Makeaa pääsiäistä

Mun on melkein pakko vielä palata viime postauksen aiheeseen.
Ja hei, onhan tässä pääsiäistä vielä muutama tunti jäljellä.
Ihan sen kunniaksi.

Niin saatiin virpomiskiertue kunnialla päätökseen ja alkoi saaliin jako, lajittelu ja tuhoaminen.
Täytyy sanoa, että meidän lapset ei sen näytöksen perusteella ole kukaan edes nähnyt ikään karkkia.
Jotenkin tuntui siinä vaiheessa, että onkohan sitä ollut liian tiukkis tämän sokeriasian suhteen.

Ensimmäinen näytös:

Keittiön pöydän ääressä heiluu viisi eri-ikäistä lasta, naamat vielä maalissa ja ilmassa lentelee suklaamunien käärepapereita, kindermunien sisällysten osia ja lakeripapereita.

Pienin lapsista kuorii vimmatusti jo seuraavaa karkkipaperia, vaikka edellisestä on ehditty haukata kerran ja sitä edellinen on vielä suussa kokonaisena odottamassa sitä hetkeä että ehtisi nielaista.

Kaksi isointa lasta koittaa vaihtaa tätä lakua tuohon tikkariin ja yksi itkee kun ei saa koottua sitä epämääräistä muoviosien kasaa, joka on joku niin ekstrahieno vehje, että sen toimintaperiaate jää ikuiseksi mysteeriksi.

Pienin meinaa tukehtua.

Yksi juo kerralla litran vettä.

Toinen näytös:

Kohtaus on siirtynyt makuuhuoneeseen, vanhempien valkoiselle päiväpeitolle, joka näyttää viiden minuutin kuluttua siltä, kuin lauma dalmatialaisia olisi teurastettu peiton tekoa varten.

Ruudulla pyörii kissa ja hiiri, jotka mäiskivät toisiaan milloin paistinpannulla, milloin lapiolla.

Pienimmällä on niin hauskaa, että meinaa tukehtua toisen kerran.

Myös kaikkien muiden fiilikset alkaa olla katossa, saaliista on jäljellä enää pahnan pohjimmaiset.

Päiväpeiton lisäksi koristetyynyt saavat ruskealaikkuisen kuorrutuksen.

Keittiöstä kuuluu juoksevan veden ääni.

Seuraava vesilasku pääsee ennätysten kirjaan.

Kolmas näytös:

Jälleen on siirrytty keittiöön, jossa perheen pää(t) tarjoilevat jälkikasvulleen ruokaa.

Ei oikein maistu.

Neljä muuta hihkuu ja hihittelee (osa makaa lattialla kiemurrellen) ja pienin heittelee tomaatin palasia ja jauhelihan palasia toisten mukeihin ja käy tunkemassa paitojen alle, eikä meinaa pysyä enää penkillään.

Vanhemmat katsovat toisiaan pienten kullanmurujen päiden yli, mitä täällä oikein tapahtuu? Keitä nämä sekopäät ovat? Pitäisikö minun tuntea heidät?

Heittävät siinä parit yläfemmat. Jes, hyvä me!

Neljäs näytös:

Ihana hiljaisuus. Hämärä talo. Jääkaappi naksuu.

Pienet sokerilla kyllästetyt lapsikullat ovat vihdoin hyytyneet unten maille ja vanhemmat saavat hetken sitä kuuluisaa omaa aikaa.

Juuri kun on se hetki, että myös aikuisväki on saanut unen päästä kiinni ja vaipuneet myös unettoman unen helpottavaan huomaan kaikesta päivän touhusta...

..äääiitiiiii...mulla tuli yökkääää-ää!! Loiskis.

Kyllä minä sanon että..että..voi..vitsa sulle ja palkka mulle.

Ei. Ikinä. Enää.

Satutteko tietämään miltä näyttää suklaaoksennus?

Kiinteä, sitkeä, ruskea plöntti, joka on yksi tiivis läjä josta puolet roikkuu ja hyllyy vielä sängyn laidalla eikä tavoita lattiaa vaan jämähtää siihen kuin jääpuikko räystäälle.

Siinä sitä sitten saa ihastella miltä näyttää kun kasa lakuja, kasa suklaamunia, parit patukat ja tikkarit ovat tehokkaasti taistelleet mahahappoja vastaan.

Ei paljoa naurattanut ei.

Sanoinko jo, ei ikinä enää.