Kuka, mitä, häh?

Minä en ollut paikalla silloin kun muistia jaettiin.
Tosin en ollut paikalla silloinkaan kun jaettiin pituutta, kapeita reisiä, suoraa tukkaa ja nättiä hymyä, mutta pysytään kuitenkin tällä kertaa tuossa muistissa.

Unohtelen jatkuvasti asioita.
Olen unohtanut pankkikorttini tunnusluvun miljoona kertaa, lasten koulun uinnit ja luistelut, leipomislupaukset myyjäisiin, kännykkäni sinne ja tänne ja salihanskani punttisalin juoksumaton lokerikkoon josta joku apina ne on onnellisesti poiminut talteen, koska niitä ei sen perästä ole kukaan missään nähnyt. Ja tuo viimeisin unohdus ottaa päähän just nyt, ja lujaa.

Voisinkin mainita muutaman sanasen noista hanskoista.
Innostuin salilla käynnistä tosissaan joskus vuosi sitten kesällä.
Tykkään siitä todella paljon ja liekö johtunut kehityksestä ja sen tuomasta raskaampien painojen käytöstä, kämmenparkani alkoivat kärsiä. Rakot ja nahka irti oli ihan perussettiä.

Niinpä marssin erään kerran urheiluliikkeeseen ja ostin itselleni salihanskat, tai onko niillä joku virallinenkin nimi, en tiedä, mutta siis nuo tuossa kuvassakin olevat mustat hanskat, jotka helpottavat salilla rehkimistä.
No ei kuule kauaa nokka tuhissut kun ne unohtuivat sinne.
Tuntuis kyllä näin äkkiseltään että miten joku voi ne siihen unohtaa kun toisessa lokerossa on juomapullo avaimineen ja toisessa hanskat (loppuverkkaa juostessa kun kiskon ne aina irti) mutta joo, siihen jäivät.

Seuraavana päivänä menin jälleen salille ja aloin pukkarissa kaivelemaan kassiani. Ihan paniikissa tongin ja valuin kylmää hikeä kun tajusin, että kaikesta kaivelusta huolimatta niitä ei löydy!!
Soitin kotiin ja eihän niitä sielläkään missään ollut, koska en niitä siellä koskaan ota pois sieltä kassista. Eikä lapsetkaan niitä olleet "lainanneet".
Kipaisin yläkerran kassalle vielä tiedustelemaan josko joku olisi ystävällisesti ne löytänyt ja sinne vienyt (ja kävin vielä loppuviikolla uudestaan kysymässä) mutta ei, ei ollut näkynyt!

Tulisieluinen kun olen, en kiellä etteikö pari rumaa sanaa siinä kulkiessa päässyt lipsahtamaan. Otti meinaan niin pahuksen paljon päästä. Ja ottaa edelleen.
Ei olisi niin paljoa harmittanut jos olisin sijoittanut niihin jonkin verran vähemmän euroja, mutta tuhlaamani rahamäärä lisäsi huomattavasti hajotukseni määrää. Ärrrr.

No mutta, viime sunnuntaina vietin syntymäpäiviäni ja voitte arvata mitä rakas mieheni oli hankkinut minulle lahjaksi? Salihanskat.
Mulle tuli kyllä kieltämättä sellainen olo, että en ole näitä ansainnut, mutta samalla tuli myös sellainen olo että vahingosta viisastuu.
En aio unohtaa näitä koskaan mihinkään. Tuskin ainakaan juoksumaton lokerikkoon.

(Käykö teille koskaan niin, että lasten ulkovaatteet pestään ja pistetään kaappiin odottamaan sitä kunnes niitä taas käytetään, mutta aikuisten naulakossa pyörii toppatakit ja verkkatakit sulassa sovussa ympäri vuoden? Meillä käy aina niin. Siinä teille nättiä naulakkoa kateltavaksi koko rahan edestä. Ihan kamalaa settiä.)

Mahtava ylläri!

Menin eräänä päivänä postilaatikolle.
Normi postien seassa oli kirje, ja kirjeessä leima Helsingin suunnasta.
Olin ihan ihmeissäni, en tietääkseni ollut tilannut just nyt mitään enkä ostellut mistään facekirpparilta mitään (toki sitäkin saattaa tapahtua, että ostan enkä enää muista että mitä, hirrveetä) ja tuumasin ja kääntelin kirjettä ja tunnustelin ja ihmettelin vielä vähän lisää.

Siinä sitten astelin tupaan ja eteisessä jo revin kuoren auki ja sieltä tipahti lattialle pienen pienessä minigrip-pussissa tuollainen häkkyrä.
Ette arvaakaan mitä kaikkea tuon häkkyrän mahdollisia käyttötarkoituksia mielessäni kävi ennen kuin kaivoin kirjeestä vielä esille kortin ja aloin lukea:

Hierontasormus on uusi väline ja osa kiinalaista lääketiedettä, akupunktiota. Se on pieni mutta tyylikäs ja kokonsa ansiosta mahtuu vaikka taskuun, joten sitä voi käyttää milloin ja missä tahansa.

