Käppi poikineen

Mulle pitää olla sitte käppi!

Tämmöisellä ohjeistuksella lähdettiin lakkiostoksille (taas kerran nettiputiikki pelasti landella asuvan).
Vielä vuosi sitten olisin kysynyt, että niin mikä?
Nyt olen niin moderni mutsi, että tiedän mitä hakea.
Mutta että mun viisi- ja kuusivuotiaat tahtoo käpin. Kun kaikilla isoilla pojilla niinku on. Siis niinku kaikilla.
Älkää nyt sitte kukaan menkö hiiskahtamaankaan näille nuorille miehille, että nää käpit ei oo aitoja. Vaan ihan viis euroa kipale ruotsalaisen vaateketjun mallistosta 2013.
Mutta eihän siitä pääse mihinkään, että söpöjähän nääkin on. Niin söpöjä, että tilasin vielä uudemman kerran, että tuholainenkin (vakiintunut lempinimi juniorille) sai omansa.
Mutta taas kävi niin kuin monta kertaa aiemminkin.
Äiti tykkää, lapsi ei.
Se tulee vielä pettymään ja oppimaan. Koskaan ei pidä sanoa, ei koskaan! Tämä lause alkaa aikalailla näköjään vakiintua mun sanavarastoon.

Kivaa viikonloppua, mulla se menee kaakkuja pursotellessa!

Ulkoistus nro.2

Kun ruokailu on jo lähes ulkoistettu, (ja tarpeilla käyminenkin, ei kylläkään mun toimesta) niin seuraava ulkoistamisen kohde vois mun puolesta olla hampaitten harjaus.
Tämä tuiki tärkeä jokapäiväinen toimenpide alkaa ärsyttämään mua koko ajan enemmän ja enemmän. Tai ei tietenkään se harjaus vaan se silmitön sotku, joka tuppaa tulemaan kun vaahtosammuttimet haluaa värkätä hampaat puhtaaksi ihan ite.

Kuva ei oikeasti kerro yhtään mitään. Siis ei laidastakaan.
Pöydän ja altaan ja hanan ja hammasmukin lisäksi tahnaa ja vaahtoa löytyy mm.
- pönttöharjasta (ögh)
- käsi- kasvo- ja vieraspyyhkeistä (musta pyyhe muuttui sinertäväksi seeprakuvioksi)
- matosta (laskin illalla kahdeksan hyytynyttä kokkaretta)
- suoristusraudasta (saan kivan herrahakkarais-tuoksun tukkaani)
- ovesta ja ovenpielistä 105cm lattiasta ylöspäin (mitattu on) (roiskeita saattaa löytyä mm.lampusta ja vessan viereisen huoneen lattialistasta)

Että älkääpä ihmetelkö jos näette pihan, jossa neljä lasta seisoo illankähmeessä ojanpenkalla pepsodentit kädessä. Siinä on vain iltatoimet meneillään. Pesu, pisu ja sänkyyn.
Nukkumista ei muuten vielä ole ulkoistettu. Vielä.

Iltapuhteita

Yhtenä iltana otin totaalisesti itseäni niskasta kiinni, ja lujasti. Auts.

Meidän lapset ovat kaikki saaneet kummeiltansa lahjaksi vauvakirjat. Nuo ihanat ja ärsyttävät systeemit, johon merkitään kaikki uudet opitut taidot, mummun ja papan isoisät ja puntarin lukemat. Ihanat siksi, että ne ovat mitä mahtavin muisto ja ärsyttäviä siksi, että kuka ihme niitä muistaa (ehtii,jaksaa,viitsii) täyttää.

Tämä edellä mainittu kiinniotto tuotti tulosta kuitenkin sen verran, että nyt on taas vähäksi aikaa vauvakirjat päivitetty.
Suurin ongelma tässä asiassa on ehkäpä ollut kuvattomuus.
Siis meidän molemmat kompuutterit on kyllä laitojansa myöten ahdettu täyteen kuvaa jos jonkinlaista, mutta siihenpä se on sitten jäänytkin.
Kun sain vihdoin kuvia tilattua, valokuvatarrat kaupasta ja sopivan iltahetken, oli asia hoidettu. Yhtä iso (pieni) vaiva, kun porkkanapiirakan teko. Kun joku kuorisi ja raastaisi ne porkkanat.
Mutta sehän on selvää, että itsestään ne kuvat eivät sieltä postilootaan kolahda, eikä porkkanat luo nahkaansa ja muutu raasteeksi, selvä se.

Mulla oli oikein herkkä iltahetki itseni ja valokuvieni kanssa. Monta ihanaa juttua muistu mieleen ja tajusin myös yhden asian..
..mun lapset on jo ihan isoja. Pian liian isoja.

Mussukat

Ku enhän mä oo edes eläinrakas. Tai niinku oon ajatellu silleen.
Hevoset on mulle kaikki kaikessa, mutta muuten meikäläistä ei sytytä minkään sortin otukset.
Inhoan kissoja, pelkään koiria, pienet ötökät sais mun puolesta kuolla sukupuuttoon ja sitä rataa.

