lauantai 30. tammikuuta 2016

Löhölauantai




Oon poikkeuksellisesti ollut töissä koko menneen viikon (normaalisti teen noin kahta,kolmea päivää vko) kun pomo on sairaslomalla, joten oon tuurannut häntä.
Ihanat kaksi vapaapäivää ja taas ensi viikko on kokonaan hommia.

Sen huomaa kyllä olossaan, että onko viikosta töissä kaksi päivää tai viisi päivää.
Perjantai aamuna teki kyllä jo kieltämättä tiukkaa kun kello soi 4.20. Kohtuullisen näyttävät Popsin nakit silmillä ajelin töihin, vaan kyllä sitä kummasti virkistyy kun tarttuu töihin ja juo tarpeeksi kahvia. Mutta voin kertoa että jos olisi paskempi duuni, niin varmaan aika pian ottaisin loparit.
Sen verran hullun hommaa on herätä keskellä yötä töihin.

No tänään on joka tapauksessa vapaapäivä ja se tarkoittaa sitä, että hiihdetään villasukat jalassa ja tukka pystyssä koko päivä, eikä tehdä tosiaankaan mitään ylimääräistä.
Hiihtoja on jännätty koko päivä, ja käytiinpä mekin hiihtelemässä (tai lapset kävi) ja pulkkailemassa hetki ulkona tähän vuodenaikaan harvinaisessa valoilmiössä, jota auringon paisteeksikin kutsutaan.
Ei ehkä vielä kevättä fiilistellä, mutta eiköhän se sieltä hiljoksiin tule sekin.

Hyvää viikonloppua kaikille <3

Ps. Pikkuneiti on edelleen erittäin ihastunut kyniin ja sen kyllä huomaa.
Yllä olevissa kuvissa haettiin vähän extremeä piirtelyyn mitä kummallisimmilla asennoilla, joista joka toinen päättyi lopulta jonkin sortin mätkähdykseen. Auts.
Tämä neiti on muuten ihan just kaksivuotias. Iik ja apua.

Ja arvatkaapa, minusta tuli hetki sitten jälleen täti, kolmannentoista kerran <3

8 kommenttia:

  1. Kiva postaus! T:Vakiolukijasi, joka kommentoi toista kertaa. P.s pitäsköhän keksiä nimimerkki ja kommentoida useammin?

    VastaaPoista
  2. Mä oon tohon aikaan kun heräät kerennyt nukkuun vasta parisen tuntia. :D
    Onnea tädille ja mukavaa viikonloppua sinne.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä :)
      Joulun aikaan tuli kahteen otteeseen valvottua aamupuolelle yötä, voit kuvitella sen tunteen kun kello lähenee neljää ja töihin lähtiessä oot siinä vaiheessa heräämässä :D ihan hullua..mutta kyllä sitä näköjään jaksaa, kun menee ajoissa nukkumaan ja ottaa päikkäreitä tiuhaan :)

      Poista
  3. Ihana pikkunen piirtelijä sielä :D Tuo gugguun burgundy väri sopii hyvin hänelle. Onnea tädille ja voimia uuteen työviikkoon!

    VastaaPoista
  4. jaksuja <3 joskus löhöily tekee kaikille hyvää :)

    VastaaPoista