää viiden vuoden päästä. Huokaus.

 

Onneksi joku viisas on keksinyt kirjat, pelit, tussit (ja ehkä pikkuisen ne äipäditkin) ja pikkulegot.

Kummasti nämäkin pyhät on sitkuteltu läpi turhautuen ja nauttien, sopivasti molempia.

Huomenna on taas arki edessä ja eihän siitä pääse mihinkään että se on parasta. On rytmiä, säännöllisyyttä, rutiinia. Niin nukkumisessa, syömisessä, liikkumisessa kuin askareissakin.

 

Ei siinä että pyhässäkään mitään vikaa ole, mutta ihana, tavallinen arki. Tykkään.