Mitä tänään leivottaisiin?

Aina silloin tällöin erehdyn lupaamaan lapsille leivontapäivän.
Ai miksi erehdyn? No siksi, kun se lähes aina päättyy jonkulaiseen katastrofiin, itkupotkuraivareihin, kilareihin, mitä niitä nyt on.

Tämä kerta oli kyllä poikkeus. Ensimmäinen sarjassaan.
Mitä nyt yksi täräytti kananmunan kulhon reunaan vähän turhan vauhdikkaasti. (Munan valkuainen on muuten aika haastavaa siivottavaa.)
Mitä nyt yksi napsi koristesuklaita vaivihkaa niin paljon kuin ehti. (Nuo suklaanapit ei kyllä pysy kulhossa kauan mullakaan.)
Mitä nyt yks kuorrutti niin antaumuksella, että me muut oltiin tikahtua nauruun. (Antakaapa kaksivuotiaalle pursotinpussi täynnä suklaakuorrutetta.)

Meillä oli oikeasti kivaa. Ja isommat lapset ovat jo todella taitavia koristelussa ja muussa näpräämisessä.
Arvatkaas ylemmästä kuvasta, mitkä ovat juniorin raapustamia?

Lasten kanssa kannattaa valita jotain helppoja leivonnaisia.
Meidän suosikkeja ovat just erilaiset muffinssit (niihin kun voi laittaa käytännössä ihan mitä vain), erilaiset pikkuleivät ja perus pulla (jota täytyy kyllä ehdottomasti joku päivä vääntää).

Mutta joku kohtuu täytyy leipomisessakin pitää. (Mun mielestä.)
Kyllähän sitä leipois vaikka joka päivä, ei homma eikä mikään.
Mutta se syöntipuoli, ei homma eikä mikään, mutta pidemmän päälle se mitä puntarin lukemat näyttää, niin onkin kuulkaa isompi homma se. (Nimim. parikymmentä raskauskiloa joskus pudottanut)
Jos meillä leivottaisiin monta kerta viikossa, tunnustan, tulisin hulluksi.
Miten joku pystyy tuosta noin vain väistämään sen herkkuvadin, jossa on aina jotain hyvää?
Ei onnistuis multa, joten vilpitön hatunnosto sellaiselle tyypille jolta se onnistuu!
Siksipä meillä onkin päädytty lähes-aina-tyhjä-herkkuvati-ratkaisuun.
Johon olen oikein tyytyväinen.