maanantai 6. maaliskuuta 2017

Eläinkuulumisia














Meillä on nyt uusi poni.
3-vuotias dartmoor-ruuna Ikaros. Eli Ikke.

Reilu viikko sitten perjantaina, meidän päivää varjosti huoli Viltsun jalasta, joka oli taas pois paikaltaan. Erinäisten syitten seurauksena, poni päästettiin kivuistaan ja järkytyksen laannuttua alkoi vimmattu uuden ponin hankinta.
Veera, joka meille siis jäi, tuli ensimmäisinä päivinä yksin jäädessään aidoista läpi ja hirnuen ravasti pitkin tanhuaa vähän poissa tolaltaan.
Mulle se oli tosi iso kolaus, tuntui kuin ponista olisi nähnyt sen tuskan ja kaverin kaipauksen. Veera vaikutti niin surulliselta.
Onneksi aitalangat alkoivat taas pysyä kuosissa ja poni pysyi normaalisti siellä missä heinäkasakin.

Viime sunnuntaina kävimme katsomassa erästä risteytysponi-vanhusta, mutta meille tarjottiin myös tätä kolmevuotiasta nuorukaista.
Aikamme punnittuamme eri vaihtoehtoja, ilmoitimme vanhuksen omistajille, että vaakamme kallistui kuitenkin nuorempaan poniin.
Hinta-laatu-suhde ratkaisi tällä kertaa. Jos vain onnemme hevosenomistajataipaleella kääntyy parempaan, niin Ikestä on meille moniksi moniksi vuosiksi toimiva polle.

Ikaros on aivan liian ihana. Ja nätti ku mikä!
Ja mikä parasta, näyttäisi tulevan Veeran kanssa todella hyvin toimeen.
Tänään ekaa päivää samassa tarhassa ja mahtuvat jopa samalle heinätukolle. Peukku sille.
Toki pienet otatukset olivat aamulla ottaneet kumpi on kumpi, mutta sehän kuuluu asiaan.
Vähän näyttäisi siltä, että edelleen Veera on se kuningatar ja Ikke kyllä hienosti väistää kun tarve vaatii.

Ikaros on ajokoulutettu ja toimii siinä loistavasti.
Ratsastuskoulutus on myös aloitettu ja vietykin tosi mukavasti eteenpäin.
Voi olla, että tässä kevään korvalla/kesällä poika käy vielä kasvattajalla hetken aikaa, jossa koulutus saatetaan loppuun. Ja keväälle meillä on luvassa muitakin heppajuttuja vielä, niistä lisää sitten kun asia on varmistunut ;)
Ikke on nyt 122cm säkäkorkeudeltaan, mutta tuommoinen kuikeloinen, vähän varsamainen vielä.
Kun koulutus on saatu päätökseen ja pojalle vähän massaa, voimaa ja ikää lisää niin meikäläinenkin voi toisinaan kivuta selkään.
Mutta pääasiassa lasten poniksi ja tällä hetkellä Veeran seuralaiseksi Ikke nyt tuli. Mutta tuli jäädäkseen jos kaikki sujuu hyvin <3

Hitsit miten hieno ilma on ulkona!
Oli pakko hipsiä kameran kanssa kuvaamaan, kerrankin tuli oikein innostus, ja kuvasinpa samalla Kerttua ja Terttua jotka tekivät myös Ikaroksen kanssa tuttavuutta.

Nyt tulla kolistelevat koululaiset kotiin, joten välipalan laittoon.
Ihanaa maanantaita teille!

6 kommenttia:

  1. Onnea uudesta ponista!:) toi on kyllä het ko karkki, niin on nätti!! Toivottavasti nyt menee yhteis elo käsikirjotusten mukaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä 😊 vastustanut on kyllä niin paljon että toivottavasti nyt menisi kaikki hyvin!

      Poista
  2. Huippua,et veeralle löytyi kaveri niin pian! :)
    Ihania,talvisia eläinkuvia. Teidän koti näyttää niin kivalta ja kotoisalta!
    Minttuliini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta :) ei tarvinut kuin viikon verran olla yksin.
      Oli kyllä talo ja pihatkin niin kuvauksellisena kauniissa ilmassa että! Ei huomaa keskeneräisyyksiä ollenkaan ;) lumien sulamista odotellessa :D

      Poista
  3. Äh,joo! Lumen sulamisen jälkeen on kyllä jonkun aikaa niin surullisen ja karun näköstä sekä ne maholliset projektit paljastuu, kunnes alkaa vihertämään ja se taas antaa anteeksi niitä keskeneräisyyksiä kuten talvi.:S
    Minttuliini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Meillä tosiaan pihat kaikki tekemättä, että puut ja pensaat ainoastaan vihertää :D toki tarkoitus on saada heti nurmikot kylvettyä kun sää vain sallii!

      Poista