Hui kamala!!

Olen ollut aina ihan todella isolla mielikuvituksella varustettu ihminen.

Tästä on kiittäminen varmasti niitä satoja ja satoja kirjoja, mitä olen ahminut vuodesta toiseen, niin ikään kun olen oppinut lukemaan.

Tämä aiheuttaa tietysti sellaisia mukavia pelkotiloja.

Pelkään pimeää, koska siellä voi olla aaveita.

Olen niin taikauskoinen kun olla ja saattaa, uskon kaiken hömpötyksen yliluonnollisista asioista, vaikka henkseleitä paukutellen aina vakuutan, että höpöpuhetta.

Tai no en varsinaisesti en ehkä usko mihinkään aaveisiin tai yliluonnolliseen, mutta sit ku se mielikuvitus lähtee laukalle, niin alkaa kuulkaa olla kaikki möröt todellisia.

Tässä maailmassa on kautta aikojen tapahtunut ihmisille niin paljon kaikenlaista outoa, että ei ne voi kaikki mitenkään olla keksittyjä.

Joku on saanut toivomallaan hetkellä jonkun merkin kuolleelta läheiseltä, joku on aavistanut/nähnyt unen jonkun kuolemasta joka onkin sitten hetken päästä totta, joissain paikoissa kummittelee ja joku on nähnyt ihmisen vuosien takaa, joka onkin jälkeenpäin selvinnyt että tyyppi onkin ollut kuolleena jo jonkin aikaa jne.

Huh kuinka kammottavaa! Just nyt nousi ihokarvat pystyyn.

Uskallan olla yksin, tai vaikka lasten kanssa, kotona iltaisin ja öisin. Ovet vain lukkoon ja ikkunaverhot kiinni, musiikkia hiljaiselle ja valoja yöksi vähän enemmän päälle kuin normaalisti.

Mutta en lue tai katso tai kuuntele todellakaan mitään pelottavaa, ne hetket jätetään sinne kun saa käpertyä paniikissa miehen kainaloon.

Ulkona liikkuminen pimeällä on ihan painajaista.

Ihan tyhmää, että ihminen pelkää niitä samoja tuttuja piharakennuksia, puita ja pensaita, mitkä päivänvalossa ovat niin tuttuja ja rakkaita.

Syksyisin iltapimeällä niiden nurkissa pyörii entisajan ihmishaamuja, pelottavia susia ja mitä kaikkia. On kuulkaas kiva juosta pelko persiissä iltatalliin ja takaisin kun tuuli vonkuu ja sade piiskaa maata. Se homma on jostain syystä langennut pääasiassa mun miehelle. Kumma kyllä.

Mut meen mä jos on pakko.

Ja työaamuina mun on pakko, koska hevoset on ruokittava! 

Naurakaa mulle vaan ihan vapaasti, mut mä hilpasen ihan täysillä askeleita säästelemättä autoon ja peruutan sen tallin ja elosuojan eteen niin pitkälle kun pääsee. Hevoset turvana minä sitten selviän siihen asti kun istun taas autossa.

Ihailen kuolemaan saakka sellaista tyyppiä, joka uskaltaa lähteä pimeään vaikka lenkille tai ylipäätään kulkemaan. Huh, minä pysyn visusti kotona.

Nuo täällä pyörivät sudet ovat pistäneet mut ihan paniikin partaalle, omastani mutta erityisesti lasten puolesta. Yritän olla tosi cool lasten nähden, mutta siinä vaiheessa kun lasten pysäkin lähellä on nähty neljän suden lauma niin mun pokka pettää ja lapset saavat autokyydin. Miksi laittaisin ne kävellen pysäkille, koska en menisi itsekään.

Ei se susi ole ihmisen päälle käynyt vuosikymmeniin, sanotaan. No kerta se on ensimmäinenkin ja en minä haluaisi edes nähdä maastakäsin sitä sutta vaikkei se mua söisikään. 

Mun veljien bravuureja on ne amerikoissa kuvatut videot, missä valvontakameroissa näkyy kaikkea ihan ihmeellistä. Kerran näin yhden sellaisen videon, missä pihan poikki kulki semmoisia pääjalkaisia ihme koikkelehtijoita. En saanut unta seuraavaan viikkoon, thanks brother! 

Meilläkin on neljä kameraa ulkona, joita pystyy seurata puhelimesta, siis hevostarhaan ja talliin jne.

Onneksi ne ei ole tallentavia, niin ei oo kiusausta aamulla katsoa kuinka monta pääjalkaista on pihalla koikkelehtinut.

Mikä sua pelottaa eniten? 

Ps. Paituvei, pelkään silti eniten ampiaisia ikinä. Pääjalkaisetkin jää kakkoseks.