Mistä tietää..

..että talossa on kiipeilevä mini-ihminen?
No siitä tietty, että kaikki tuolit on kaadettu tai käännetty nurinpäin seinää vasten.

Meidän pikkuinen on sen verran pätkä että ei yllä kiipeämään kuin matalille tasoille. Niitä on junnujen sängyt (koska ne on mallia junior), meidän makkarissa oleva Ikean nahkainen nojatuoli joka on muuten vain persjalkaisille suunniteltu ja olohuoneen kiikku, joka eteenpäin kiikkuessaan on just sopevalla korkeudella loikata kyytiin.

Oon aina ihan niskavillat pystyssä kun neiti äheltää itseään johonkin yläilmoihin.
Näillä vaahtosammuttimen kokoisilla ei nimittäin löydy yhtään järkeä päästä vaan kiikussa tai tuolissa noustaan tottakai seisomaan ja mielellään vielä päästetään kädetkin vapaaksi. Siellä sitten huojutaan kuin nousuhumalainen lauantai-iltana ja hyvässä lykyssä syöksytään alas siinä luulossa että kyllä se mamma sieltä toiselta puolen tonttia ehtii ottaa kiinni. Jestas.

Oon yrittänytkin toimia peeteenä ja reenauttaa typyä tulemaan peruuttamalla alas. Aika nopsaan ne oppii mutta ei se kyllä ylimääräisiä sydämentykytyksiä vähennä yhtään kun joku huutaa että taas tämä on täällä sängyssä seisomassa!

Edellisestä holtittomasta kiipeilijästä on kaksi vuotta aikaa.
En edes muistanut kuinka kamalaa tämä on!
Toistaiseksi on riittänyt tuolien kippaaminen nurin, en tiedä mitä teen kun tyttö keksii kiivetä sohvalle?! Se onkin vähän isompi rysäys kipata kyljelleen.