tiistai 11. huhtikuuta 2017

Aktiivisia askelia




Minulle tuli yhtenä päivänä pieni paketti postin mukana ja olin ihan että, häh? En ole kyllä mielestäni tilannut mitään.
Avasin paketin ja sitten muistin, ai niin, lopetin Fit-lehden ja tilasin Sport-lehden. Sitä en kyllä tiennyt että siinä kylkiäisiä tulee mukana, mutta en pistä pahakseni.
Olen jo pidempään haaveillut aktiivisuusrannekkeesta, mutta en sitä ole koskaan sitten kuitenkaan tullut hankkineeksi. Sykemittari minulta löytyy (patterit kylläkin loppuneet), ja sitä on aktiivisesti tullut vuosien aikana kyllä käytettyä, mutta onhan tämä aktiivisuus-homma ihan eri.

Se siis mittaa päivän aikana kuljetut askeleet, näyttää kuljetun kilometri määrän, kellon ajan ja päivämäärän, poltetut kalorit ja unen laadun. Huippu vehje!
Luin jostakin artikkelin, jonka mukaan 10 000 askelta olisi semmoinen aktiivinen päivätavoite.
Minulla se täyttyy lähes joka päivä todella helposti.
Olikohan sunnuntai viime viikolla semmoinen päivä, etten juuri kävellyt kuin sängystä jääkaapille ja siitä sohvalle, joten askeleita tuli vähemmän, mutta oikeastaan joka arkipäivä tuo 10 000 on ylittynyt helposti.
Työpäivän aikana askelia tulee ihan julmetusti, siihen jos vielä lisää lenkin, kaupassa ja asioilla käynnit, hevostelut ym. niin mittari näyttää ihan kivoja lukemia.

Tämä on tosi helppokäyttöinen ja mukavan pieni ja keveä, se kulkee tuossa ranteessa mukana niin vaivattomasti, että sitä on mukava pitää.
Mutta tässäkin asiassa, niin kuin kaikissa laitteissa ja sovelluksissa jotka inspiroivat liikkumaan, kannattaa kuitenkin muistaa se, että välillä on lupa ottaa rennosti ja olla välittämättä mistään lukemista.
Liikunnan ilo tulee minulle ainakin siitä, että saa raitista ilmaa, saa tyhjentää ajatuksia, kuunnella hyvää musiikkia tai luonnon ääniä, katsella ja nauttia kauniista maisemasta ilman, että tarvitsee miettiä poltettuja kaloreita ja kuljettua matkaa.

Aktiivista, mutta rentoa viikkoa kaikille <3

5 kommenttia:

  1. Mulla oli siskolta Polarin aktiivisuusranneke lainassa mut ei ollut kovin toimiva mulle. Mun aktiivisuus on niin matalalla tasolla kun en pysty kävelemään, etten saanu koskaan edes 40% aktiivisuutta päivän aikana, vaikka kaikki asetukset laitoin matalimmalle tasolle. Mut tuo kyllä varmasti voi auttaa liikunnan lisäämisessä ja motivoinnissa, jos mittari vaan toimii luotettavasti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo varmasti sulla on vähän eri tilanne, ei välttämättä kauheasti tuu niitä askelia. Mutta toisaalta, sulla on siihen kyllä tosi hyvä syy :)

      Muuten luotan tuohon laitteeseen ja sen antamiin lukuihin paitsi kalorimääriin.
      Niitä kun ei ihan tarkalleen tuommoinen pysty määrittämään vaikka kuinka laitat asetukset kohdilleen..mutta eipä niillä mitään isoa merkitystä ookkaan :)

      Poista
  2. Olisko sulla antaa jotain vinkkiä musiikkipuoleen?onko sulla joku oma soittolista,joka kerta samat kappaleet,vaihtuvat?oisko jotain best kappaleita juoksuun ihan nimeltä mainita? :) itellä aina pyörii samat tylsät..ps.hienot kuulokkeet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oot klassisesta musiikista kiinnostunut niin voin antaa vinkkejä mutta muuten ei irtoa :D kuuntelen varmasti aika erilaista musiikkia mitä moni kuuntelee.

      Oon vielä niin vanhanaikainen :D että tungen taskuuni monta vuotta vanhan mp3 soittimen :) liekö semmoista enää kukaan edes käyttää, kun on kaiken maailman spotifyt..mutta mä tykkään ku sieltä ainakin saa just sen musiikin valittua (ja ladattua) mistä tykkää :)

      Poista
    2. Osuin siis naulan kantaan ja niin arvelinkin ;) löydän liian rauhallisia kappaleita juoksuun..muutama vinkki niin oon super onnellinen :)

      Poista