sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Touhuja




Tuo meidän kolmevuotias on aika oiva pakkaus.
Kun sataa, isommilta loppuu heti tekeminen. Mua vähän huolettaa kun alakoululaisetkaan ei kohta osaa enää leikkiä kunnon leikkejä! Mistä se johtuu?
Itse olen vielä kuudesluokkalaisenakin ryöminyt pitkin metsiä ja ojanpohjia pois tiekseen (enkä kokenut olevani keskimääräistä lapsellisempi) ja mikään leikki ei todellakaan vielä kakkosluokkalaisena ollut lol.
No, ei siitä sen enempää.

Kolmevuotiaalta ei ideat lopu.
Jos ulkona sataa kissoja ja koiria, (vaikka nytkin sitä tekee ja siellä ne muksut vain painaa! en uskalla edes ajatella minkä näköisinä tulevat sieltä sisälle!) sisällä kyllä keksitään jotain tuuskaamista. Pikkuneidillä on jo sen verran ikää että nämä kaksi nuorinta muodostavat jo kivan parivaljakon. Isompi ohjeistaa ja pienempi menee mukana. Välillä lipsuu toki hölmöilyn puolelle mutta useimmat leikit jo sujuu.

Näissä kuvissa ollaan siinä iltapäivän hetkessä jolloin äiti laittaa ruokaa.
Pikkusisko kaivaa kaikki kaapit ja laatikot isoveli seurana ja äiti saa taiteilla paistinpannujen ja kattiloiden kanssa tavaroiden yli miten taitaa!
Velikulta ottaa kaulimen ja jotain paperia tai pyyhettä ja alkaa leipomaan. Voi sitä ilmettä!
Sisko kiljuu lattialla vieressä ja haluaisi mukaan, mutta vielä hän ei (onneksi) saa hilattua itseään keittiön penkille, vaikka kaveri kyllä kovasti koittaa antaa ohjeita ja tsemppihuutoja vieressä!

Toivon kyllä edelleen että tänä kesänä saataisiin viettää aikaa enemmän ulkona kuin sisällä. Toistaiseksi sisätilat on voitolla 100-0.

4 kommenttia:

  1. ihana pari-valjakko :) meillä jo 4v osaa narista tekemisen puutetta :O kuin myös 2,5v matkiessaan isompia ihan kaikessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki nyt kun on kesä ja ulkona paljon tekemistä, sadepäivänä on helposti se tekeminen hukassa :) mutta toivotaan enempi niitä poutapäiviä niin kyllä se tästä :)

      Poista
  2. Ihanat lapset! Ja pakko sanoo et neilikat mun lempparikukkia!! Aivan ihania arjen piristystyksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neilikat on ihan huippuja <3 kestävät noin leikkokukkinakin monta viikkoa eikä kuihdu jos muistaa vettä vaihtaa ja napsia huonoja pois :)
      Uloskin laitoin kahteen ruukkuun molemmille terassin pöydille neilikkaa.. niin kaunis!

      Poista