perjantai 20. maaliskuuta 2020

Koronaviikko 1



Miten meni viikko noin niinku omasta mielestä?
En tiedä, mut saaks jo palata takas töihin?

Minusta on tosi ihania kaikki ne somessa jaetut "rakkaus ei ole peruttu"-mietteet, mutta tosi asia on se, että rakkaus on tässä viikkojen aikana todellakin koetuksella.

Me ei tehty mitään virallista lukujärjestystä minuutti-aikatauluineen, koska se ei vain tunnu omalta.
Aamupäivällä tehdään läksyt ja koulujutut, jonka jälkeen on ulkoilua ja lounas. Meillä nää on jaksaneet tehdä tosi hienosti läksyt, osaa pitää toppuutella, ettei ne tee koko viikon läksyjä kerralla.
Muunmuassa yksi herää kukonlaulun aikaan ja on tehtnyt duunin viidessä minuutissa. Matikankoe oli aika haastava, siihen meni minuutteja yhdeksän.

Sitten loppupäivä meneekin tapellessa.




Meillä on tosi haastava tilanne tässä etäopiskelujen ja etätöiden läpiviennissä.
Voisin tehdä tästä ihan matematiikan laskutehtävänkin:
Jos isällä on etätyö, johon kuuluu puhelin- ja Skypesoittoja pitkin päivää, kuinka monta lasta tarvitaan aiheuttamaan aikuisille hermoromahduksen? Vastaus: 5.

Kaikki vakuuttaa, me selvitään tästä yhdessä! Ne kaikki vois tulla meille ens viikoks etäopiskelemaan.
Ei selvitä yhdessä eikä erikseen, ne toteaa.
Tunnen niin paskamutsi-fiiliksiä, mutta tilanteen vakavuuden huomioon ottaen, tän kuukauden aikana lapset joutuu olemaan ihan liikaa YouTubessa.
On ainakin yksi asia, mistä kukaan ei rimpuile vastaan.

Ollaan me kovasti tehty kaikkea ekstraa, että suotaisiin iskälle työrauha.
Äiti on oppinut tähän mennessä sähinän ja suhinan ekspertiksi. Lapset ovat oppineet riehumaan, ölisemään ja tappelemaan normaalia enemmän. Ai niin, ja venyttämään niitä ennen niin sujuvia sääntöjä katkeamispisteeseen saakka.

Mutta ollaan me leivottu!
Jos me leivotaan enää yhtään lisää, äiti on pääsiäisen tienoilla Tanhupallo.
Tähän päälle vielä jumpat kiinni, pumpit kiinni, jalkkis kielletty ja lumet suli.
Ihan on joutunut pistää kroppaa likoon, että on saanut raahattua ittensä basic lenkille.
Sitäpaitsi saisin leipoa aamusta iltaan, en muistanutkaan miten pohjaton on lasten vatsa, kun on kyse sämpylöistä ja kiisseleistä.




Me ollaan myös ulkoiltu!
Koitettiin pitää bilsan-tunti, kierrettiin omaa ja naapureidenkin tonttia, noustiin ryteikköä ja laskettiin ryteikköä (tuli liikuntatunti samalla).
Mamma meni nurin of course, satutti polven ja saattoi pitää myös äidinkielentunnin siinä sivussa.
Täytyyhän lasten kerrata myös suomenkielen sanastoa.
Nähtiin kärpänen, joku pikkulintu (ei tunnistettu ku lähti niin lujaa lentoon), varis (joka piti niin outoa ääntä, että pääteltiin soidinmenojen olevan ajankohtainen aihe).
Nähtiin myös jäniksen jäljet ja naapurin isännän jäljet.




Oon ihan loppu.
Ja nettiä selaillessani olen havainnut samoja piirteitä aika monella lajitoverillani!

Mutta faktahan on se, että tämä teksti on sarkasmia ja liioittelua tulvillaan.
Koska ei me selvitä tästä ilman huumoria.

Ajattelin kuitenkin oikein ison tuskan hetkellä sitä tekstiä missä lukee: Teidän isovanhemmat selvis sodasta, te selviätte kotona sohvalla istumisesta!
En nyt tiiä, yritin etsiä netistä sivut joissa pystyis värväytymään etulinjaan.
Tai muonituslottana olisin kyllä tosi hyvä.
Myös tykkimiehenä, voisin siirtää uhkailuni nextille levelille?

Hassunhauskaa viikonloppua murut ❤😜




6 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä niin rikas teksti ja täyttä asiaa 😂. Kiitos siitä. Voin niin samaistua. Onneksi viikonlopuksi "pääsee" töihin.
    Voimahali ja jaksamisia sinne, kyllä me selvitään.

    VastaaPoista
  2. 😂
    Mutta miksi isäntä ei ole töissä työpaikallaan? Saisitte melskata rauhassa 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työpaikan "määräys", etätöitä niillä keillä mahdollista 😊 ehkä hän vois anoa työpaikalle pääsyä kotona vallitsevan tilanteen vuoksi 🤣 no ei, kuulemma ei oo työn laatu vielä kärsinyt, että ehkä me silti vedettiin viikko ihan hyvin 😷

      Poista
  3. Aikasemmin ajattelin että miten selvitään viikonloppu kun kaikki 9 lasta kotona..🙈 Nyt tilanne se et ihanaa kun viikonloppu 😅 Kyllä kysyy hermoja kaikilta etenkinn meiltä äideiltä selvitä nää viikot kotona mut ei annatte periksi.💪 Ei muutako välillä ulos vaan jos tuntuu et seinät kaatuu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meillä nuo hevoset pistää ulkoilemaan porukkaa 😊 ja lapset kasas trampoliinin 😁
      Lenkille en huolinut ketään vaikka ois ollu lähtijöitä, saa vähän tuulettaa omaa päätä ihan yksin 🤣😎

      Poista