Kuka, mitä, häh?

Minä en ollut paikalla silloin kun muistia jaettiin.
Tosin en ollut paikalla silloinkaan kun jaettiin pituutta, kapeita reisiä, suoraa tukkaa ja nättiä hymyä, mutta pysytään kuitenkin tällä kertaa tuossa muistissa.

Unohtelen jatkuvasti asioita.
Olen unohtanut pankkikorttini tunnusluvun miljoona kertaa, lasten koulun uinnit ja luistelut, leipomislupaukset myyjäisiin, kännykkäni sinne ja tänne ja salihanskani punttisalin juoksumaton lokerikkoon josta joku apina ne on onnellisesti poiminut talteen, koska niitä ei sen perästä ole kukaan missään nähnyt. Ja tuo viimeisin unohdus ottaa päähän just nyt, ja lujaa.

Voisinkin mainita muutaman sanasen noista hanskoista.
Innostuin salilla käynnistä tosissaan joskus vuosi sitten kesällä.
Tykkään siitä todella paljon ja liekö johtunut kehityksestä ja sen tuomasta raskaampien painojen käytöstä, kämmenparkani alkoivat kärsiä. Rakot ja nahka irti oli ihan perussettiä.

Niinpä marssin erään kerran urheiluliikkeeseen ja ostin itselleni salihanskat, tai onko niillä joku virallinenkin nimi, en tiedä, mutta siis nuo tuossa kuvassakin olevat mustat hanskat, jotka helpottavat salilla rehkimistä.
No ei kuule kauaa nokka tuhissut kun ne unohtuivat sinne.
Tuntuis kyllä näin äkkiseltään että miten joku voi ne siihen unohtaa kun toisessa lokerossa on juomapullo avaimineen ja toisessa hanskat (loppuverkkaa juostessa kun kiskon ne aina irti) mutta joo, siihen jäivät.

Seuraavana päivänä menin jälleen salille ja aloin pukkarissa kaivelemaan kassiani. Ihan paniikissa tongin ja valuin kylmää hikeä kun tajusin, että kaikesta kaivelusta huolimatta niitä ei löydy!!
Soitin kotiin ja eihän niitä sielläkään missään ollut, koska en niitä siellä koskaan ota pois sieltä kassista. Eikä lapsetkaan niitä olleet "lainanneet".
Kipaisin yläkerran kassalle vielä tiedustelemaan josko joku olisi ystävällisesti ne löytänyt ja sinne vienyt (ja kävin vielä loppuviikolla uudestaan kysymässä) mutta ei, ei ollut näkynyt!

Tulisieluinen kun olen, en kiellä etteikö pari rumaa sanaa siinä kulkiessa päässyt lipsahtamaan. Otti meinaan niin pahuksen paljon päästä. Ja ottaa edelleen.
Ei olisi niin paljoa harmittanut jos olisin sijoittanut niihin jonkin verran vähemmän euroja, mutta tuhlaamani rahamäärä lisäsi huomattavasti hajotukseni määrää. Ärrrr.

No mutta, viime sunnuntaina vietin syntymäpäiviäni ja voitte arvata mitä rakas mieheni oli hankkinut minulle lahjaksi? Salihanskat.
Mulle tuli kyllä kieltämättä sellainen olo, että en ole näitä ansainnut, mutta samalla tuli myös sellainen olo että vahingosta viisastuu.
En aio unohtaa näitä koskaan mihinkään. Tuskin ainakaan juoksumaton lokerikkoon.

(Käykö teille koskaan niin, että lasten ulkovaatteet pestään ja pistetään kaappiin odottamaan sitä kunnes niitä taas käytetään, mutta aikuisten naulakossa pyörii toppatakit ja verkkatakit sulassa sovussa ympäri vuoden? Meillä käy aina niin. Siinä teille nättiä naulakkoa kateltavaksi koko rahan edestä. Ihan kamalaa settiä.)