Ihmisen kädet ovat äärimmäisen herkät ja niissä on eniten hermoelimiä koko ihmiskehosta. Tämä tehokas sormus hieroo sormien akupunktiopisteitä niin, että laittamalla sen mihin tahansa sormeen ja rullaamalla sitä hitaasti edestakaisin koko sormen pituudelta se kiihdyttää sormen verenkiertoa, jolloin sormet lämpenevät ja tulevat joustavammiksi. Sormus on erittäin tehokas nivelkivuista kärsiville, mutta samalla se parantaa muistia ja reaktiokykyä, elvyttää hermojärjestelmää ja lisää aivojen aktiivisuutta, poistaa päänsäryn sekä lievittää stressiä, kipua ja jännitystä.

Sormus on valmistettu teräksestä ja on täysin nikkelivapaa, joten se ei aiheuta allergisia reaktioita. Sormusta ei saa jättää sormeen ilman liikuttamista.

Ja kortin takapuolella oli vielä kesäiset terveiset ihanalta blogiystävältäni Jenniltä Sisustustikkaista.
Ai että miten iloisesti yllätyin, kiitos ihanasta päivän piristyksestä <3 yllätysposteja on aina kiva saada!

Sormusta olen ehtinyt testaamaan joitakin kertoja.
Sanomattakin selvää, että tämä rullailu vaatii aina sitä että kädet ovat vapaana. Mun kädet on tosi harvoin vapaana tekemättä mitään, mutta oon koittanut pitää sormusta aina näkösällä että sitä tulisi käytettyä aina kun on hetki aikaa (myös siinä toivossa että kännykällä rullaaminen vähenisi, hehhee).

Onko tämä kenellekään teistä tuttu?
Itse en tosiaan ollut koskaan kuullutkaan moisesta, siksipä lahja olikin erittäin positiivisesti mielenkiintoinen juttu. Varmasti pitkällä tähtäimellä (jos vain muistan käytellä) voin sitten kertoa miten on mun kohdalla toiminut. Huikeeta!

Ps. Nivelkipuja mulla ei ole, mutta muistia jos parantaa niin vitsit mä rullaan aamusta iltaan.
Vaikka musta tuntuu että tämmöinen paatunut unohtelija tuskin virkistyy yhtään vaikka rullaisi päivät pitkät sormia ja varpaitakin vielä kaupan päälle. Pah, että ottaa itseäkin niin päästä tää ongelma.
Unohdan vielä itsenikin johonkin joskus ja siinä sitä sitten öllistellään että kukahan se tuokin on ja miten se tänne on joutunut.

Äkkilähtö lättykesteihin

Mä muuten tosi harvoin kertoilen täällä blogissa sen kummemmin meidän tekemisiä.
Tarkoitan tällä siis sitä juttua, että tänään tehtiin sitä ja tätä ja tänään olimme siellä ja täällä.
Enempi revin juttua roskakaapeista ja lakananvaihdosta. Mutta mä oon mä, vaikka voissa paistais.

Nyt kuitenkin ajattelin jakaa muutaman kuvan kera meidän viime maanantain tunnelmia, kun extempore järkättiin mun isän viiskymppisten kunniaksi yllätys lättykekkerit.
Todettiinkin että paras setti tulee monesti siitä, kun nopsaan sovitaan jutut eikä kenenkään tarvi vetää niska limassa tarjottavia ja siivottavia. Jokainen tuo vähän jotain ja avot, kemut on pystyssä!

Siinähän se arkinen maanantai ilta kului muurikkapannun ympärillä ja sillä hetkellä ei maailmassa ollut mitään niin herkkua kuin lätty, joka tuskin näkyi kermavaahto- ja hillovuoren alta. Ah, nam.
Lasten silmät loistivat riemusta (ja aikuisten myös tottakai, naapureista en tohdi sanoa varmaksi koska desipelit oli melkoisen isohkot) ja parasta kuulemma muksuista (ja aikuisistakin tottakai, naapureista en tiiä edelleenkään hehee) olikin se, että oli niin paljon leikkikavereita. Iso perhe on kuulkaas vain melkoinen rikkaus, vaikka saattaa se taakkakin olla joskus. Hahhaa. Ei vaan tosissaan enempi siitä iloa on, tohdin väittää.

Kuvissa meidän lapsukaisia vilahtelee ja mutsikin siellä kyyhöttää (silläkin uhalla, että tulee leimatuksi junttien kuninkaaksi ja lapsensa myös, mutta me ollaan me, vaikka voissa paistettais edelleen) kuin olisi yllätetty riukutarpeilta. Syy siihen arvatenkin oli se, että lämpötila lähenteli pakkasen puolta ja se mutsi lähti todellakin säätä uhmaten ihan paljasjaloin liikenteeseen ja hiukan saattoi vaikka viluttaa loppuillasta.
Tässäkin voimme todeta että tyhmästä päästä(säästä) kärsii koko ruumis. Nih.

Järkätkää yllärilättykestit. Voin suositella!
(Nyt voisin suositella että lähdettäis yöunille vaikka kello on iltapäivällä viis.
Eilinen aamu-väli-ilta-yövuoro ja tämän aamuinen aamuvuoro vetää vieläkin vähän veteläksi pikku päikkäreistä huolimatta. Kyllä työläisen elämä onkin välistä rankkaa! Mutta en valita. Tykkään.)

