Niin, meidänkin esikoinen aloitti koulutiensä. Tai ei vielä varsinaisesti, mutta eskarin kuitenkin.
Eilen illalla oli suuri suru, kun reppu oli joutunut hukkaan.
Voi että äiti, mitä mä nyt teen, mitä opettajaki sanoo jos mulla ei ookkaan reppua?
Kyllä se löytyy, pakkohan se on jossain olla!
Niin mutta, ajattele jos se löytyykin vasta jouluna? (Tuhertaa itkua.)
Reppu löytyi iskän työvaatekaapista. Hyvä piilo, ettei pikkuveli syö koko penaalin sisältöä.
Pojalla tuskin tulee olemaan ongelmia sopeutumisessa uuteen ympäristöön.
Sen sijaan pojan äidillä on asiat paaaaljon huonommin.
Se rypee vuorotellen ylpeyden ja eroahdistuksen kourissa (enempi paljo jälkimmäisessä).
Se huolehtii ja hössöttää ja tuputtaa ja papattaa taukoamatta.
Se vilkuilee kelloa pitkin päivää ja säpsähtelee joka kerta kun puhelin (oma raksu lumiani, iik!) piippaa.
Se kyselee ja varmistaa ja varmistaa ja kyselee niin, että vastaus on yhä useammin joo joo äiti, kyllä mä pärjään!
Se luuli, että napanuora katkaistiin leikkaussalissa 26.toukokuuta 2007 kello 23.57 tai jotain, mutta ei, kyllä se tehtiin tänään kello 8.20.
Vähän ressukka äiti.
Mutta tiedän, ettei ainut.
Ps. Huomaa edellisiltana eteisen penkille viivottimen ja vatupassin kanssa asetetut varustukset. Poika siis, en minä.
<3 minusta tuntuu,ett se napanuora katkiaa lopullisesti,ku esikoinen lähtee kotoa pois :(
VastaaPoistaSnif...meillä alkoi viimeinen koulu-vuosi,ihan pelottaa ajatus elosta vuojen päästä...Noh,jos esikoisen toiveet toteutuu,kansanopiston turvallisessa ilmapiirissä on hyvä olla se eka vuosi peruskoulun jälkeen ;)
onnea eskarilaisell <3 meillä sinne läks jo 7.s 10.stä ;)
Onhan se niin, että niitä virstanpylväitä elämässä riittää..ja kaikki enempi ja vähempi haikeita <3
Poista