perjantai 18. lokakuuta 2013

Semmoinen tapaus..

Mikä se oikein on se juttu?

Se pistää voimaan ihan armottoman huonosti keskimäärin 50 vuorokautta (tapauskohtaisesti enempi tai vähempi).
Se pistää väsyttämään niin, että unta riittäisi kellon ympäri (ja vaikka toisenkin).
Sen oireita ovat himot mitä kummallisiin asioihin (pakastettuihin puolukoihin, pepsiin, salmiakkiin ja jollakulla toisella vaikka hammastahnaan!)
Se pistää mielen ihan päälaelleen, kiukuttelemaan, äksyilemään ja itkeä vollottamaan ihan odottamattomissa tilanteissa.
Se pistää keskivartalon pullistelemaan siihen malliin, että muumina olo tulee todella tutuksi.
Siitä puhuttaessa peräpukamat, ummetus ja maksaläiskät on kuulkaa ihan normipäivää.
Se loppuu kyllä aikanaan, ja ennen päätöstä (tai mun tapauksessa sen jälkeen) on mitä suurin ponnistelu edessä, jossa tajuton kipu,veri, hiki ja kyyneleet on mukavassa sekamelskassa sen käsinkosketeltavan onnentunteen kanssa.


(Rv 22+0)


Täten saamme seuraamme uuden tyypin, joka toistaiseksi matkaa vielä näkymättömissä, mutta tulee vilahtelemaan postauksissa varmasti jossakin muodossa aina välillä.

Häntä odotetaan niin kovasti!

27 kommenttia:

  1. ihana uutinen täälä! onnea odotukseen!<3

    VastaaPoista
  2. Oi että! Heti arvasin mistä oli kyse kun ensimmäisen lauseen olin lukenut! Sen verta tuttua juttua... Paljon onnea pikkuruisesta ihmeestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tuttua juttua täällä myös, mutta silti aina niin uutta :)

      Poista
  3. Onnea, voimia, ja kaikkea hyvää! Ihana ihana 22-viikkonen!

    VastaaPoista
  4. Onneksi olkoon!

    -Hanna

    VastaaPoista
  5. Onnea. Onpa ihana asia tuo uusi tulokas. mut nuista kivuista en erehy onnittelemaan..


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä toistaiseksi en odota niitä kyllä yhtään :)

      Poista
  6. olen sanaton ja tuhat kertaa kateellinan ja kuitenkin,sydämestäni onnellinen <3 ihana uutinen,ihana,elämän iso ihme...mä pahoin pelkään etten enää koskaan tuossa tilanteessa tuu olemaan,haikee ajatus :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastoinkäymisiä kohdanneena tämä pieni on mitä odotetuin ihme <3 nämä ihmeet kun eivät ole mitään itsestään selvyyksiä..toivottavasti kaikki menee hyvin!

      Poista
    2. minä ymmärrän sydämestäni,mitä tarkoitat <3 ole huoleti,kaikella on aikansa...

      Poista
    3. Kiitos Suvi <3 toivottavasti en oikeasti paihoittanut sun mieltä! Tässä vastaillessa ei vain aina hoksaa kaikkea mitä ehkä pitäis :)

      Poista
    4. et todellakaan pahoittanut <3 päinvastoin,olen sydämestäni onnellinen jokaisesta tällaisesta uutisesta ;) itsellä on jo ikää niin paljon,että nämä pikkuiset ovat isoja ihmeitä ;) pelottavalta tuntuu vain ajatella,että joskus lasten saantikin loppuu...

      Poista
  7. ? ^ Olisin onnellisin vain yhdestäkin.... :/ Vaikutat vähän itsekeskeiseltä kun toivottelet itsellesi onnea vaikka edellinen kommentoija juuri haikailee kun ei mahd. tule saamaan enää yhtäkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, jos sait sellaisen kuvan, lyhyeen vastaukseen ei monesti onnistu kiteyttämään kaikkea mitä ajattelee.
      Meistä jokaisesta löytyy varmasti itsekeskeisyyttä, ja sitä saa ollakin! Enkä tässätapauksessa mitenkään tarkoittanut vähätellä Suvin surua siitä ettei lapsia ehkä enää tule..
      Niinkuin tuossa kirjoitinkin, vastoinkäymisen jälkeen sitä ei muuta toivo kuin että kaikki menisi hyvin. Kukapa ei toivoisi itselleen kaikkea hyvää?

      Poista
  8. Onnitteluja, mukavia uutisia on aina mukava lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän :) nämä uutiset on kyllä yleensä ihanimmasta päästä :)

      Poista
  9. Olen ensi kertaa vierailulla blogissasi ja törmäsin tähän ihanaan uutiseen! Hurjasti onnea ja sydämestäni toivon kaikkea hyvää koko perheelle ja etenkin nyt Sinulle, odottajalle ♥

    VastaaPoista