Hortonomi

Kävin kaupoilla. Ostin kukan.
Siis ihan oikeasti sellaisen kukan joka (tai jonka EI pitäisi) ei kuukahda kolmen päivän jälkeen roskiskamaksi vaan kukoistaa ja kasvaa vuodesta toiseen (mun tapauksessa sinnittelee päivästä toiseen). Lajia en tiedä (tuo ylemmässä kuvassa oleva siis) koska kukkalaarin laidalla oli kolmea eri lajia ja yksi kyltti joka ilmoitti kasvin olevan paavalinkukka, tai joku paavali kuitenkin.
Minulle ei lajikkeella sinänsä ole väliä kunhan se on nätti. Ja tässä tapauksessa ei haittaa vaikka olis eisyötävää-mallia koska kukka sai paikan lähes katosta, joten pikkukäsien ulottumattomissa se saa elää todennäköisesti hyvinkin lyhyen elämänsä rauhassa loppuun asti.

Mä aina kevään tullen innoissani luulen olevani enempikin viherpeukalo.
Kai se jokin alkukantainen perunan istuttaja nostaa meikäläisessäkin pientä päätään ja touhuissani ostelen siemenpusseja ja suunnittelen (huom.suunnittelen) ruiskuttelevani kaikenkarvaisille pallotuijilleni virkisteitä. Loppusyksystä totean että tänä(kin) vuonna tuijani ja vaivainen omenpuuni jäivät totaalisesti herranhaltuun-meiningillä sinnittelemään yksinään tuholaisten ja säiden armoille. En myrkyttänyt, kitkenyt, harventanut enkä montaa kertaa kastellutkaan.

Nyt just tällä hetkellä aion kyllä ens viikolla viimeistään kammeta itseni kumpparit jalassa ja virkistettä sumuttimessa kyykkimään puskien (niiden kaikkien kahden) juurelle toteuttamaan sisäistä puutarhuriani.
Just joo, ja lehmätkin lentää.

Ps. Alemman kuvan kukka on todellakin ollut ihan oman onnensa nojassa jo monta vuotta. Kastelukerrat voi laskea kahden käden sormilla.
Alankin tässä jo epäillä olisiko se sittenkin muovinen? Se selittäisi kaiken.
Tai sitten minusta sittenkin on hortonomiksi. Tai sitten se on vain järjettömän hyvää tuuria. Kallistun jälkimmäiseen vaihtoehtoon.