Kesäsiivouksia

Tämän kesän shortsipäivät ovat laskettavissa yhden käden sormilla.
Siitä syystä mun hajotusprosentti oli 100, kun viime perjantaina piti (kuka käski?) ruveta tekemään viikkosiivousta sen sijaan että olisi maannut terassilla kirjan kera.

Juuri tuolla hetkellä olisin halunnut olla joku ei-niin-järjestelmällisesti-rutiineja-noudattava henkilö.
Sellainen joka olisi näyttänyt villakoirille kieltä sen sijaan että kaivaa tunnollisesti imurin esille.
Mutta tällainen minä nyt satun olemaan, halusin tai en.
Hikoilin sisätiloissa sen sijaan että olisin hikoillut ulkotiloissa.
Koska viikkosiivous on pakko tehdä perjantaina. Ehkä joissain erikoistapauksissa torstaina tai lauantaina (mutta viime viikolla ei sopinut aikatauluun).
Sehän on sitten selvää ketä syytetään siitä hajotuksesta.

Arvaatte varmaan, että siinä vaiheessa kun sain mopin kaappiin meni aurinkokin pilveen ja pysyttelikin siellä loppupäivän.
Se on voi voi, kuka käski olla niin pakkomielteinen siivooja.

Ps. Kuvissa ekaluokkalaisen kuvakulma viikkosiivouksesta, vähän takapuoli-kainalo painotteinen etten sanois. Ihon väri on myös, etten sanois, sen värinen että shortsipäiviä on ollut tasan viisi ja niistä yksi on käytetty sisällä siivoamiseen. Hypättäiskö suoraan ensi kesään?

Projekti nro.480

Olen projekti ihminen.
Siis sellainen tuokin-projekti-on-edelleen-vaiheessa ihminen.
Mulla saattaa olla mielessä sen sata visiota ja suunnitelmaa ja ajatusta että mitä pitäisi tehdä.
On leikkimökin tuunausta, pihahommia, lasten kanssa tekemisiä, siivoamisia ja mitä ikinä onkaan.
Pitäisi, on päivän sana.
Silti niin usein teen vain just sitä mikä nappaa. Lähden salille tai lenkille, käyn ratsastamassa tai luen kirjaa, eli kaikkea muuta kuin mitä PITÄISI.

Pitkissä kantimissa on ollut myös kuvien tilaaminen paperiversioiksi.
Pikkuneiti tulee reilun viikon päästä 1,5vee ja hänestä ei siis ole ollut vielä yhtään ainoata valokuvaa teetettynä.
Toista vuotta olen aikonut ja aikonut ja olipa kyllä niin iso homma että oikein hävettää.
Oisko ihan puoliska tuntia mennyt, kun sain tarvittavat kuvat tilattua, ja pari päivää niin ne olivat jo postilaatikossa. Eikä hintakaan oikeasti päätä huimaa, että siihenkään nyt tässä voi vedota.

Projekti on siis edennyt siihen pisteeseen, että kuvat lojuvat nyt tuossa kirjahyllyssä ja odottavat laittajaansa. Seuraavat puolitoista vuottako? Toivottavasti ei.
Meidän lapsilla on kaikilla kastelahjaksi saadut vauvakirjat. Olen niitä pyrkinyt täyttelemään aina kun kaikki muut projektit antavat myöden (oikeasti siinä vaiheessa kun ei kerta kaikkiaan enää keksi muuta tekemistä). Yritän rääpiä kasaan jotain tekstiä, koska ne ovat niiiin ihana muisto omasta lapsuudesta sitten aikuisena. Itsellänikin on tallessa oma vauvakirja ja sitä on kiva selailla.

Omat lapseni ovat ihan ihmeissään valokuvista. Että niitä tosiaan on ehkä hiukka vähän pyörinyt tässä huushollissa.
Siis ihan oikeasti.
Poikani kysyi eräänä päivänä että äiti, saanko lukea niitä isoja kirjoja mitkä ovat vaatehuoneessa? Olin ihan että ei siellä mitään isoja kirjoja kyllä ole.
No hän siis tarkoitti juurikin valokuvakansioita, mutta ei tiennyt niille nimeä. Ja ihan siis siitä syystä että melkein kaikki meidän kuvat ovat koneella ja muistitikulla.
Tunsin itseni niin fossiiliksi kun lapseni ei tiedä mikä on valokuvakansio, mutta muistitikku ja ulkoinen kovalevy ovat ihan normisettiä.

Mutta sehän on niin just.
Ennenvanhaan sait ottaa selfien (paitsi että niitä ei edes otettu) ja noin kuukauden päästä ehkä näit onnistuiko vai ei. Yleensä ei, koska kaikki kuvat olivat jotain duracell pupu-mallia. Heilahtaneet tai tärähtäneet.
Niitä sitten katseltiin ja liimailtiin kansioihin onnellisina.
Ja nyt katsellaan lähinnä huvittuneena että miltäs teinimuoti näyttikään vuonna 1999.
Aika karsealta, voin kertoa.

