Hyvää yötä!

Olipa kerran yö teltassa.

Äiti ja kolme kappaletta hänen jälkikasvuaan päättivät nukkua yön teltassa.
Meininki oli kuin armeijassa.
Peräkanaa iltapalalle, peräkanaa iltapesut ja pisut, ja peräkanaa villasukat jalassa telttaan nukkumaan (riehumaan).
Se on vain kumma, miten muutama metri kangasta saa pikkuväen niin tuntoihin, ettei kalsareissa meinata pysyä.
Metri x metri pinta-alaa ei ole paras mahdollinen paikka testata kuperkeikkaa, korkeus- ja pituushyppyä tai perämoottorin toimintaa. Huh, mikä tunnelma.
Kuka viisas keksi sanat, joukossa tyhmyys tiivistyy?

Ilma selkeni kummasti kun vähän ennen puolta yötä kaksi joukoa päätti siirtyä sisätiloihin nukkumaan. Eikä syynä tähän ollut vähiten se, että viisivuotias maalasi mahtavan seinämaalauksen siitä, mitä kaikkea telttaan voi yöllä hiipiä.
Lepakoita, hämähäkkejä, strutseja..(jälkimmäisen kohdalla repesin)
Siitä maalauksesta tuli sen verta komea, että saimme nukkua loppuyön maalarin kanssa ihan kaksistaan.
Mutta täytyy sanoa, että mamman puntitkin alkoivat tutisemaan, kun kello 5.00 heräsin laukaukseen.
Siis sen kerran elämässäni, kun päätän rikastuttaa palleroisteni lapsuutta, on juuri se yö, kun annetaan lupa kyyhkysten nistimiseen.

Jestas, että tärisen vieläkin.