Minun 2010-luku

2010-luku on ollut vaihderikas matka.

Kymmeneen vuoteen mahtuu niin paljon.

Uutta elämää, vanhaa elämää.

Tuskaa ja kipua.

Onnea ja riemua.

Onnen ja tuskan määrä on vakio.

Tässä teille minun ja meidän vuodet 2010-2019.

Oli ihana palata kuvien kautta itsekin näihin vuosiin.

Niin monta arkista päivää ja himmeitä aikoja on näissä päivissä ollut, ettei kaikkea ihanaa pysty edes muistamaan.

Päällimmäisenä mielessä kiitollisuus.

Meille on annettu niin paljon hyvää ❤ 

2010

Myytiin pois meidän ensimmäinen oma talo.

Muutettiin pientäkin pienempään vuokra-asuntoon.

Mies paiski töiden lisäksi tunti tolkulla hommia uuden talon kimpussa ja päästiin pian muuttamaan uuteen kotiin.

Lapset olivat niin pieniä.

3, 2 ja 1 vuotiaat.

Näin vuosien jälkeen ei voi muuta kuin hengästyä, sen verran vauhdikasta pikkulapsi-arkea on eletty.

Toisaalta ei ihme, että muutama hetki saattaa olla näin jälkeenpäin vähän pimennossa.

2011

Tämä vuosi on ihan totaali pimennossa.

Marraskuussa syntyi neljäs lapsemme, kolmas poikamme.

Hänen syntymä oli suunniteltu joulukuun puolelle, mutta noin viikkoa aikaisemmin hän päättikin alkaa syntymään, ajettiin sairaalaan yöllä, yritettiin vielä saada supistuksia loppumaan, mutta periksi jouduttiin antamaan ja aamulla sitten poika syntyi sectiolla.

Siinä sen vuoden muistot. Jep.

2012 

Muistikortilta katsoin kuvia näistä vuosista, 2012 näköjään jäänyt ihan ilman kuvia.

No, jokatapauksessa sinä vuonna aloitin blogin pitämisen (kelatkaa miten kauan sitten), pidettiin vauvan ristiäiset, oltiin samaisen vauvan kanssa osastolla eristyksissä vajaan viikon RS-viruksen vuoksi.

Mieheni valittiin ensimmäistä kertaa kaupungin valtuustoon. Alkoi hänen tiensä politiikkona, ja on jatkunut tähän päivään.

Itsehän en ollut kovinkaan innostunut asiasta, koska se tarkoitti sitä, että monia iltoja olin yksin lasten kanssa.

Mutta on se poikinut paljon hyvääkin.

Olen halunnut olla tukemassa toisen valintoja, vaikka tosiaankin välillä todella pitkin hampain.

2013

Esikoinen aloitti eskarin. 

Toukokuussa aloitin nykyisessä työpaikassani. Lapsille saatiin kesäksi hoitaja kotiin.

Olin syyskuuhun asti töissä, jäin kotiin odottamaan viidettä lastamme.

Kuten kuvista näkyy, meillä asusti vajaa kaksivuotias paksukainen.

Naureskellen katseltiin kuvia, joissa vähän jokaisessa oli nostettu tuoleja pöydälle, kaadettu lattialle, nostettu sänkyyn kumolleen jne.

Silti kaikessa paksuudessaan taapero oli niin kekseliäs, että kaatoi ulkovaatekorin nurin ja kiipesi aukaisemaan ulko-ovea.

Huh, kyllä on saanut joskus juosta.

2014 

Nuorimmainen syntyi helmikuussa.

Sitä ennen makasin vuodenvaihteesta saakka 24/7, koska neiti meinasi ihan väkisin syntyä liian aikaisin.

Lapset olivat koulussa ja hoidossa.

Mieheni huolehti lähes kaikesta, kun itselle vessassa käyntikin oli haastava toimenpide.

Voisinko koskaan kylliksi kiittää häntä ❤ 

Arvostan.

Syksyllä mieheni kävi ammattikorkean pääsykokeissa ja pääsi opiskelemaan rakennusinsinööriksi.

Etänä opiskelu oli myös eräänlainen vaihe elämässä. Viikolla illat istui kotona ja oli luennoilla skypen kautta. Me muut yritimme olla mahdollisimman hiljaisia ja huomaamattomia.

Sehän on ihan helppoa viiden lapsen kanssa.

Käytiin paljon pitkillä lenkeillä, ylläri ylläri.

Arki oli haastavaa, mutta siitä vain selvittiin.

Kävin itsekin joitain päiviä töissä, keikkaluontoisesti.

Vähän vetämässä happea.

Mieheni saattoi käyttää nuorimmaista syömässä pari kertaa työpäivän aikana mun luona.

Ihan mieletöntä, siitäkään ei monesta miehestä ole! Arvostan vähän lisää ❤
Tänä vuonna liityin muuten Instagramiin!!

