Semmoista vain täältä pyykkivuoren alle hautautunut mutsi huutelee, että tämä kasa ei pienene ei sitten millään.
Pyykkikone laulaa sitä kuuluisaa kiitosvirttä aika mollivoittoisesti ja sade rummuttaa peltiin minkä ehtii. Kuivatustilaa löytyy tasan kahden rekin verran, että tässä sitä pyykätään näitä samoja reissupyykkejä varmasti vielä syyskuussakin.
Onneksi kukaan ei kuule tätä valitusta täältä farkkujen ja kalsareiden seasta. Voisi muuten luulla että tämän talon pirttihirmu on varsin pessimistinen luonteeltaan.
Onneksi on joku niin ihana ihminen, joka vihdoinkin tajuaa alkaa ennustamaan kesäistä säätä.
Kauanhan siinä kestikin, että toivoa on notta pyykkääminen saadaan tästä aisoihin.
Jälkikasvuni kun ei ole oikein sisäistänyt sitä, että päällä olevia vaatteita ei sitten sotkita vaan viikko vähintään vedetään samoilla.
(Kannattaako edes mainita, että eilen kaksi tuli hiekkiksen kuravellileikeistä yltä päältä sotkussa ja kolmas töräytti jälleen universumin isoimmat skeidat. Ihan sinne takaraivoon saakka. Ei mennyt tälläkään kertaa
Nyt kuuluu joku piippaus. Mistä lie.
voimia sinne vuorten keskelle:) ei siis vaan niiden pestävien vaan myös puhtaiden...kohtalo-tovereita riittänee kotomaassa melkoisesti ;)
VastaaPoistaHyvä huomio, onneksi on monta pinoa jo puhtaitakin ;)
Poista:D !!! Nää sun jutut saa aina väkisin hymyilemään, ja nauramaan silleen hiljaa mielessään, hyväntahtosesti. Kiitos siitä :)
VastaaPoistaTiedän tuon tunteen että kun se pyykkivuori ei oikeasti tunnu ollenkaan pienenevän vaikka kone jauhaa koko ajan uutta satsia :/ Tsemppiä kovasti sinne pyykkivuoren alle! Kyllä se siitä ehkä joskus pienenee :)
Oleppa hyvä :)
PoistaEihän tälle hommalle osaa itekään välillä ku nauraa :D ja jostakin sitä on kotiäidinkin huumori revittävä, olkoon se sitten vaikka tää pyykkishow :))
Hih. :D
VastaaPoistaNäyttää ja kuulostaa hyvinkin tutulta. Täällä aletaan vasta huomenna taas valloittamaan pyykkivuorta..tänään pidettiin välipäivä ja sen kyllä huomaa.
Kyllä isossa perheessä saa kone pyöriä varmasti aika lailla joka päivä..joskus on niitä välipäiviä meilläkin mutta tosiaan, se yleensä kostautuu :) aina ei vain jaksa!
PoistaKummallista, kuinka sadepäivinä sitä tosiaan olis aikaa pyykätä (siis äidillä aikaa) muttei sitä kuivatustilaa, sitten taas hienona päivänä .... oijoi mä unohdun aina pihalle ja korkeintaan yhden koneellisen muistan pyöritellä, jotka saan ulos heilumaan :D
VastaaPoistaNäinhän se hyvin usein menee :)
PoistaNäyttää tutulle, vaikka suht kova siivoilija olenkin, on pyykkihommat epämieluisimpia.
VastaaPoistaNormi oloissa mä tykkään pyykkäämisestä, mutta kun monen päivän reissusta palataan ja vuoret ovat ihan omaa luokkaansa, tekee lähinnä mieli lyödä istualleen ja itkeä :D
PoistaNo nyt ollaan jo voiton puolella :)