Ps. Mun tämän päivän projekti pissii kohta satanolla jos en säntää tästä hommiin, koska aioin todellakin pestä uunin pikkuneidin päiväuni aikaan. Ulkonakin vaihteeksi niin tuhnu keli, että oikein on aikaa kuurata rasvaroiskeita.
Oikeasti evvk. (Oli muuten käytetty sana silloin vuosituhannen vaihteessa..)

Sunnuntain säpinöitä

Huh mikä vauhdikas ja työntäyteinen viikonloppu takana.

Olin oikein töissätöissä ja lisäksi oon perjantai illasta huomiseen aamuun hoitanut tuttavapariskunnan kolmea hevosta heidän ollessa reissun päällä. Ehkä siistein duuni ikinä.
Lauantai aamuna kuuden kieppeillä talikon varressa ei väsyttänyt yhtään, kun aurinko paistoi niin kirkkaalta taivaalta ja ilma oli ihanan kesäaamuinen.

Tänään olikin aika jännittävä päivä lapsille (ehkä pikkuisen meille aikuisillekin), kun päästettiin tipuset tutkailemaan avaraa maailmaa ensimmäistä kertaa.
Siinä ne keikkuivat luukun reunalla vuoron perään, kunnes sämpylän saattelemana sitten tohtivat käydä vähän tepastelemassa ja pyrähtelemässä nurmikolla. Leivän voima on ihmeellinen! Voin niin samaistua noihin, paahtoleivän perässä vaikka outoon, suureen maailmaan. Hehhee.

Hienosti tiput ovat tottuneet meihin ihmisiin ja lapsetkin (vanhempaa neitiä lukuun ottamatta) hienosti antoivat lintujen syödä leipää suoraan kädestä ja silittelivät niitä ihan onnellisina.
Pikkuneiti olisi tunkenut vaikka häkkiin perässä, ei kyllä pelkää tippaakaan. Siellä se kyykki toisten mukana leipää molemmissa käsissä (omaan suuhun toki taisi mennä enemmän kuin tipujen nokkiin).

Illan päälle lähdettiin vielä koko sakki iltatallia tekemään (tuli luvattua kun niin tahtoivat). Laitettiin hevosille ruuat valmiiksi ja vein ne sitten sisälle yöksi. Heppojakin kaikki tahtoivat rapsutella ja silitellä ja hienosti uskalsivat koskea niihinkin.
Eläinten kanssa oleminen opettaa kyllä lapsille tosi paljon.

Mun hevoskuume sen kun nousee.
Ihan fiiliksissä oon ollut, kun oon saanut käydä huolehtimassa noista kauramoottoreista.
Parin viikon päästä sama viikonlopun mittainen homma, enkä usko että se kuume ainakaan laskusuuntaiseksi muuttuu tässä. On ne vaan hienoja elukoita!

Siinä me sitten seistiin tallissa koko poppoo ja haaveiltiin, että sitten kun meilläkin...

Sateesta jotain iloakin

 

Ainakin muksuille.
Keräsin tässä eräänä sadepäivänä Vuoden Äiti-pisteitä ja lupasin lapset muovailemaan.
Tai siis lupasin kun ne ensin vinkuivat osimoilleen puolet siitä sadepäivästä, ja enpähän jaksanut kuunnella koko päivää, niin muumioitunut muovailuvaha-purkki kaivettiin ihmisten ilmoille.

Inhoan tuota muovailuvahaa. Kauhean rumasti sanottu.
Mutta siis sen pitäis olla niinku tosi kätevää ja kaikkea liibalaabaa kylkeen, mutta se aikuisten oikeesti tosi tosi sotkuista ja vaan niin yltiöpäisen ärsyttävää.
Ihan vähintäänkin on pakko ensimmäisenä imuroida keittiön lattia ennen toimenpidettä, koska niitä hitsin hippuja lentelee joka paikkaan! Siis sitten ne saa katsos kätevästi sieltä lattialta talteen.
Ja siksi siis imurointi ennen, ettei ens kerralla tarvi muovailla vahalla joka on kyllästetty leivänpalasilla. Niih.

No lasten riemu oli kyllä rajaton kun äiti antoi luvan tähän hommaan.
Edellisestä kerrasta on valehtelematta vuosi (pitäisköhän mulle antaa kuitenkin ihan niitä miinus pisteitä vaan?) ja kätevästi vain aina kun on tullut puhe muovailemisesta, niin juttu käännetään jollekin ihan toiselle raiteelle.

Pitäisköhän mun ostaa oikeesti jotain muuta värkkiä, ettei mun lapset ihan saa traumaattisia kokemuksia lapsuuden muovailuvahattomuudesta?
Onko sulla just jotain hyvää vinkkiä? Kiitos siitä.

Ps. Pienin oli todellakin nukkumassa niihin aikoihin. Tai toisaalta se ois ehkä tehnyt kätevästi lopun koko massasta syömällä sen. Ehheeh.

