torstai 30. maaliskuuta 2017

Helpottaako?





Tässä yhtenä iltana lähdin tekemään iltatallin.
Toisinaan on toisella aikuisella jotakin menoa (kokousta, harrastusta, koulua ym.) illalla niin, että hevosten iltatoimet jää toisen aikuisen vastuulle.
Itse tykkään luvata usein jonkun lapsista mukaan ja siihen aikaan haetaan pollet sisälle, että sisällä siirrytään myös pikkuhiljaa iltatoimiin.
No tällä kertaa mieheni oli kokouksessa enkä huolinut ketään  muksuista mukaan ja ajattelinpa vielä siinä lähtiessäni, että ii-hana rauhan hetki. Niin oliko?

Ohjeistin sisälle jäävää jälkikasvuani että ensin reippaasti siivoatte paikat ja sitten aloittelette iltapalaa. Oppikirjan mukaan pienet pilttini olisivat mutustaneet sämpylää kiltisti puhtauttaan loistavassa kämpässä, mutta..
..niin usein, ja tälläkin kertaa, meillä mennään kaikkea muuta kuin oppikirjan mukaan. Krhm.

Sen että vedin tallin oven auki ja astuin sinne sisään, ensimmäinen huusi portailta, että tuo kiusaa!
Kiljuin vastaukseni takaisin (jotain..tiedättehän..nättiä ja suloista!) ja jatkoin puuhiani.
No sitten hääräsin tarhan portilla poni käsissäni ja olin lähdössä tallia kohti, kun seuraava lompsotti kumisaappaat jalassa ja takki auki kertomaan, että tuo ei siivoa!
Palautin kantelijan takaisin sisälle, ja juuri kun pääsin ponin kanssa tallin ovelle niin yksi huutaa kuin hyeena ulko-ovesta että, TUO PISSAS LATTIALLE!
Siis mitä?? Meidän 3-v joka ei sen kopposen koommin ole pissaillut pöksyihin kun kuivaksi oppi, oli keksinyt vetäistä lammikon olohuoneeseen. EIH!
Siinä mää nökötin tallin ovella ja paruin tuskaani ovenkarmiin. Noin niinku kuvainnollisesti tietenkin.
Iltapalalle he sentään arvon pikkukansa olivat sitten vihoviimein päässeet ja siellä ne tosissaan murustelivat eikun mutustelivat sitä sämpylää jokseenkin sovussa..ja jokseenkin siivossa kämpässä.

Mutta siis. Mun pointti on tässä se, että sanotaan että arki ja asiat helpottuu kun lapset kasvaa.
Öh, helpotuuus, missä olet?

Kyllähän ne nukkuvat yöt, eivätkä ruokaile. Mutta ne valittaa ja hyihyttelee ruokapöydässä toisin kuin vauvat.
Sairastelut ovat huomattavasti vähentyneet. Toisin kuin vauvana.
Tekevät tarpeensa vessaan. (Mitä nyt yhdesti sohvan viereen, ei lasketa.) Toisin kuin vauvana.
Pukevat itse, mutta eivät sitä mitä sinä valitset, vaan haluavat jotain ihme settiä. Toisin kuin vauvana.
Syövät itse, mutta eivät suurinta osaa siitä mitä kokkaat. Eritoten toisin kuin vauvana.
Ne liikkuvat itse, tosin ryömivä vauva voittaisi ne aamulla kouluun lähdössä sata-nolla.
Puhuvatkin hienosti, voi sitä sulosointujen määrää mitä sieltä annetaan ulos! En taatusti ole opettanut niistä lauseista puoliakaan. Vannon.

Ja vaativat, niin kuin vauvatkin. Ja ehkä hiukan vielä enemmän.
Henkisesti.

5 x rakkautta.

(Kuvat ihan itse siivoamastani eteisestä. Voin kertoa, ettei ollut ihan sandaalit noin ojossa kun tulin sieltä tallista. Ehei, itse asiassa uhkasin nakella ne kaikki ovesta ulos, kun ne ei kerta kaikkiaan mene ikinä, siis I-K-I-N-Ä paikalleen. Huoh.)

10 kommenttia:

  1. Mä en kestä kun kuvailet niin arkirealistisesti lapsiperheen eloa. Joku saattaa ajatella ettå valitat mutta tekstistå välittyy suuri rakkaus perhettå kohtaan.
    Tsemppiä! Ei se varmaan helpota koskaan. Sitten kun ne isompia niin saat yöt kieriä sängyssä ja miettiä missä se oma misu-lissu luuhaa ja KENEN KANSSA. Entä sitten kun omat lapset perheellistyy niin huoli koko ajan että miten ne pärjää ja kuinka ne jaksaa...
    No se on meidän äitien osa. Onneksi saa tuntea sitä vaivan ja huolen vastakohtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin käsittämätöntä että samaan aikaa ne ihmiset keitä rakastat eniten, ottaa sua päähän kaikkein eniten :D mutta sitä se on..