Kunnes eräänä perjantaina saapuivat Pilli ja Pulla.
Nuo maailman sööteimmät karvapallot jotka nimettiin jo ennenku niitä kai oli olemassakaan.
Enhän mä tietenkään eläinrakas edelleenkään oo, mutta jos ette kerro kellekään niin voin kertoa että käyn mä joka aamu ennen töihin lähtöä moikkaamassa (lässyttämässä) pupuja. Ja heti töiden jälkeenkin. Ja ehkä kolme kertaa pitää päivän aikana soittaa, että onhan ruokittu. Ja menee mulla varmaan päivästä puolituntia siihen, että hössötän ja paijaan minkä ehdin. Ehkä.
Jestas, en ois uskonu.

Mutta oikeasti eläimet on tosi mukavia.
Lapsetkin tottuvat niihin ja oppivat vastuuta niitä hoitaessa.
Toistaiseksi ollaan edetty siihen pisteeseen, että yksi on kiskonut korvasta, toinen melkein astunut päälle ja kolmas pudottanut metristä maahan. Niin ja ruokintahan se on kaiken a ja o. Pallerot painaa jo kolminkertaisesti enemmän kuin tullessa.

Ps. Kerrassaan noita lasten käpäliä. Isänmaan määrä kynsien alla on sitä luokkaa, että etupihalle sais kipata rekkakuorman uutta multaa. Ihana kesä.

Eskariin!

Ehämmää malttanu täältä pois olla koko viikkoa. Älkää luulkokaan.
Pikainen tervehdys täältä ennenku tulitikut pettää. Meinaan niitä semmosia tikkuja, jotka pitää silmiä avonaisena. Semmosiakin on nimittäin.

Monestihan siinä käy niin, että meinaa tulla pikkasen kiirus.
Kun pitää ehtiä taikinat pestä kyynärpäistä ja nenänpielestä. Ja ojentaa kuontalo taas viikon rastoittumisen jälkeen ojennukseen. Ja tuulettaa koipallerot vaatekaapista ulos päällepantavaa etsiessä. Ja etsiä kertakaikkiaan hukassa olevaa kypärää. Ja hoputtaa toista, joka jää kymmenen metrin välein tutkimaan tiellä mönkivää ötökkää. Ja vihdoin marssien minuuttia vaille täyteen luokkahuoneeseen posket pinkkinä.
Niinhän siinä monesti käy.

Isoveli ei malta odottaa, että eskari alkaa.

Sitte kun kesä on menny niin alkaa sun eskari.

Jarrutus. Jalan raaputus. Taivaalle tähystely.

Äiti eikö ookki syksy ens tiistaina.

Eh, vielä vähän aikaa joutuu odottamaan.
Onneksi on paljon kivaa tiedossa!

Hei kuulkaapa. Mä en oo meidän rakkauspakkauksista ehtiny postaamaan vielä ollenkaan.
Ei, meille ei ole syntynyt kaksosia..
..mutta sen sijaan meille tuli kaksi pupupalleroa.
Ne sun täytyy kyllä nähdä!

6-vuotias

Äiti muistatko kun sä olit 6-vuotias?

Täytyy tunnustaa, että hetki meni ennenkuin aivojen aikalailla perimmäisestä nurkasta löytyi muutama muisto. Nekin eskarista.
Esikoulua oli vain kahtena päivänä muutama tunti. Pieni kyläkoulu jonka näyttämö toimi eskarilaisten luokkana. Sinisestä vohvelikankaasta tehty pussukka jossa säilytettiin kynää ja kumia. Opettajan musta Saab jonka penkit oli vaaleaa nahkaa. Että sellaista.

Tänään on juhlittu.
Synttärivalmistelut meni tälläkertaa vähän helpomman kaavan mukaan. Työt painoivat vähän päälle.
Mutta joskus on vain armahdettava itseään ja onneksi kaupasta saa vaikka mitä.
Päivän paras hetki kun poika tuumaa, mä kiitän sua ja iskää että sain niin hienon cd-soitimen. Voi liikutus.

Meinaan, että ei kauheesti kakkua kaivattu.

Ens viikko on hirmuinen. Jos on hiljaista, niin todennäköisesti elossa ollaan kuitenkin. Ehkä vain silmäpusseja kannatellaan kaksin käsin niin ettei kykene bloggaamaan.
Kyllä täältä kuitenkin jatkoa on luvassa, kunhan joudetaan.
Kivaa viikkoa teillekin!

Ps. Eipä ollut ensimmäinen kerta kun meikäläisen ostoksissa on jotain pielessä, soittimen piti olla musta, mutta paketista paljastui pinkki. Just mun tuuria. Onneksi kelpas kaverille jonka värimaailmaan vielä mahtuu pinkit ja punkut ü

Säätöpäivitys

Se säätää.