2015

Ehkä merkittävin juttu tänä vuonna oli se, kun ostettiin tämä nykyinen talo ja paikka.
Oltiin puheissamme etsitty jo pitkään taloa tai tonttia maalta, muutamaa paikkaa ohi ajaessa mietittykin, mutta tämän paikan tullessa myyntiin, vasta kaikki haaveet konkretisoituivat.

Keväällä meitä kosketti suuri suru, josta päästiin kuitenkin yli, ja tämä talo ja remontin alkaminen antoi meille varmasti positiivista mieltä ja innostumista katsomaan taas elämää eteenpäin.

Mieheni teki remonttia päivät ja opiskeli illat. Oli meidän elämä ihan jäätävän täyttä.
Elettiin vain sitä hetkeä ja sitä haavetta varten. Jaksettiin kun tiedettiin miten palkitseva on lopputulos.
Remontin aikana kuitenkin vahvistui se päätös, että tähän me jäädään, eikä enää tehdä uutta eikä korjata vanhaa mikäli ei pakkoa ole.

Lapsista kolme olivat jo koulussa.

2016

Kuvien määrästäkin päätellen, tämä vuosi on ollut meille ihan superhyvä vuosi!
Heinäkuussa 2016 meidän haave oli vihdoin totta.
Hirveä stressi meillä oli vielä keväällä, kun ei oltu saatu myytyä vanhaa kotia.
Juuri kun aloimme suunnittelemaan, että muutamme jokatapauksessa uuteen, tuli ostaja ja saimme muuttaa suoraan vanhasta kodista uuteen ilman mitään välimuuttoja.
Luksusta kyllä ja täydellinen ajoitus.

Ensin suunnittelimme, että katselemme rauhassa hevosmarkkinoita, nakuttelemme tallia talven aikana valmiiksi ja alamme sitten vasta tosissamme ostattelemaan hevosia.
Toisin kuitenkin kävi.
Syksyllä shettikset Veera ja Viltsu, muuttivat meille ja aloimme oppimaan elämää hevosen omistajina.

Meillä oli myös elokuussa isot pippalot, kun juhlittiin molempien kolmekymppisiä, tupareita ja 10v hääpäivää.

Yksi tärkeä asia tapahtui samaan aikaan ponien tulon kanssa. Monen yhteensattuman summana, tutustuimme samanhenkisiin hevos"perheisiin". Meillä on tosi mahtava porukka, jossa viihtyy niin lapset kuin aikuisetkin.
On niin monta yhteistä asiaa ❤
Kiitos että tulitte ja olette.

2017

Alkuvuodesta tuli kaksi ponia lisää.
Dartmoor-ruuna Ikaros ja mun oma poni, Ninni.
Ainakin 25 vuotta olin toivonut omaa hevosta ja siinä se sitten oli.
Se poni on opettanut mulle niin paljon.
En luopuisi siitä enää koskaan.

Neljäs lapsemme aloitti esikoulun.
Nuorimmaisen kanssa jäätiin kaksistaan päivisin kotiin. Tein töitä edelleen keikkaillen säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta ajatuksissa ja puheissa oli jo suunnitteilla osa-aika työhön siirtymisestä.

2018

Nuorin aloitti vuoden alusta päiväkodin ja itse lähdin tekemään ja teen edelleen puolikasta työviikkoa (joka kyllä usein venyy viikonlopusta lähes normi työviikon mittaiseksi).

Suurin asia tälle vuodelle oli sairastumiseni epilepsiaan. Kortti lähti 1,5v ajaksi ja arki ja elämä meni uusiksi.

Ostettiin lapsille Celeste-poni varsansa kanssa.
Ja samalla myytiin Ikaros-poni, joka on päässyt parhaaseen paikkaan ja parhaimmalle tytölle ikinä.

Vuosi oli sairauden vuoksi yhtä ylä- ja alamäkeä.
Näin jälkeenpäin taas ajattelen, miten ihmeessä me ollaan tuostakin selvitty. Ei kai me aina oikein selvitykään, menty vain eteenpäin.

2019

Vuosikymmenen viimeinen.
Vaikean kevään rämpimisen jälkeen parasta oli kesäkuun reissu Kanadaan.
Sillä aikaa Ninni oli astutus-reissulla ja tuli kantavaksi ja Celste varsoi meidän ekan oman kasvatin, Kotokallion Abben.
Celeste lähti ja Abbe on kasvamassa siellä kaukana.
Lilli ja Luna tuli meille hoitoon ainakin nyt talven yli.
Aloitin blogin kirjoittamisen kahden vuoden tauon jälkeen uudelleen.
Ehkä kaikkein paras hetki tänä vuonna.
Ajokortti.


Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Seuraavaan kymmeneen vuoteen voi mahtua ihan mielettömiä asioita.
Onneksi me emme niitä tiedä.

Ps. Lapsissa näkyy parhaiten nämä vuodet! He on olleet niin pieniä kun 2010-luku alkoi. Ja kaksi heistä on saatu vasta tässä matkan varrella ❤

Hyvää uutta vuosikymmentä sinullekin.
Tehdään siitä hyvä. Otetaan vastaan sen tuomat ilot ja surut, eletään joka päivä kuin viimeistä päivää.
❤