      Varmasti se ei helpota ikinä..tosiaan kun kasvavat niin että elävät jo omaa elämää niin sitten se huoli lasten menemisestä ja tekemisistä on suuri <3 tässähän se vielä on toisaalta "helppoa" kun kaikki on kotona ja omalla vastuulla :)

      Poista
  2. Minä taas sanoisin että kyllä se helpottaa. Tai näin ainakin mun ja mun lasten kohdalla on käynyt. Vanhin nyt 20v ja nuorin 5v. Minusta tämä on ihana vaihe. On vielä pieniä jotka kiipeää syliin mutta eivät tartte äitiä joka hetki. Ja sitten on isoja joiden kanssa käydä hyviä keskusteluita,joiden elämää ja itsenäistymistä saa seurata ja kulkea mukana iloissa ja suruissa. Mutta jotka ovat jo itse vastuussa tekemisistään.Sitten isojen lasten kumppanit,mahtavia tyyppejä. Ja kohta voidaan kai odotella jo niitä lastenlapsiakin. Huikeaa! Niin rikas elämänvaihe.
    Haikeudella joskus muistelen aikaa kun kaikki oli pieniä ja kotona. Se oli omallalaillaan ihanaa aikaa,nautin siittäkin. Mutta aikansa kutakin.
    Että minä voisin luvata että kyllä se helpottaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa 😊 kyllä mä siihen uskon että varmasti jossain vaiheessa tämä fyysinen kuormitus helpottaa! Mutta omat huolensa sitä on lasten kanssa aina, oli ne minkä ikäisiä tahansa.

      Oikeasti mä nautin tästä elämäntilanteesta tosi paljon just nyt ❤ joskus vain tuntuu että ei oo todellista 😉

      Poista
  3. Voi ei! Kovin tutulle kuulostaa. Itse kun satun olemaan vielä tällainen "nollasta sataan" -kiihtyjä, niin olisin varmaan rynnännyt sisälle mouhaamaan hevosineni päivineni. Ja syyttänyt siitä sitten lapsia.

    Itse sanoin viimeksi tänään tuolle pienimmälle, että luuttuan lattian, enkä voi silloin mennä auttamaan pukemisessa. Luuttuamisessa menee noin 3 minuuttia. No, ei tarvinnut apua pukemisessa mutta kiljui makuuhuoneesta jo pariin kertaan että "missä oleeeet?" No siinä oven takana moppini kanssa, en sen kauempana. Päätin olla suuttumatta. Moppauksen jälkeen lapsonen päätti vähän meikata ja pudotti kivipuuterin (minun, lapsella ei ole puutereita eikä muitakaan meikkejä) lattialle. Jos joku ei tiedä, se leviää aika mukavasti.... "Älä liiku, äiti siivoaa". Ja äiti siivosi. Kohta tulee koira jolla on juoksut, ja päättää istahtaa lattialle. Äiti siivoaa. Sitten päätetään lähteä kirpputorille etsimään isoveljille (ja äidille ja tytölle) vaatteita. "Mä haluun banaanin evääksi. Sellaisen jolle on piirretty silmät ja vihainen suu". Heikkona hetkenä lupasin sen. Ja unohdin samantien. Juoksin ulkoa takaisin sisälle piirtämään sille hemmetin banskulle silmät ja vihaisen suun, samalla vannotin teinejä pysymään sisällä, kun kaikki maailman pesukoneet ja uunit oli päällä. Kun tulin kotiin, jouduin puolestaan pakottamaan teinit ulos. Ja tätä rataa, koko ajan. Mutta tämä on tätä arkea, jota sitten vanhana muistellaan ihanana aikana, jaksetaan naureskella koulusta tuleville soitoille kun jälkikasvu on tehnyt jotain tai jättänyt tekemättä (viime viikolla ysiluokkalaisen rehtori soitti peräti kahdesti). Eilen illalla kaahasin nilkka suorana seiskaluokkalaista keskussairaalan päivystykseen, kun pienestä haavasta meinasi tulla iso tulehdus, ja tänään jo jaksoin nauraa asialle - etenkin sille kruunulle, jonka olin unohtanut päähäni, kun tuli vähän kiire lähtö. Saattoi ne sairaalassa vähän katsoa, että sieltä tulee taas yksi vähän väsynyt äiti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kuulostaa niin tutulta :)
      Itsekin olen tosi temperamenttinen tapaus ja mulla menee hermot tosi herkästi ja sit oon ihan kauhea..mutta tunnen kyllä myös kauheaa syylisyyttä ja haluan aina hyvitellä kaikki huudot ja mäkätykset ja koitan aina muistaa kehua ja kiittääkin lapsia <3

      On ihanaa tietää että jossain on joku muukin jolla on välistä vähän pinna kireällä :D

      Poista
  4. Kyllähän se on nyt jo teillä helpottanut nimittäin 3 tai kaksikin vuotta sitten et tosiaankaan olis voinu lähteä tekemään iltatallia jos toinen vanhemmista ei ois lasten kanssa :) ehkä vain erilaista nyt;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sun kommentti on kyllä aivan totta kun sen noin ajattelee :)
      Onhan se eri kun pystyt piipahtamaan postilaatikolla tai siellä tallissa tai vaikkapa nukkua pienet päiväunet, eikä tarvi niin sanotusti olla silmät selässä IHAN koko ajan. Siis pitää toki, mutta saat käytyä vessassa ettei kukaan oo sillä välin satuttanut itseään tai tukehtunut johonkin tai tippunut jostain tai..no voihan näitäkin sattua isommillekin mutta ne riskit pienenee koko ajan kun lapset kasvaa ja omatoimistuvat :)

      Poista
  5. Nämä sun tekstit on kyllä niin mainioita 😄 ja niin tutun kuuloisiakin! Mulla ei tosin ole pollea mitä talutella. Kyllähän se lasten kanssa eläminen on välillä niin kuoppaista ettei tiedä itkeäkö vaiko nauraa. Itse olen huomannut, että kun on sopivasti myös "omia" juttuja ja hyvät yöunet niin jaksaa arkeakin sata kertaa paremmin eikä ne hermot mene heti ensimmäisestä kaatuneesta maitolasista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni :)

      Yöunien tärkeyttä ei voi unohtaa kyllä kun puhutaan hermoista :D ja niiden menettämisestä!

      Poista