Unelma

Olenko koskaan maininnut miten oiva mies minulla on?
Semmoinen osaava, tekevä, touhukas. Mallia Duracell.
On se myös huolehtiva ja rakastava ja ihana ja kaiken kukkuraksi vielä komeakin.
Ja jotta tässä nyt ei ihan yhdeksi ylistämiseksi menisi, niin on se välillä ihan kauhean ärsyttäväkin. Puss.

Asiaan.
Meillä on tuossa talon päädyssä iso terassi (jota muuten parhaillaan laajennetaan tarkoituksena yhdistää takaterassin kanssa). Siihen paistaa ihanasti päivällä aurinko (tosin tänä kesänä jäänyt sekin vähän vähäiseksi) ja siksi olen haaveillut pöytäkalustoa myös tähän päätyterassille. Takapihan terdellä tulee istuskeltua lähinnä iltaisin (tosin tänä kesänä olen ihan tasan kököttänyt sisällä aamusta iltaan). Anyway.

Säännöllisesti mainoslehtisiä olen tässä pitkin kevättä selaillut ja tuskaillut a) sopivan kaluston löytämättömyyttä ja b) niitä (alennuksista huolimatta) törkeitä hintoja joita kiskotaan ihan minimaalisen pienistäkin kalustoista.

Ei mun kauhean monta kertaa tarvinnut vihjata että jos joku ihana vois ottaa ja tehdä mulle semmosen ihanan, tukevan, kanttisen, puisen, mustan pöydän neljällä tuolilla kiitos.
Siinä se nyt on.

Tässä nyt enää istun ja odotan niitä ihania kelejä, että saan kahvini hörppiä tämän kaunokaisen ääressä. Miten täydellistä.
(Ja sitten muistelen inholla niitä päiviä kun sai juosta joka välissä toppatakki päällä pullan kanssa sisälle sadetta pakoon).