Mitä isot edellä..

Joskus tämä kasvatusvastuu painaa hartioita aikalailla. Ihan sitä rataa, että tuntuu kuin ois polvia myöten suossa, joskus vähän syvemmälläkin.
Että meille on annettu sellainen tehtävä, josta täytyisi vieläpä kiitettävällä arvosanalla selvitä. Tuntuu kyllä joskus siltä, että meikäläisen toikkarissa komeilee kasvatus-sarakkeessa 5½.

Katsos kun pitäisi koittaa olla niin hyvänä esimerkkinä. Ja tietysti erityisesti äitinä esimerkkinä tyttärelle.
Musta tuntuu, (ja tuskin olen väärässä) että se esimerkki ei tarkoita seuraavanlaista toimintaa:

Äiti anna mun huiskuta hiuksia!
Nyt vähän vauhilla ulos täältä vessasta, että äiti saa JOSKUS rauhassa laittaa hiuksia.

Äiti laita mulle tänne kaulaan sitä juttua, ku mua niin jäätää!
Ei deodoranttia voi lapsille laittaa, höpsö!

Äiti minäki haluan laittaa mekon ku sullaki ooooo-oon!
Älä unta nää, että vaihdat vaatteita keskellä päivää huvikseen.

Kyllä vaihdan, paska äiti!
Nyt kuule..POISTU!

ÄÄÄIIIIITTTIIIIIIIIIII!
NYT HILJAA, YHTÄÄN ET HUUDA!

Miksi sitä alentuu niiiin monesti sinne lapsen tasolle? Huutaa, raivoaa ja inttää nelivuotiaalle vastaan kuin nelivuotias? Tekee mieli lyödä hikipäässä karjuvan kaverin seuraksi vessan lattialle mahalleen vollottamaan?

Yritän aina tsempata. Sata kertaa päivässä.
Joskus onnistun, joskus en.
Useimmiten olen ylpeä itsestäni, ja ehkä vähän useammin en ole.

Tää on niin elämää.