Kävin kaupassa

Oon sen verran stalkkeri tyyppi, että ihan innoissani luen blogipostauksia joissa esitellään kauppareissujen tuloksia. Oli ruoka- eli vaateostokset kyseessä, kaikki käy.
Pääasia että pääsee kyyläämään toisten ostoksia. Ja kyllä, tunnustan että stalkkaan salaa kaupassa toisten ostoskärryjä! En mitenkään paheksuen, jos joku ostaa roiskeläppäpizzaa, vaan ihan puhtaasta mielenkiinnosta toisten ostoskorien sisältöä kohtaan. Varokaa vain kanssaostelijat! Hehhee.

No siitä ilosta, että itse saan jonkin asteista mielihyvää toisten ostamisista, niin ajattelinpa itsekin ihan kuvan kera läväyttää tänne mitä tuli ostettua. Jos se nyt ketään kiinnostaa.

Meillä siis käydään ruokakaupassa joka välissä.
Mä oon just se idiootti joka käy joka toinen päivä ostelemassa ruokansa, sen sijaan että fiksusti keskittäisi ostelun kerta-viikkoon-vien-tästä-evästä-koko-vuodeksi-tyyppisesti.
Mulla ei vaan riitä mielenkiinto laskea kuinka monta juustokönttiä mun pitää nyt ostaa, vaan meille se passaa oikein hyvin käydä useamman kerran viikossa.
Toki niitä kuuluisia heräteostoksia tulee varmasti tehtyä enemmän jos käy useammin, mutta ihan sama. Vähän meillä ruokaa loppujen lopuksi jääkaapista roskiin menee, että kyllä ne käytetään mitä ostetaankin!

Tämän ostoskassin sisältö taitaa olla sellainen täydennys satsi johonkin isompiin ostoksiin, koska loppujen lopuksi tuossa pöydällä on aika vähän tavaraa.
Ruokaan meillä uppoaa rahaa kuukaudessa tosi, TOSI paljon, mutta en halua siitä säästellä, jos ei oo ihan pakko. Toki siihen ruokalaskuun sisältyy vaipat, pesuaineet ym. pakollinen päivittäinen juttu.

Kauppakassin sisältö siis näytti tällä kertaa seuraavanlaiselta:

Ruis Chips sourcr&onion (viikon toinen herkkupäivä)
Pampers Easy Up 4 (näitä on kahdeksan vuotta jo kannettu, huh!)
Wc-paperi (tätä kannetaan jatkossakin)
Riisihiutale (koska kaura ei käynyt vauvana, ja nyt tää on jäänyt päälle vissiin)
Kaurapuikulat
Ruispalat
Kauratyynyt (leipää muuten menee..ja menee..jamenee)
Missä X (No en tiiä..kenen nää lie? Ai niin se herkkupäivä..)
Center Toffeelevy (hei mut se on tosi pieni, ehkä 80g, ja kahteen pekkaan, ei paha!)
Jääsalaatti pak. (Eka suklaata, sit seuraava päivä salaattia kato..)
Tumma kierre pasta (En osais enää valkoista syödäkään..)
Paprika oranssi pak. (Lapset vetää kaksin käsin!)
Dippi Ranch (no niille ruisjutuille..jotka on tosi terveellisiä..oikeesti..)
Hedelmävälipala mansikka
Hedelmävälipala hed.mix (No just niitä jotka lentää päälle, muistattehan?)
Cashew nuts natural (Pähkinät on terveellisiä, muistattehan?)
Kevyt kermaviili 6% vlakt (No sille dipille..)
Kuningatarjogurtti (sokerilla kyllästetyt lapset piste com. Paitsi että tässä oli niinku vähemmän, muka.)
Appelsiinitäysmehu
Appelsiinitäysmehu (ai laik a muuvit muuvit.. vai mite se meni?)
Nestesaippua Refreshing (koska kolmevee on edelleen love saippuoihin ja veteen)
Sinihomejuusto (söisin paketin kerralla, mutta tällä kertaa kastikkeeseen ainakin vähän)
Ruokakerma 15% (mitä nää rosentit tuossa kuitissa näkyy?)
Ruokakerma 15% (sama)
Broilerin ohutleike (koska omia ei oo viel teurastettu, hehhee)
Rasvaton maito
Rasvaton maito
Kevyt maito
Rasvaton maito (kevytmaito etuillu tai jotain)

Yhteensä 56,08.

Ett sellasta.

Tunteellinen siivoushetki

Se tunne kun avaat roskakaapin silmät kiinni, ja tähtäät roskan edelleen silmät kiinni roskista kohti, kun et enää kehtaa katsoa sinne avoimin silmin.
Se tunne kun ihmettelet, kuka ihme tämän sotkun saa aikaan niin roskakaapissa, jääkaapissa kuin uunissakin?
Se tunne kun kerrankin saat virtapiikin ja päätät alkaa siivoamaan ja saat suihkuteltua pesuaineen "vaikuttamaan" sotkupaikkaan ja käännät selkäsi hakeaksesi kameran ikuistamaan tätä ainutlaatuista hetkeä, niin kaheksankyt senttinen apulainen säntää hakemaan kaikki mielenkiintoiset kamat sieltä kaapista ja ehkä vähän ohimennen istahtaa siihen pesuaineeseen tai ainakin liippaa sitä hetken käsillään.

