Maanantai

Taas vierähtänyt tuosta noin vain neljä päivää edellisestä postauksesta. Ei sillä että tässä nyt mitään seitsemän postauksen viikkovauhtia yritettäisiin tavoitella, mutta en mä aatellu ihan näin pitkiä taukojakaan pitää. Meillä oli viime viikon loppu ja viikonloppu niin täynnä ohjelmaa, että en olisi kerta kaikkiaan revennyt kirjoittelemaan blogia. Mutta jospa tässä nyt päästäisiin taas normaaliin rytmiin. Yhtäkaikki tämä blogi on mulle tosi tärkeä ja ainakin toistaiseksi koen tärkeäksi sen, että ehtisin tänne jotain kirjoitellakin. Tää on niinku se mun The Juttu.

Tosiaan sain viime viikolla kokea niinkin ihanaa elämää kuin yksinhuoltaja-arkea. En siis kirjaimellisesti, mutta noin niinku kuvainnollisesti. Mieheni oli torstain ja perjantain reissun päällä ja me koitimme täällä parhaamme mukaan saada aikaa kulumaan.
Olen varmaankin tottunut tosi hyvälle sen suhteen että mieheni on, muutamia keikkahommia lukuun ottamatta, tehnyt säännöllisen epäsäännöllistä normaalia päivätyötä. Siksipä satunnaiset reissuhommat ovat vähän extreme-juttua meidän arjessa. Toki hengissä selvitään ja hyvin pärjätään, mutta jokin ontto tunne on sisuskaluissa itse kullakin kun iskä ei tulekaan totuttuun tapaan iltaruoalle kotiin. Viimeistään siinä vaiheessa kun hyvät yöt toivotellaan iskee ikävä ihan toden teolla.
Lapset tyytyvät varsin hyvin tilanteeseen ja äitikin ihan ookoo, mitä nyt sortuu ikävissään nettishoppailemaan ja karkkia mussuttamaan tavallista enemmän (noin niinku muutamia oireita luetellakseni). Hehhee, Muutenhan sitä ei toki tee.

No ikävät sikseen.
Perjantaina kun koko sakki oli jälleen koolla, pakattiin kimpsut ja kampsut (mitä ne muuten on?) ja lähdettiin sukuleirille. Mieheni isän puolen suku järjesti viikonlopun mittaisen leirin joka oli muuten todella kiva juttu. Pitkästä aikaa nähtiin tuttuja ja sukulaisia joita ei olla nähty moniin vuosiin. Suku on iso(hko) ja lapsiperheitä on paljon, minkä itse koen äärimmäiseksi rikkaudeksi. Lapsilla oli paljon kavereita ja tekemistä (ja desipelejä) riitti. Ja kuulumisia ehdittiin vaihtaa aikuisten kesken moneen otteeseen. Samalla vietettiin myös mieheni mummun 80-vuotis juhlia. Aika piristävä viikonloppu tähän vähän sateisen kylmään lokakuuhun.

Maanantai aamu koitti erittäin tuulisena mutta lämpöisenä, poikaset ampaisivat kouluun ja isänsä leipää tienaamaan, äitinsä ajatteli nauttia aamukahvit rauhassa vaan pikkuisensa päättivät toisin ja heräilivät poikkeuksellisen aikaisin (aikaerosta kärsivät kai edelleen) ja vinkuivat heimuumilaaksoon heti aamutuimaan.
Mikäs siinä, mukavaa viikkoa teille lukijat!

(Kuvassa kohta 9kk ikäinen pikkuneiti, joka nauttii kun saa kiskoa kaiken kahdenkymmenen sentin korkeudelta alas. Enemmän kuin usein kohteena on lehtikori. Oi miten ihanaa kun on monta kiloa rapisevaa materiaalia käden ulottuvilla. Rahit ovat taas päässeet käyttöön. Pieni päivänsäde, pus.)