Retkellä

 

 

En todellakaan ole mikään eräjorma. En lähellekään. Siis oikeastaan olen eräjorma-mittarin siellä punaisessa päässä.

En osaa oikein vimpan päälle sytyttää notskia. Jos mut pistettäis keitteleen nokipannukaffeja, joutuisin todennäköisesti turvautumaan googleen. Pelkään vähän kaikkea mitä siellä metsässä nyt ikinä liikkuu, möngertää tai surisee. Iik.

Mutta kun kaveri ehdottaa retkeä porukalla, niin eihän siitä voi kieltäytyä. Varsinkin kun vaihtoehtona on kähistä neljän seinän sisällä yksin tenavien kanssa.

 

 

Mitä mainioin retki.

Ei tarvinut sytyttää nuotiota. (sen teki poikani naapurin tädin avustuksella)

Ei tarvinut keitellä nuotiokahveja. (termarin keksijälle pojot tässä kohtaa)

Enkä edes törmännyt mihinkään elolliseen, kanssatovereitani lukuunottamatta.

Ja tiedättekö, meidän sakki kun lähtee retkelle, siinä karhut, käärmeet ja hyttysetkin kaikkoaa sadan kilometrin säteeltä ihan taatusti.

Onneksi on vielä paikkoja, jossa ei tarvi hyssytellä. Päinvastoin kehottaa, huutakaa niin paljon kuin lähtee!

 

Kotiin tullessa sänkyihin kaatui neljä savulle ja makkaralle tuoksuvaa lasta, jotka kerrankin uuvahtivat ilman kirjoja, lauluja, juomisia tai hermostumisia.

Yliannostus raitista ilmaa tekee aina tehtävänsä.

 

Kuvauspuoli jätettiin viisivuotiaan harteille. Ihan mielettömiä otoksia.

 

Tai no, joku voi nähdä näissä jotain mieletöntä.
Mun täytyis eka kaivaa bilsan kirja esiin.