Syrjästä kuulijan tarinoita

Tykkään kuunnella ihmisten juttuja.
Nimenomaan niin, että en osallistu itse keskusteluun.
En uteliaisuuttani, vaan ihan mielenkiinnosta, koska on mukava miettiä itse tarinalle alkua ja loppua, kun kuulet siitä pätkän ohimennen.

Kaupat on tähän harrastukseen parhaita paikkoja.
Voit siinä makkarahyllyllä katsella muina naisina ja miettiä mitä ostais, ja samalla salakuunnella kanssaostelijoiden juttuja.
Ja nehän on niitä arkipäivän asioita, ei sielä kukaan kovin isoja salaisuuksia puhu, ainakaan niin, että ohikulkijan on tarkoitus kuulla.
Ja niin utelias en minäkään oo, että itseäni ja korviani hivuttaisin kenenkään selän taakse kuuntelemaan.

Tässä teille kuitenkin muutamia sivusta kuultuja tässä muutamien päivien aikana:

"Joko sää kuulit, ku Liisa on nyt sielä sairaalassa? Joo, kuule siinä se oli menny nurin omalla pihalla ja lonkan se oli loukannu.
Voi kauhia kyllä näitä kelejä, aivan saa henkensä eestä pelätä ku kävellen lähtee. Minä Pentille jo soitin, että jos se täälä kaupassa mua käyttäis ko en oo kyllä kävellen tohtinu lähtiä. Ja mulla ku tuo selekäki on vähä niin huonona! Vai sillä lailla sille Liisalle, voi hyvänen aika"

"Lumijengi, luumijengi, luuu-uumijengiiii on paras.
Lumijengi, lumijengi on paras.
Syötäiskö näitä? Hyi. No onhan me näitä ennenki ostettu. Hyi en tykkää. Ne näyttää, ne näyttää ihan..palloilta!
LUUMIIJENGIIII!! Shh, nyt rauhotu."

"Ei (rumasana) mikä idiootti se on, (rumasana)."

"Ootappa ku mää täältä katon, kakskymmentä tuosta ja ootappa ku mää näitä kolikoita täältä, tuossa on kaks ja mitä siinä nyt vielä, 50 tuosta ja vielä kymmenen. Nooin."

Ja monia, monia muita.
Yleiset kulkuvälineet ja eri paikkojen odotusaulat ovat myös parhaita paikkoja kuunnella syrjästä.
Mitä kaikkea niiden lauseiden taakse kätkeytyy, niin monta erilaista elämää ja tarinaa.

Tykkään.