Häpeäpilkku

Siis ihan oikeasti.
Meidän ykkösautosta meni kytkin.
Nyt se majailee naapurin autokorjaamon pihalla ja odottelee siellä uutta varaosaa ensi viikkoon.
No mikäs tässä on hätänä, meillähän on toinen auto jolla voi ajella.
Jos kehtaa!!

Siis ihan oikeasti.

Ensinnäkin jouduin nöyrtymään tuon auton edessä.

Se on kerran jättänyt mut keskelle risteystä! Sammui siihen eikä inahtanutkaan. Siinä minä sitten istuin naama punaisena keskellä tietä kun molemmin puolin suhahteli autot tyylikkäästi ohi.

Missä on muuten ihmisten auttamisen halu? Varmaan yli kymmenen minuuttia istuin siinä autojen suhistessa ohi, ja sen jälkeen vasta yksi auto pysähtyi tien laitaan ja tuli kysymään, tarvinko apua.

Silloin ajattelin että jos olisin sairaskohtauksen saanut, niin pois olisin kuollut.

Toisaalta mietin omalle kohdalle, pysähdynkö jos näen jonkun auton tienpuolessa hätävilkut päällä? Kyllä!

Tämän tapauksen jälkeen vannoin etten jalallani astu enään mokomaan rakkineeseen.

Enkä ole astunutkaan, ennen kuin nyt, kun toinen vaihtoehto olisi jalkapatikka asioille.

Siispä pakon sanelemana istuin ooppelin rattiin.

Siis ihan oikeasti.

Se aloittaa kitinällä ja vinkunalla (sellaisella että ratsastin yhtenä päivänä Selmaa, niin tehtiin reissu kuuhun ja takaisin!), sitten se jatkaa ulvomalla ja karjumalla (sellaisella että viimeisetkin lehdet tippuu pihan vaahterasta!), sitten se nytkyttää ja rytkyttää menemään niin että vuoroin on pää katossa ja vuoroin takapuoli lattiassa. Nautinnollista, etten sanois.

Ette arvaa kuinka paljon mua a) nolotti b)pelotti c)nauratti kun tein reissun lasten uimakouluun, kirppikselle, kauppaan ja takaisin uimakouluun.

Uimahallin pihalla auto kitisi, kirppiksen pihalla kitisi ja vinkui ja kaupan pihalla jo luulin että se räjähtää käsiin (mutta se olikin vain lentokone joka rikkoi äänivallin) ja uimahallin pihalta se lähti sellaisilla kierroksilla että pyysin lapsia kertomaan missä menee tie ulos parkkipaikalta kun itse valuin jalkatilaan häpeämään.

Kun marssimme uimahallista takaisin autolle, lapset vinkuivat että miksi äiti jätit auton niin kauas. Niin, miksiköhän. No siksi, että jos se paukahtaa niin paukahtaa ainakin jossain parkkipaikan peränurkassa eikä ulko-oven edessä. Jotain rajaa.

Että semmoinen auto se.

Onneksi ajo-aikaa on enää vuoden loppuun ja voin kertoa että katsastusasemalla nauretaan koko pirssi ulos, eikä todellakaan päästä läpi, joten ooppelin matka päättynee muutaman kuukauden kuluttua.

Eikä tule ikävä!

Toisaalta, jos rouvan luukki on tämmöinen, niin voiko autoltakaan vaatia paljoa enempää?

Ps. En kyllä ollut tällä asulla sentääs kylillä, vaan lähdin aamutallia tekemään.

Ai mistä arvasit? No oisko vaikka tuo aamunaama tai jotain,