Kesäkukat

Tiistaina tehtiin hyökkäys puutarhalle.
Varustettuna mehiläishoitajan haalarilla, kaasunaamarilla, haavilla ja kärpäslätkällä. Eiku sittenkin itse istuin autossa ja pistin paremman puoliskoni pörriäisten armoille.
Eiku ihan oikeasti olin itsekin mukana, säpsähtelevänä hermokimppuna, valmiina luovimaan (rynnimään) kukkaostelijoiden seasta autoon jos näen yhdenkään siivekkään, pörisevän ötökän.
Mutta en väitä etteikö ois tehnyt mieli vuorata itseni jollain tai jäädä autoon.
Sinulle joka et tiedä tai arvannut edeltävän tekstin perusteella, pelkään kuollakseni ampiaisia.

Kukat saatiin kyytiin ja liekö tämän hehkeän suomen suven vai minkä, mutta en nähnyt ainoatakaan mehiläistä enkä edes kuullut ääntä! Tai yks pörinä kyllä kuului, mutta se taisi kuulua ohi kaasuttelevasta naapurin pojan moposta (voit tulla sieltä autosta ulos ja pyytää anteeksi kaikilta nurin menneiltä mummoilta!).
Ehkäpä tämä arktinen ilmasto on hyydyttänyt lopullisesti kaikki keltamustat. Aina saa toivoa. Huoh.

Vähän tässä epäilyttää että säilyykö nuo nyt hengissä.
Kovasti päivitän viiden minuutin välein säätietoja. Ja sen mukaan kiikutan sitten kukkasia sisään ja ulos ja sisään ja ulos. Mä en oo juuri koskaan provosoitunut säätilasta, mutta nyt mulle alkaa riittää ja romahdan ihan just. En vaan kestä tätä sadetta ja kylmyyttä.

Oon aina inhonnut ihmisiä jotka marisee säästä! Jestas, nyt olen löytänyt itseni marisijan paikalta.
Alan pikkuhiljaa tuntemaan sielun yhteyttä niihin ihmisiin jolle ei kelpaa mikään.
Marimari, valivali.
(Lähden tästä ripustamaan pyykkejä sisälle, koska kuitenkin kohta sataa!)

Pessimisti ei pety.

Ps. Kuvat kävin nappaamassa kalsareissa ja topissa ja arvaatte varmaan että kauaa en tähdännyt nimittäin kalsarit jäätyivät reisiin kiinni ja loppupäivä menikin sitten niitä sulatellessa.
Tuota kuvaa katsellessa tulee fiilis, josko istuttaisi lyhdyn viereen jonkun joulutontun? Passais tosi hyvin!