Vitamiinikuurille

Tännekin kertoilin siitä, miten mulla on ollut erinäisiä oireita pitkin syksyä ja nyt alkutalvesta.
Joten nyt on diagnoosin paikka. Tai olisi, jos sellaisen olisin saanut, toisaalta onni etten saanut. Ainahan se on parempi ettei ainakaan mitään vakavaa löydy.
(Tosin lääkäri ystävällisesti yritti diagnoosiksi pipiä päässä, mutta kieltäydyin siitä kohteliaasti, koska en missään vaiheessa ole kokenut olevani masentunut tai ahdistunut tai mitenkään henkisesti väsähtänyt).

Pääsin siis ensin sairaanhoitajan juttusille puhelimen välityksellä ja hän sitten laittoi lähetteen perus verikokeisiin.
Tulokset olivat ihan hyvät.
Ei poikkeavaa sokereissa, ei kilpirauhasissa eikä hemoglobiinissa (ja mitä niissä nyt kaikkea mitattiinkin). Ainut minkä lääkäri mainitsi, oli joku punasolu-arvo, joka oli niukasti yli alarajan.

Sain kuitenkin vielä ajan ihan lääkärillekin, joka vielä tutki tosi perusteellisesti, kyseli ja niin poispäin. Olin kyllä positiivisesti yllättynyt miten kiinnostunut hän oli kuitenkin mun asiasta, istuin vastaanotolla lähes tunnin.
No siinäkään ei kuitenkaan ilmennyt mitään muuta, kuin että verenpaineet olivat turhan korkeat, mikä yllätti aika isosti. Oon aina kuvitellut että omistan mieluummin matalan verenpaineen (no, ne on ilmeisesti raskausaikoja ollut ne).

Sitten tulikin koko reissun yllättävin osio.
Lääkäri kyseli ruokatottumukset ja liikkumiset. Kerroin ruokavalioni olevan ihan normaali, kohtuullisen terveellinen (joskin syön aika vähän) ja liikkuvani 4-5 kertaa viikossa (noin, välillä vähempi, välillä enempi) aika rankkaa liikuntaa (juoksu, ratsastus, spinninki..).
Lääkäri siihen totesi vain, että olenko ajatellut että liikkuisin liian paljon ja liian kovaa!?
Suhteessa siihen esimerkiksi, että syön ehkä paljon liikkumisen kannalta liian vähän, vaikka terveellisesti koitankin puputtaa.
Eli toisin sanoen kroppani kävisi jonkin sortin ylikierroksella, ja energiaa ei riitä tarpeeksi kaikkeen touhuamiseen ja sen myötä unen laatukin on saattanut heikentyä, ja siksi väsyttää vaikka vetäisi kellon ympäri unia.

Tulipa siinä sitten vitamiinitkin puheeksi, ja ajelinkin sitten apteekin kautta kotiin vitamiinit mukana.
Nyt sitten koitetaan höllätä urheilun saralla, syödä reilummin (argh mikä yhtälö, vaan pitää muistaa että terveellisesti!), nukkua aina kun voi ja toivoa parasta! Jos oireet ei helpota kevättä kohti, niin mahdollisesti jatkotutkimukset, laajemmat verikokeet ym. sitten otetaan seuraavaksi mukaan kuvioihin.

Verenpaineita pitää nyt myös mittailla ja tsekkailla, sekin vaiva kai johtunee sitten siitä kaikesta fyysisestä kuormituksesta, jota kroppaan on kertynyt..

Tuntuu kyllä hullulta ja toisaalta haikealta olla lähtemättä joka välissä lenkkipolulle, koska se on niin henkireikä tässä kaikessa tohinassa.
Mutta ehkä ne juoksulenkit voisi vaihtua vaikkapa kävelylenkkeihin tai rauhallisiin kotijumppiin.

Tämmöisiä kuulumisia tänään.
Kevättä odotellessa, valoa, lämpöä ja uutta energiaa!
Mä oon onnekseni sitkeää tekoa, en kovin herkästi mene nurin, tai nousen kyllä nopeasti ylös ja hihkaisen, ei sattunut yhtään!

Ps. Kerroinko jo teille, että meillä taas haudotaan?
Tai siis se on jo niinkin hyvällä mallilla, että tänään kun tulin töistä niin kaksi pientä ruikkuista tipua oli jo kuoriutunut. Tuolla niitä taas piipittää! Että ne on söpösiä.
Nämä poikaset onkin nyt meidän omien kanojen jälkeläisiä. Aika siistiä!