Meijän joulu

Kyllä mää aattelin ku viikko ennen joulua meillä alettiin oksentaan, että mitä ihmettä meijän joulusta oikein tulee.
Toivoin sydämeni pohjasta asti, että tauti kävis kaikki heti läpi, eikä tyyliin viikon välein yks kerrallaan.

Yrjö alako kaataan porukkaa tasaseen tahtiin ja kun mieheni ja minä kaajuttiin vielä sunnuntaina ennen joulua, niin jos voi iloita tyhyjentävien vessakäyntien välillä, niin mää iloihtin kyllä.

Tosiaan mulla oli sunnuntai ennen joulua vielä työpäivä, tai siis olis ollu, koska jouvuin puolen päivän maissa lähtiä kesken kaiken kotia.
Mää olin itseasiassa ainut kenen ei tarvinu oksentaa, mutta se toinen pää laulo kyllä senki eestä.

En ees muistanu miten totaalisesti mahatauti voikaan viiä kaikki voimat.
Aatonaattona yritettiin jo vähä käyä ulukona haukkaamassa raitista ilimaa samalla ku ruokittiin elukat, tuntu ku ei jaksais jalakaa enää nostaa. Piti pitää levähystaukoja ja ihan kylymä hiki selässä ku päästiin takas sisälle.

Aattoaamuna nousin perinteisesti kuunteleen radiota ja keittään riisipuurua.
Väki heräili ja käväsivät jokainen vähä jotaki rääpimässä.
Mulle tuli yhtäkkiä jäätävä pääkipu, nappasin onneks heti pari särkylääkettä ja menin maate. Migreenihän tästä riemusta puuttuiski.
Sielä sängyn pohojalla maatessani kipu-särkylääke tokkurasa, ku lapsista joku huutaa keittiöstä, että iskällä tulee verta käjestä ihan sikana.
Hän oli ruvennu tekeen hedelmäsalaattia ja repässy käteen syvän viiltohaavan säilykepurkin reunaan.
Verta tosiaan pulppus siihen malliin, että ei mitkään tuppelot pitäneet, eli oli pakko soittaa häkeen.
Saatiin ambulanssi käymään kotona, joten he tikkas sitte miehen käjen kuntoon.
Itsellä toimenpije meni ihan ohi, mutta olihan se varmasti kaikille ikimuistoinen tilanne.

Kun käsi saatiin pakettiin, alkoi mun päänsärkyki helepottaa. Ruvettiin miettiin, että mitä syötäis.
Arvaatte varmaan sen, että kaikilla nousi ihan tasan sappi kurkkuun, kun puhuttiinkaan lanttulaatikosta tai kinkusta (se oli kuitenki paistettu kyllä).
Siispä päätettiin suosiolla siirtää jouluruoka joulupäivälle ja mentiin aatto vain sillä tuhanen hedelmäsalaatilla ja pikkusuolasilla leivonnaisilla.

Joulupukki meille tuli ihan sovitusti ja aina niinku ennenki.
Ja ihan yhtä jännittävähän se oli, oli just oksennettu tai ei.
Yltäkylläisyyessä saatiin taas elää, niin lapset ku aikusetki ja ai että se on ihan parasta, aattoilta ja se rauha mikä vallitsee kun se pukin käynti on ohi.
Lapset rakenteli ja leikki, pelattiin ja syötiin sitä mitä maha eniten veti, eli suklaata.

Aattoiltana hautausmaalla käynti kuuluu vahvasti meijän perinteeseen.
Hautuumaa näyttää niin kauniilta, rauhaisalta ja hartaalta kaikkine tuhansine kynttilöineen.
Sytytettiin kynttilät mieheni pikkuveljen, meidän pienen vauvan, mieheni papan ja mummun ja minun papan hauoille, ja muualle hauattujen muistomerkille.
Lapset tutkivat mielenkiinnolla hautoja missä ei palanu kynttilöitä.
"Äiti täällä on semmonen mies joka on kuollu yli sata vuotta sitte. Aika outoa."
"Äiti miksei kukaan oo laittanu tähän ollenkaan kynttilää?"
"Äiti mun tekis mieli sytyttää näihin kaikkiin hautoihin kynttilä, että ne lämmittäis eikä kellekkään tulis paha mieli!" Rakas Neiti 5v.

Loppuilta kului leppoisissa tunnelmissa.
Leikittiin ja pelattiin vähä lisää.
Äiti ja iskä koukuttu shakkiin. Vitsit miten siisti peli.
Lapset saivat valvoa niin pitkään ku halusivat, mutta ei paljoa yli puolen yön ollu kello ku menivät nukkuun.

Ihana, erilainen mutta kiva jouluaatto.
Taas Jeesus-lapsi syntyy uuelleen.

Tässä teille joulutarina Keskipohojalaisittain.
Meijän murteesta mulla tulee aina mieleen muutto opiskelujen päätteeks Keski-Suomesta takasi tänne kotikaupunkiin.
Menin Minimanista hakeen pahavilaatikoita, nuori myyjäpoika purskahti nauruun ku ilimotin tarvitsevani "pahavilaatikoita".
En eka ees tajunnu, että se nauro mun murteelle eikä sille että menin kysyyn muuttolaatikoita.
Kehu että huipun kuulosta.
Vähä niinku ite kuuntelisin Turun murretta vaikka aamusta iltaan. Ihan parasta.

Tässä kirjottaessa ajetaan samalla kotiin uuenvuojen vietosta ystävien luota.
Ihana ilta.
70km vielä kotiin.
Kello 2.05.
Lapset tappelee latureista.
Ja minä ihmettelen ettei mua okseta yhtään!

Parasta Uutta Vuotta 2020!
Ihanan iso kiitos että ootte mun kans täällä seurana. Lukemassa ja kuuntelemassa mun älyvapaata ulosantia.
Kiitos että seurasit, luit, kommentoit ja tykkäsit ❤