Jos ja kun puolisoni on toiminnan mies, niin tätä nopean toiminnan-geeniä on kyllä riittänyt vielä jälkikasvullekin ihan kylliksi.
Otetaanpas esimerkkiaamu.
Äiti on hyvin valvotun yön jälkeen vielä tainnoksissa (tai korkeintaan toinen silmä auki) sängyn pohjalla, tukka pystyssä, pimennysverho kiinni ja aamuhengitys höyryten.
Kuusivuotias (joka on ehkä pahin touhottaja ikinä) on hössöttänyt jo lämpömittarilukemat ja tunnustellut ikkunasta ulkoilmaa ja todennut että nyt on shortsikeli!! (shortsikeli on hänen mielestään kaikki +10 asteesta ylöspäin).
Äiti vasta raahaa ruhoansa istuma-asentoon (josta valahtaa lattialle jos ei pidä varaansa) kun tämä edellä mainittu vesseli vääntää voikkaria keittiössä itselleen ja kavereilleen ja on käynyt kymmenen kertaa kysymässä voiko ottaa mansikkaheraa? (suom. mehukeitto with mansikka).
Neljävuotias on vetänyt koko vaatevarastonsa huoneensa lattialle etsiessään juuri sitä tiettyä vain-tämän-kelpuutan- mekkoa, joka todennäköisimmin löytyisi pyykkinarulta. Tämä tarhapöllö (nimitys tulee aamukampauksesta) touhuaa kotileikkejä pystyyn samantien kun saa silmänsä auki, joten siinä vaiheessa kun äiti lopulta raahautuu kahvinkeittimen luo, on leikki ehtinyt vaihtua jo kolme kertaa.
Pikkuveli (joka kovaa kyytiä kasvattaa itselleen vuosisadan peliriippuvuutta) on salaa hivuttanut kirjahyllyn päältä (hyllyn edessä on huojuvan tornin verran penkkejä päällekkäin) tabletin jota sitten hipsuttaa jossain nurkassa hiiren hiljaa. Sitä ennen hän on ehtinyt saada vesivahingon aikaan sekä keittiössä että vessassa. Keittiössä juodaan, vessassa lotrataan muuten vain. Mainittakoon tässä hänen ylitsevuotavainen rakkaus tuota elementtiä kohtaan.
Kun vihdoin saan kahvini kuppiin, on kämppä kuin terroristien jäljiltä ja porukka sirkuspellen näköisinä ulkona (itse valitut vaatteet ja naamat jogurtissa ja kaakaossa).
Yritä siinä sitten sulkea silmäsi siltä kaaokselta ja olla itsellesi armollinen.
Pakko tarttua luutuun ja imuriin. Käydä käsiksi petivaatteisiin ja pyykkikoneeseen.
Tätä on elämä. Tästä mä nautin.¨
(Sen verran valehtelin. Valvotuista öistä en tottavie nauti. Ne on ihan...)
sinäpä sen sanoit...vaikka väliin tuleeki päiviä jolloin tekee mieli kääntää selkänsä ja painua takaisin sinne petin pohjalle :)
VastaaPoistaKyllä :)
Poistaihana kuvaus aamusta, salla!! meillä se eroaa siinä, että kukaan ei mee ottamaan aamupalaa ite (passattu pilalle vissiin). heti herättyä alkaa hokeminen, tuu antaan aamupalaa...ja sitte ku saa ittensä sinne keittiään ja tarjoilee lapsille aamupalaa, niin väärä muki, väärää sisältöä siinä ja mitä vielä!! tämän on oppinu jo 1v3kk!! oon ite mieluummin aamun virkku ja illan torkku, ja ottaisin niin mielellään aamuun ne omatoimiset ja ILOISET lapset. Monesti ajattelen että sotkusta viis kunhan osaisivat olla marisematta ja touhuta oma-aloitteisesti.:)
VastaaPoistaVälillä tuntuu että ei tarvis olla niin kauhean omatoimisia :D kaksvee varsinkin..säätää itse minkä ehtii ja jälki on sen mukaista sitten ;) mä olin ennen kans aamuvirkku..nykyään oon illantorkku ja aamuntorkku, Tää väsyttäminen on niin kroonista jo!
PoistaIhana postaus! :) Elämä on <3
VastaaPoistaSe on <3 :)
PoistaMä ensin aattelin että kuvailet meidän perheen aamuja :D Niin tutulta kuullosti! Nytkin kuopus (komeet 1v) kastelee ulkona kukkia ja minä olen yöpaidassa juomassa kahvia. Tässä terassinreunalla, toinen silmä auki tsiikailen että koska toi kuopus huomaa ettei kannussa ole ollut vettä enää minuuttiin....
VastaaPoista:) ihana pikkuinen!
Poistamä luulen että tää on lapsiperheissä enempi sääntö kuin poikkeus ;)
Tutulta kuulostaa - vaikka meillä on "vain kaksi". Kolmatta odotellaan.
VastaaPoistaPs. Liityin lukijaksi, linkkibiliden kautta eksyin :)
Ihanaa että muidenkin aamut ovat välillä täyttä kaaosta ;)
PoistaTervetuloa, linkkibileet on ihan best keksintö <3 :)