sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Aamutuimaan iltamyöhään



Voihan aamupala. Ja iltapala myös.
Välipaloja ja Ruokailuja unohtamatta.

Nuo kiireisen arjen yhteenkokoajat.
Mukavat seurusteluhetket, päivän touhujen jutustelutuokiot.

Uskon ja todellakin Toivon, että nuo hetket ovat meilläkin joskus vielä edessä, nimittäin meidän ruokailut ovat lähes aina aika katastrof meidän näköisiä.
Vähän ehkä rauhattomia, aika meluisia, sotkuisia, pääsääntöisesti yhtä säätöä.

Melkein joka kerta joku nurisee kattilan sisällöstä.
Yksi vetää jogurttia, toinen kiivejä, kolmas pelkää leipää voilla.
Ei maitoa, vaan mehua!
Ei vettä, vaan maitoa!

Ja tämä yksi soutaa ja huopaa.
Nimittäin, ollaan pikkuhiljaa koitettu saada Pikkuneitiä syömään ilman syöttötuolia.
Yleensä viisi minuuttia ruokailun alkamisesta neiti on kuitenkin köytetty jälleen siihen sen jälkeen kun hän on kaatanut maidon kontatessaan pöydän yli, kastellut vaatteensa kontatessaan takaisin paikalleen pöydän ali, juossut leipä suussa kierroksen keittiöstä eteiseen ja olohuoneen kautta takaisin keittiöön sillä seurauksella, että leivänmuruja on pitkin reittiä kuin Hannussa ja Kertussa konsanaan.
Sitten hän on ehtinyt myös vaihtaa paikkaa ainakin kaksitoista kertaa ja näin ollen tuhertanut pöydän joka kohtaan niin puuroa kuin voitakin. Ja sitä maitoa.

No tämä yhden naisen show jatkuu vaikka seilaaminen on estetty.
Pikkuveli ja Isosisko tirisevät ja hirisevät Pikkuneidin tekemisille niin, että toinenkin muki on melkein kaatunut ja yhdet jogurtit on pärskäytetty pitkin tonttia.
Siitäkös innostuneena juniori vetäisee esityksensä loppunumeron takataskusta, eli kajauttaa koko pienen kurkkunsa voimalla: KAKKAA KAKKAA PIMPPIII!!

Esitys päättyykin sitten siihen, että yksi saa hermoromahduksen (minä), yksi tippuu naurun voimalla penkiltä (Pikkuveli) ja toinen (Isosisko) pärskäyttää toisen täys-suullisen jogurttia pitkin keittiötä.

Se siitä yhteisestä juttutuokiosta sitten.
Toivossa on hyvä elää. Huokaus.

16 kommenttia:

  1. Lohduttavaa kuulla,että muillakin on tälläistä;)Joskus tuntuu,että saa vatsahaavan jos yrittää ite vielä syödä siinä joukossa.No,töissä ainakin saa rauhallisen ruokailuhetken;)Nautitaan nyt tästä,niin saadaan hetken päästä ihmetellä,kun ketään ei enää näy samassa pöydässä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku saattaisi äkkiä ajatella että jahas, noilla SAA ilmeisesti toimia noin :D mutta oikeesti tuntuu että puolet elämästä (siis siitä syömishetkestä) menee siihen kun kiellät ja komennat ja neuvot..toisinaan saa jopa kehua ;)

      Onhan ne melko ekstremeä nuo syömingit! Rauhaa odotellessa, töissä tosiaan saa syödä ihan kaikessa rauhassa..nautimme siis siitä!

      Poista
  2. Hehee, kuulostaapa tutulta. :D
    Aikamoista menoa nuo ruokailu hetket on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne!
      Joskus jos sattuu olemaan tosi rauhallinen ruokailu niin pitää kyllä vuolaasti kiitellä ja kehua :D

      Poista
  3. :D Hupaisen kuulosta, vaikka siellä ei varmaankaan niin hupaselta tunnu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D jos ihan totta puhutaan niin aika usein siellä pöydässä repeilee myös mamma, mikä ei totta vie edesauta niitä kieltoja ja neuvoja :D

      Poista
  4. Nauroin vedet silmissä tälle, oot niin huippu!:'D :'D

    VastaaPoista
  5. HAHAHAHAHAAA niiiiiin tuttua että ihan hirvittää! :D:D Erityisesti tuo kakkapimppi, lisäisin siihen vielä pierut, pyllyt, pökeleet sun muut. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että mulla on kohtalotovereita! Joskus kun tämmöisiä kauheuksia tänne kirjoittaa niin tuntuu että taatusti VAIN meillä on tämmöistä :D

      En kestä tuota kaksivuotiasta ja sen juttuja..
      Imee itseensä ihan kaikki hölmöt jutut ja toistelee niitä enempi ja vähempi tunnistettavasti. Ai että miten monta kertaa on äidin pää pamahtanut punaiseksi ihmisten ilmoilla kun neiti avaa sanaisen arkkunsa..

      Ei tiedä itkisikö vai nauraisiko :D

      Poista
  6. Aahhahaa!! Mä NIIN tiedän! :D :D Mut hei, tsemppiä. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa :D en siis ole yksin! Tsemppiä sinnekin :)

      Poista
  7. Niin tuttua!!!! Mukava tietää et muillaki!

    VastaaPoista
  8. Niin on tuttua juttua!Meillä tuohon soppaan lisää mausteita ihanat teinit (lähinnä pojat) joiden ykkös taito elämässä on ärsyttää siskojaan ja veljiään... Hyvää ruokahalua! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että tuo ärsyttäminen on sitten niin ärsyttävää :/ viimeiseen asti pitää härkkiä niin että jollain käämi käryää! Tosiaan nauti siinä sitten :D

      Poista