Entäpäs Se Tunne kun illalla avaat roskakaapin ja uskallat jopa pitää silmät auki sinne katsoessasi ja huomaat, että roskakaappiin on tyhjennetty puolikas kaffipaketin sisältö (käytettynä tottakai), purkka ja parikymmentä porkkanan kuorta.
Ja se tunne ennen kaikkea, kun päkätät kymmenen minuuttia siitä, ettei voi olla niin vaikeaa osua siihen mihin tähtää.

Näihin kuviin, näihin tunteisiin, ihanaa alkavaa viikkoa!

Hurjaa vauhtia..

..kasvaa nämä meidän tipuset.
Näiden kuvien otosta on vajaa viikko ja tiput ovat kasvaneet jo kaksinkertaisiksi.

Tiput siis siirrettiin vuorokauden kuluttua kuoriutumisesta vanhaan marsuhäkkiin, joka laitettiin pesuhuoneen nurkkaan. Meillä on kohtuu iso pesuhuone, joten häkki sopi mainiosti vaa´an ja potan seuraksi.
Siellä ne pikkuiset aloittelivat sitten kanan (tai kukon) elämäänsä lämpölampun alla piipittäen.
Tarjolle laitettiin heti vettä ja tipunruokaa (vaikka n.kahteen vuorokauteen ne ei ruokaa edes tarvitse), ja aika pian ne oppivatkin nokkimaan ruokaansa. Hiukan piti avittaa naputtelemalla sukkapuikolla ruokakipon reunaa, jolloin tipuset hyökkäsivät heti katsomaan että mitäs täällä tapahtuu. Ja naputuksella oli muuten tehoa! Hetken kuluttua kaikki tipuset jo nokkivat ruokaa pois tiekseen. Vesiastian kanssa tehtiin samoin, ei mennyt kuin hetki kun kaikki olivat juomassakin käyneet.

Neljä päivää tiput viettivät sisätiloissa (sitten alkoi jo ilmetä hajuhaittoja, hyh) joten maanantai-iltana siirrettiin häkki sitten autotalliin, joka toki on myös lämmin tila. Joskus tuossa myöhemmin kesällä (tai siinä vaiheessa kun uudet tiput kuoriutuu, kyllä! uusia on jo tulossa) tiput siirretään sitten kokonaan ulkoilmaan.

Aika hauska oli huomata, että tiput leimautuivat välittömästi meihin ihmisiin. Jonkinlainen emon korvike tässä siis ollaan.
Kun pesuhuoneen ovi painettiin kiinni, alkoi hetkeksi semmoinen säksätys että oksat pois. Ja kun häkin vieressä joku istui niin piipitys vaimeni heti normaaliksi. Selvästi siis kaipasivat seuraa.
Kaikkein parhaimmat naurut sain, kun menin työpäivän päätteeksi suihkuun. Koko tipusakki seistä kökötti häkin suihkun puoleisessa päädyssä ja tapitti meikäläisen suihkuttelua.
Että ihan yleisötilaisuus se suihkureissu.
Siellä se emo nyt kylpee. Voi elämä. Hehhee.

Nyt siis tipuset ovat autotallissa, lämpölampun alla edelleen. Sitä tosin nostetaan koko ajan korkeammalle ja näin ollen totutetaan pikkuisia viileämpään ilmaan.
Lapset huolehtivat hienosti ruokinnasta ja tottakai pientä vääntöä (siis henkipois-meininki meilläpäin) käydään siitä, kenen vuoro on nyt vaihtaa vesi ja viedä leivänmuruja.

Kovaa kyytiä ne kanakukkoset (niistä ei siis edelleenkään tiedetä) siellä kasvaa ja ovat jo pienen pieniä sulkiakin itselleen kasvatelleet.
Nimetkin on keksitty, jännällä nyt odotellaan kuinka nimi sitten passaa sukupuoleen.

Tai haittaakse jos Olli on kana tai Ronja kukko? Päälliköllä, Pikkumustalla ja Tipillä ei nyt oo niin väliä.

Pähkinä purtavaksi

Voihan terveelliset elämäntavat. Ja pähkinät.

Minä niin haluaisin (kuten varmasti moni muukin) viettää päiväni lipittäen vihersmoothieta punttisalilla ja kehuskella olevani elämäni kondiksessa.
No minä kehuskelen lähinnä sillä miten monta suklaalevyä saan kerralla menemään. Noin niin kuin liioiteltuna. Ja ehkä sillä että voisin kyllä nimittää kuntosalia toiseksi kodikseni.
Mutta tuo ruoka.

On se niin väärin, että kaikki herkut on epäterveellisiä.
Siis oi että miten helppoa olisikin jos irtsikat, ben&jerrys, popparit ja pepsinext ois niinku superfoodia (pepsi melkein onkin koska siinä on hei steviaa, uskokaa toki, niin minäkin teen).
Kaikki parsakaalit ja avokadot ois niinku niin kiellettyjen listalla että suunnilleen kuolisit sillä sekunnilla kun niitä erehtyisit edes ostamaan! Ja joka päivä pitäis syödä 500g fudgeja ja salaatti ois roskaruokalistan kärjessä. Eikä me tunnettais edes käsitteitä vaaka, ylipaino, läski ja myrkky, kun puhuttaisiin pizzasta, grilliruoasta tai light-limuista.

