Iltapuhteita

Yhtenä iltana otin totaalisesti itseäni niskasta kiinni, ja lujasti. Auts.

Meidän lapset ovat kaikki saaneet kummeiltansa lahjaksi vauvakirjat. Nuo ihanat ja ärsyttävät systeemit, johon merkitään kaikki uudet opitut taidot, mummun ja papan isoisät ja puntarin lukemat. Ihanat siksi, että ne ovat mitä mahtavin muisto ja ärsyttäviä siksi, että kuka ihme niitä muistaa (ehtii,jaksaa,viitsii) täyttää.

Tämä edellä mainittu kiinniotto tuotti tulosta kuitenkin sen verran, että nyt on taas vähäksi aikaa vauvakirjat päivitetty.
Suurin ongelma tässä asiassa on ehkäpä ollut kuvattomuus.
Siis meidän molemmat kompuutterit on kyllä laitojansa myöten ahdettu täyteen kuvaa jos jonkinlaista, mutta siihenpä se on sitten jäänytkin.
Kun sain vihdoin kuvia tilattua, valokuvatarrat kaupasta ja sopivan iltahetken, oli asia hoidettu. Yhtä iso (pieni) vaiva, kun porkkanapiirakan teko. Kun joku kuorisi ja raastaisi ne porkkanat.
Mutta sehän on selvää, että itsestään ne kuvat eivät sieltä postilootaan kolahda, eikä porkkanat luo nahkaansa ja muutu raasteeksi, selvä se.

Mulla oli oikein herkkä iltahetki itseni ja valokuvieni kanssa. Monta ihanaa juttua muistu mieleen ja tajusin myös yhden asian..
..mun lapset on jo ihan isoja. Pian liian isoja.