Se laittaa (syö) huulirasvaa.
Se pistää mamman samsungin sekaisin.
Se räjäyttää eteisen laatikot 16 x päivässä.
Se yrittää karata 16 x päivässä.
Ja sitten se vielä vetää vessapaperirullan tyhjäksi, syö tamponeja, istuu lauteilla, sanoo moi ja putte ja kakka (tietysti), se kulkee iltaisin vaippa pyllyn alle vedettynä ja esittää kun toiset nauraa.

Se on niin rakas, että mun täytyy joskus oikein istua ja ihmetellä, miten se onkaan niin rakas.
Muutkin ovat rakkaita, mutta aina se pienin on koko perheen suurin rakkauden kohde.
Ällönlöllöä mussunmössöä, nyt nukkumaan.
Kello soi säälittävän aikaisin, tämä mutsi lähtee tienaamaan. Oli nimittäin voi leivän päältä loppu.
Mukavaa.

Salaattia

Lämpiminä päivinä ei tottavie tee mieli syödä mitään tuhtia sapuskaa. Pelkkä ajatuskin perunoista ja jauhelihakastikkeesta puistattaa ja oikeastaan turhauttaa edes tehdä ruokaa, kun muksut käy vain vähän lusikkaa pyöräyttämässä lautasella.

Siispä tein radikaalin ratkaisun ja muokkasin vähän ruokalistaa uuteen uskoon. Lisäsin erilaisia salaatteja ja poistin joitain lasten inhokkeja. Ei ne salaatitkaan mitään lasten lemppareita ole, mutta aina niihin onnistuu jotain sotkea sekaan mikä menee pientenkin suusta alas. Kanasalaatista kanat ja lohisalaatista lohet, mutta parempi sekin kun neljä lautasta jolla seisoo kasa pottua ja kastiketta joihin ei ole koskettukaan.

Ja tiedättekö, se tekeminen. Kun se tulee niin nopsaan.
Yksi pilkkoo kurkun, toinen tomaatit ja aikaa menee vartti (jos kukaan ei keksi saada raivareita, siinätapauksessa voi mennä neljä varttia).

Mutta ihan parasta on kylmissä ruuissa se, että vaikka juuri kun olet laittamassa ekaa haarukallista suuhun soi puhelin tai joku huutaa pyyyyyhkimääään!!, niin sapuska lautasella ei pääse jäähtymään.
Ihannetapauksessahan sitä sais syödä rauhassa ateriansa loppuun ilman keskeytyksiä, mutta olen jo luopunut toivosta tälläerää.
Ehkä sitten eläkkeellä.

Ps. Mulla on muuten sitten eläkkeellä tekemistä jos aion toteuttaa kaikki asiat mitä olen suosiolla sinne siirtänyt. Toivottavasti tässä selvitään hengissä sinne asti.

Hommia!

Kevät ja alkukesä on tunnetustikin sellaista aikaa, että silloin paiskitaan paita märkänä hommia pihalla. On haravoinnit ja istutukset ja kitkemiset ja kyykkimiset.
Ja sitten istutaan loppukesä ja rillataan.
Niin sitä luulis.

Sitten sitä huomaakin, että jestas minkä näköinen on nurtsi siitä kohtaa missä on parina kesänä jököttänyt trampoliini (tai ihan ramppis vaan). Ja niin me haimme mieheni haki kottikärryt ja lapion ja alkoi tekemään kaivurihommia. Minä kattelin terassilta raavasta miestä lapion varressa. Ei hassumpi työnjako ollenkaan.

Siinä sitten muutaman tunnin huhkimme lapio heilui ja parin päivän päästä näytti tältä.

Trampoliinin kuolettama nurtsi kärrättiin naapurin puolelle (ei mitään ilkivaltaa kun naapurin ruoho on vielä kaupassa) ja enää ei tarvi murehtia sitä hitusen kuolleen näköistä kohtaa pihalla.

Vielä sen verran täytyy tässä selittää, että en toki oikeasti maannut laiskana sillä aikaa kun toinen painoi duunia. Ehei, minähän se olin muonitushommissa ja toimin järjestyksenvalvojana.
Siitähän mulle maksetaan.

Kesä

Mistä tietää että on kesä?

Siitä, että aamukahvi juodaan terassilla.
Siitä, että pyykki kuivuu ulkona hetkessä, ja tuoksuu tuulelta ja auringolta.
Siitä, että aurinkorasvapurkki on ilmestynyt eteisen hyllylle.
Siitä, että on pakko käyttää lapset joka ilta pesulla likaisten jalkojen ja hikisten hiusten vuoksi.
Siitä, että tekee mieli jätskiä ja makkaraa vuoron perään.
Ja siitä, että voi illalla kymmenen aikaan lähteä lenkille, kuunnella lintujen mekastusta ja haistella huumaavaa tuoksua (joka tulee lähinnä lietteen hajusta).

Siitä sen tietää.