Mussukat

Ku enhän mä oo edes eläinrakas. Tai niinku oon ajatellu silleen.
Hevoset on mulle kaikki kaikessa, mutta muuten meikäläistä ei sytytä minkään sortin otukset.
Inhoan kissoja, pelkään koiria, pienet ötökät sais mun puolesta kuolla sukupuuttoon ja sitä rataa.

Kunnes eräänä perjantaina saapuivat Pilli ja Pulla.
Nuo maailman sööteimmät karvapallot jotka nimettiin jo ennenku niitä kai oli olemassakaan.
Enhän mä tietenkään eläinrakas edelleenkään oo, mutta jos ette kerro kellekään niin voin kertoa että käyn mä joka aamu ennen töihin lähtöä moikkaamassa (lässyttämässä) pupuja. Ja heti töiden jälkeenkin. Ja ehkä kolme kertaa pitää päivän aikana soittaa, että onhan ruokittu. Ja menee mulla varmaan päivästä puolituntia siihen, että hössötän ja paijaan minkä ehdin. Ehkä.
Jestas, en ois uskonu.

Mutta oikeasti eläimet on tosi mukavia.
Lapsetkin tottuvat niihin ja oppivat vastuuta niitä hoitaessa.
Toistaiseksi ollaan edetty siihen pisteeseen, että yksi on kiskonut korvasta, toinen melkein astunut päälle ja kolmas pudottanut metristä maahan. Niin ja ruokintahan se on kaiken a ja o. Pallerot painaa jo kolminkertaisesti enemmän kuin tullessa.

Ps. Kerrassaan noita lasten käpäliä. Isänmaan määrä kynsien alla on sitä luokkaa, että etupihalle sais kipata rekkakuorman uutta multaa. Ihana kesä.