Ilkeät anonyymit

Otsikkoa saa vapaasti lainata ryhmän nimeksi, jos joku sellaisen haluaisi perustaa.

En ole koskaan juurikaan ottanut kantaa bloggaamisen paskoihin puoliin.
Eli negatiivisiin, ilkeisiin, loukkaaviin, satuttaviin kommentteihin.
Joten avaanpa tässä mietteitäni näin keskiviikon kunniaksi.

Oman nelivuotisen blogiurani aikana olen saanut ehkä kymmenkunta ilkeähköä (ei siis hirveän pahoja) kommenttia, joista olen jättänyt yhden julkaisematta. Viime viikolla.
Eli olen niin sanotusti päässyt vähällä ja toivonkin näin jatkuvan edelleen.

Joku tai jotkut pölvästit ovat ilmeisesti käsittäneet asian näin, että kun joku päättää alkaa kirjoittamaan blogia ja sieltä löytyy kätevästi se anonyymi vaihtoehto kun julkaisee sen kommentin, voi pienestä pölvästin suustaan päästää ihan mitä huvittaa.
Siis että vastuuhan on sillä totta kai joka aloitti tämän homman, mitäs alkoi avaamaan elämäänsä oudoille ihmisille, täältä pesee, joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön.

Itse henkilökohtaisesti olen aika suodattavaa tyyppiä.
Ehkä hetken jaksan vatuloida jos joku kehoittaa minua hakeutumaan hoitoon, että kukahan se nyt oli ja miksi se tuollaista kirjoittaa, kunnes unohdan kommentin hyvin pian.
Ehkä näpäytän takaisin jotain mielestäni nerokasta, huumorilla höystettyä ja sen jälkeen ei vois vähempää kiinnostaa.
Mutta tiedän että toisia ne ilkeät kommentit saattaa satuttaa tosi paljon. Jopa niin paljon, että lopettaa koko bloggaamisen, koska ei jaksa sitä enää.
Ja se on ehdottomasti väärin. Hyi hävetkää!

Onneksi on olemassa se vaihtoehto, että sen anonyymi-kommentoinnin saa pois, tai vaikka koko kommentointi homman. Itselläni on käytössä tuo kommenttien hyväksyntä-systeemi, joka on ihan kätevä. Pystyn itse vaikuttamaan siihen, minkälaiset kommentit pääsevät kaikkien nähtäväksi.
Toki se ei poista sitä tosiasiaa, että jotkut elämäänsä kyllästyneet (ja kateellisetkin ehkä, tai katkerat) ihmiset saavat kyllä sen viestin henkilökohtaisesti perille, halusit sitä tai et.
Sieltä bloggerista löytyy onneksi myös se poista-nappi, jota itse painan kyllä erittäin mielelläni jos kommentti on asiaton (ilkeät anonyymit tiedoksi!).

Mutta te anonyymit, jotka kommentoitte kivasti.
Juuri teidän takia minunkin blogissani on edelleen se vaihtoehto anonyymi.
Tiedän että teidän joukossa on niin monta hyvää ja kivaa tyyppiä, jotka aidosti saatte tästä mun raapustelusta jotain ja jaksatte siitä ilmoitella ilahduttavien kommenttien puolesta.
Puhumattakaan teistä kaikista, jotka teette sen ihan omalla nimellä. Kiitos niistä <3

Uskoisin kuitenkin, että jos saisin vain skeidaa niskaani jatkuvasti, tämä hauskuus loppuisi lyhyeen!
Siispä toivotankin sinut ilkimyksen niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, varmasti täältä miljoonien blogien joukosta löytyy sellainen kanava, joka miellyttää just sua.
Tänne minunkaan blogiin ei ole nimittäin pakko jäädä sen pitemmäksi aikaa pyörimään eikä lukemaan sun mielestä surkeita juttuja, eikä varsinkaan vääntämään mitään loukkaavaa tekstiä.

Nimittäin, evvk!

Ps. Jutun kuvat eivät liity tapaukseen.
Tai siis liittyy, koska niissä on mun tyttö, mutta lavastettuna.
Tosiasiassa hän nauraa kihertää tyynyyn ja kysyy että, mitä sää äiti teet?

Teki mieli

Kaikkihan jo tietää, että käsityöt on mulle ihan kauhistus.

Muistan ikuisesti ne ala-asteen käsityötunnit ja ensimmäisen kutomistyön, josta piti tulla patalaput, mutta josta tuli vain joku epämääräinen tiukasta käsialasta lähtenyt ja löysempään käsialaan päättynyt lähes kolmion mallinen lätyskä, jolla ei paljon patoja nosteltu.
Muistan myös yläasteen käsityötunnin, jonka tuotoksena oli vähän kieroon ommeltu kauluspaita (ihan mielenvikaista!!) joka oli hikisistä käsistä niin nyppyinen, että valmistuttuaan meni suoraan kaatopaikalle.
Pelkään ompelukoneita (saumureista puhumattakaan, ihan tappokoneita!), kylmän hikisin käsin ja tuskan hiki otsalla valuen purskahtaisin varmaan itkuun kun alalangat vetäisivät surttuun koneen uumeniin.
Ei siis mun juttu ollenkaan.

Sen verran olen kuitenkin rohkaistunut joskus, että otin sukkapuikot uudelleen käsiini viidentoista vuoden jälkeen ja sisukkaasti opettelin kutomaan villasukat.
Ensimmäisistä tuli muistaakseni vähän muhkuraiset ja kantapäästä todellakin ihan oudon näköinen, sieltä täältä saattoi irvistää vähän isompi reikä kun pitäisi, mutta tein kuitenkin.
Ja siitä lähtien minuun aina säännöllisesti iskee himo villasukankutomista kohtaan.