Mutta kaikkihan me tiedämme, ettei tänne viihtymään olla tultu, ja siksi tämäkin asia on just niin toisinpäin.
Niinpä minäkin puputan uskollisesti porkkanaa ja kurkkua ja he-vi osastolla lappaan kärryni täyteen juurikasta ja vihannesta, halusin tai en. Koska se on terveellistä. Piste.
Sillä niin minä yritän ja pyrin tekemään, vaikka söisin paljon mieluummin pätkiksiä aamupalalla ja kepabia iltapalalla.

Terveyden edistämiseksi olen siis yrittänyt myös lisätä ruokavaliooni pähkinöitä.
Korostan sanaa yrittänyt.
Ostin ensin jotain pähkinäsekoitusta, mutta osa niistä oli niin karmean makuisia, että sinne se puoliksi (jos edes niin paljoa) syöty sadan gramman pussi on vaipunut kuiva-aine kaapin pohjalle, josta se todennäköisesti joka kymmenes vuosi tapahtuvan kaappien siivouksen yhteydessä heitetään roskikseen.
Sitten ajattelin että ostan vain jotain yhtä lajia olevan pussin, näitä öh, herkkuja.
Ostin cashew-pähkinöitä ja manteleita (jotka eivät siis ole pähkinöitä vaan kuuluvat luu-marjoihin, olen googlettanut). Ja nyt on tapahtunut edistystä, olen saanut naposteltua niitä jo kaksi pussillista. Ja tiedättekö, aion ostaa lisää! Koska ne olivat jopa ihan syötäviä.

Älkää nyt säikähtäkö että minusta terveysintoilija tulee. Vaikka vihersmoothieta en aio edelleenkään tehdä (koska se nyt vain kuulostaa niin oksettavalta) ja vaikka vetäisin pähkinöitä aamua iltaa, joka tapauksessa salmiakkipääkallojen voittanutta ei ole.
Ei puussa eikä maassa.

Pikkuneiti 1v4kk

Tipuhehkutusten jälkeen vähän tämän meidän isomman pikkutipun kuulumisia.

Puolentoistavuoden ikä lähestyy hurjaa kyytiä, ihan käsittämätöntä se vain on miten pikkuiset kasvaa ja kasvaa ja kehittyy, eikä ne todellakaan ole kauan pieniä.
Vaikka tämä meidän vauva onkin tuollainen sirppana kooltaan, niin ison neidin elkeitä kyllä löytyy jo vaikka kuinka.

Tällä hetkellä typy on varsin sirkeä tapaus. Kaikkien silmäterä. Ja maanvaiva. Samaan aikaan.
Tykkää hoitaa nukkevauvoja (kiljuu jumissa rattaiden kera noin minuutin välein), rakastaa olla ulkona (viime päivinä tyttö on edustanut varsinaista munkki-efektiä kun ulos lähtiessä rasvataan päästä jalkoihin ja neiti syöksyy saman tien hiekkalaatikkoon, kierros siellä ja tadaa! sokerimunkki on valmis), syö hyvin jos pöydän pää on täynnä viihdykkeitä (viisi kirjaa ja kaksi nukkea) ja nukkuu pääasiallisesti yönsä heräämättä (mitä nyt toisinaan inisee joka yö, mutta ei lasketa niitä).

Sanoja ei tule vielä kovin montaa. Mutta ymmärrystä on kyllä niidenkin edestä.
Oikeastaan hän sanoo vain äittä, mamma, kääkkä (kenkä) ja paappa (vaippa).
Sitten on erilaisia äänteitä kuten, ssss (isi), po (pois), kopitikopiti (heppa), rrrrrrr (kärryt, rattaat tai auto) ja tiptiptptp (tipu). Olipa ylläri tuo viimeinen. Heh.
Ja toki tulee muitakin, esim. eläimiä matkii jne. mutta puhetta kaiken kaikkiaan tulee tosi vähän ja se korvataankin tietty kiljumisella ja rääkymisellä, kun koitetaan tuoda omia sanomisia toistenkin ymmärrettäväksi. Tiedättehän.

Todella temperamenttinen tapaus on tämä(kin) tyttö.
Väittäisin että vielä pikkuisen ärhäkämpi kuin isosiskonsa. Toki oman ärhäkkyys-lisän tuo juurikin tuo puhumattomuus. Hermohan sillä menee kun joku tolvana ei ymmärrä, että sen joku puhina tarkoittaa just jotain tiettyä. No kelläpä ei käpy palaisi, jos toinen ei tajua mitä sille ähistään.
Allekirjoittanut kärähtää samantien. Niin että keneen lie neiti tullut.

