Pidän siitä.

(Se on nyt valmis.)




(Mihinkäs sitä koira pääsisi karvoistaan, tai minä pöllöistäni.)



(Rakastan tuota seinää.)

 

 

Oon ihan haltioissani uudesta makkarin seinästä.
Noista yliveto lampuista.
Tauluista.
Ledinauhasta, joka on viritetty tuonne kattolistan taakse.
Pinkeistä tyynynpäällisistä ja valkoisesta verhosta.

Makkarissa on niin seesteinen fiilis, että siellähän vötkistelee ihan ilokseen.
Vötkistelyä tässä on ollut kerrassaan, kun J on toista viikkoa jo saikulla.
Katkenneella kylkiluulla (ja parilla murtumalla) ei kyllä tottavie levytetä eikä pistetä välipohjaa umpeen (huomaa kehittynyt raksasanavarastoni), eikä kyllä jatketa remppaa, eikä sen puolen pestä pyllyjä eikä heilutella moppiakaan. 

Voin kertoa, että tiukkaa tekee, kun sairastapaus on normaalisti mallia duracell.
Toista se ois jollain toisella, tulis vötkistely ihan luonnostaan. En siis todellakaan puhu itsestäni.
En tietenkään.

Mikäs se ois muuten kotiäidin saikku? Sairasta jos ehdit?