Tietynlaista haikeutta on ilmassa jatkuvasti, kun pikkuinen oppii koko ajan uutta ja kasvaa ja kehittyy.
Joskus tulee se vaihe elämässä, kun sen sanonnan nauttikaa kun lapset on pieniä jaksaa oikeasti sisäistää kokonaan. Meillä se vaihe on just nyt.
Välillä tulee ihan pakahduttava tunne pientä katsoessani, älä kulta kasva koskaan isoksi. <3

He ovat täällä!

Ihan, ihan, ihan huikeeta ja mieletöntä!
Neljä kuudesta munasta on jo kuoriutunut. Yhdessä on reikä niin, että nokka näkyy, ja yksi on vielä täysin kiinni. Vähän mietityttää tuon viimeisen munan kohtalo, että onko pikkuinen sinne sitten kuitenkin mehehtynyt, nimittäin niinkin saattaa käydä vielä ihan loppumetreillä.
No huomiseen saakka ainakin odotellaan ja mahdollisesti läpivalaistaan vielä, että näkyykö sieltä liikettä ja onko vain mennyt yliajalle. Siis yliaikais-kontrolli. Jep.

Toissa iltana lasten mentyä nukkumaan, värkkäsimme mieheni kanssa hautomakoneeseen systeemit niin, että tiput pääsevät kuoriutumaan.
Pyyhkeestä leikattiin soppelin kokoinen pala tuonne pohjalle, että säästytään enimmältä sotkulta ja saa sitten tuon nostaa pois kaikkine sotkuineen ja pistää suoraan roskiin, kun tiput siirretään isompaan häkkiin eli häkkisänkyyn, kuten lapset tuumaavat.
Tuossa keskellä on vesisäiliö, joka pitää koneessa sopivan kosteuden. Siihen piti asetella sopivan kokoinen kivi päälle, etteivät pikkuiset nyt ainakaan huku siihen.
Myös pyörivä alusta otettiin pois, koska viimeisten vuorokausien aikana sitä ei enää tarvi, menee tipuilla pian koppa sekaisin.
Ja sitten vain odoteltiin. (Eihän sitä tässä oo tehtykään kuin 21vrk.)

Eilen ilmestyi ensimmäiset halkeamat kahteen munaan ja ennen nukkumaan menoa koettiin oikeesti aika tunteikas hetki, kun kuului ensimmäinen sirkutus. En tiedä oisko itkenyt vai nauranut. Niin liikkis, niin liikkis!
Illalla oli jo neljässä munassa halkeamia.

Aamulla kun mieheni lähti töihin, oli kaksi jo kuoriutunut ja itse kun könysin pari tuntia myöhemmin ylös niin kolmas siellä jo viipotti!
Voitte uskoa lasten riemun ja innostuksen ja tasajalkaa hyppimisen kun huusin että tulkaapa katsomaan! Pikkuneidinkin piti päästä heti pöydälle koneen viereen makaamaan ja alkoi söpöttämään tiptiptptp, hän kun ei juurikaan vielä sanoja sen kummemin osaa sanoa. Tiesi kuitenkin mistä puhuu.

Eihän tässä oikein paljoa muuta ole saatu aikaiseksi kun vuoron perään notkuttu kodarissa ja tuijoteltu tipujen meininkiä.
Tosi touhukkaita ovat, hetken aina torkahtelevat kaikki samassa läjässä, nokkivat kupua ja toisiaankin välillä (oisko vähän jotain laumanperustamis-elkeitä) ja tarkasti tuijottavat meitä ihmisiä.

Illalla kun mieheni tulee töistä kotiin, siirretään kuoriutuneet tiput isompaan häkkiin, missä saavat sitten alkaa pikkuhiljaa opetella syömistä.
Häkin päällä on lämpölamppu, joka lämmittää etteivät raukat palellu. Häkki on nyt toistaiseksi pesuhuoneessa, mutta kunhan oppivat syömään itse ja muutenkin seurataan että kaikki lähtee sujumaan, saavat sitten siirtyä autotallin puolelle. Haisemaan.
Olikohan suunnilleen 6-8 viikkoisina (kun häkin lämpötilaa on pikkuhiljaa alennettu) pääsevät sitten tutustumaan uuteen kotiinsa tuonne pihan perälle ja ulkoilmaan.
Lisää kuvia siis tulossa lähiaikoina tipusista.

Sori kaikki tutut ja kaverit ja tuntemattomatkin, some-kuulumiset meiltä on tällä hetkellä aika tipuvoittoisia. Heh. Vaan minkäs teet kun ne on niin mahottoman söpöjä ja meistä on niin tavattoman jännää tää koko touhu, että koittakaa kestää! Kyllä mä luulen että se uutuuden viehätys jossain vaiheessa helpottaa.

Tipujuttujen lisäksi tulossa tottakai muitakin kuulumisia.
Ettei nyt yhdeksi hautomiseksi mene koko blogi.

Mutta täytyy tunnustaa että en ehkä koskaan oo nähnyt mitään näin jännää!
Just tästä lähdin hyppyyn koska viides kuoriutui just NYT.
Semmoinen ruman ällöttävän ihanan näköinen.
Ja jälleen meni tunteisiin.

Ps. Nimien keksiminen on jo aloitettu. Kolmevuotias nimitti omansa Pikkumustaksi. No koska se on pieni ja musta. En ehkä kestä.