Tällä kertaa se iski viime viikon torstaina.
Pakko oli saada kutoa. Tuo ihana porsaanpunainen lankakerä oli korissani ainoa josta just sain tehtyä kaksi sukkaa, en todellakaan niin käsitä miten oon joskus ostanut tuon väristä lankaa.
Jossain possuhuuruissani ilmeisesti.

Mökillä oli aikaa kutoa, joten sain kotona aloittamani sukan siellä valmiiksi ja tein saman tien myös toisenkin.
Tässä itseasiassa istuskelen juurikin kyseiset sukat jalassa ja olen ylpeä että olen selättänyt kutomispeikkoni.

Toisinaan on ilmeisesti tainnut inspiraatio ja lanka loppua, koska lankakoristani löytyi kaksi paritonta keskeneräistä sukkaa. Niinkin voi toisinaan käydä.

Edelleen tekisi mieli kutoa.
Silmät onnesta kiiluen taidan suunnata lähikaupan lankahyllyille valitsemaan kuin karkkikauppaan konsanaan.
Lankoja on niin ihana ostaa, tehtiin niistä sitten jotain tai ei. Onpahan ainakin pahanpäivän varaa sitten.

Hei hei Joulu!

Meidän kohta kaksivuotias kulkee olkkarissa,
Heiei joulu!
Kuusi pois!
Meni! hm hm!
Pukki poiss!

Niin, eilen riisuttiin kuusi ja kasattiin kaikki joulukoristeet ja valot pois. Joulukukkia vetää maan vetovoima kovasti puoleensa ja karkkipurkit alkaa olla empty.
Ihan kauhean kalsealta näyttää joka paikassa.
Pimeää, eikä yhtään tunnelmallista.

Oon niin henkeen ja vereen jouluihminen, että ihan tosi isolla haikeudella luovuin kaikista jouluhömpästä.
Siitäköhän se viime öinen levottomuus ja aamullinen päänsärky johtuikin? Ihan selviä vieroitusoireita!
Äh, eikun ne taisikin johtua siitä, että illalla viimeiseksi ahdoin kauheat grillimätöt pötsiin.
Miten musta tuntuu että mun terveellisempi elämä on jossain niin toisessa elämässä?
Just.

Täällä (niin kuin koko Suomessa) on ihan jäätävää.
Eilen oli joulutauon jälkeen eka ratsastustunti ja ihan sissinä lähdin uhmaamaan pakkasta muutaman muun kanssa. -29 näytti mittari kun lähdin.
No loppuilta menikin sitten saunassa persposkia sulatellen!
Periaatteessa ihan tarkeni, maneesissa kun ratsastetaan, mutta sormet oli aluksi ihan jääpuikot ja loppua kohti alkoi reisiä ja takapuolta jäätää kun oli vain leggarit normi ratsastushousujen alla.
Ajattelinkin että jos investoisi ratsastustoppahousut, onko jollain kokemuksia? Hyvät vai huonot?
Kerran tilasin netistä mutta ne oli jotenkin huonot, vähän isot, niin en sit pitäny niitä ja myin eteenpäin.

Tuntuu hassulta että nyt eletään sitten vuotta 2016.
Samalla kaavalla jatketaan meillä eteenpäin kuin viime vuonnakin.
Töitä, koulua, harrastuksia ja toivottavasti pian muutto!

Huomenna lähden mökille naisten kera.
Niin luksusta, en edes muista koska olisin viimeksi ollut ihan yksinyksin missään viikonloppua.
Yhdessä mieheni kanssa olemme olleet ja ainakin kahdella edellisellä naistenviikonlopulla mulla on ollut vauva messissä.
Että ehkäpä on aikakin.
Harrastatteko muuten te näitä naistenviikonloppuja tai iltoja? Suosittelen.

Meillä vielä vähän lomafiiliksissä mennään muutenkin, lapset aloittivat tänään koulun, mutta onneksi on tämmöinen pehmeä lasku arkeen kun huomenna on jo viikonloppu.
Mamma ja pikkuväki posotti tänäänkin yli kymmeneen, mutta on otettava kaikki irti niistä aamuista kun ei tarvitse puoli viideltä olla jo menossa.
Niitäkin aamuja riittää.

Hyvää alkavaa viikonloppua!

Urakkaa on

Ootas (Selailee kalenteria ja koittaa päästä kärryille viikonpäivistä), joo, lauantaina kävin taas vähän kuvailemassa raksalla.
Ihan valtava muutos on kyllä tapahtunut siitä kun me tuo torppa ostettiin.
Vaikka mieheni on pääasiassa yksin siellä tuuskannut, niin paljon on saatu jo aikaan!
Toki on ollut kavereitakin silloin tällöin, ja niinä päivinä urakka on kyllä edennyt valtavasti.

Yläkerta alkaa olla sitä vaille, että kun sähkötyöt sinne saadaan tehtyä niin lyödään levyt loppuihinkin seiniin. Maanantaina siellä oltiinkin laitettu jo levyjä niihin paikkoihin mihin pystyy, joten kuvat olisivat taas erinäköiset kuin nämä lauantaina otetut.
Vinttiin vedettiin myös viemäriputki ja vedet, koska sinne tulee vessa.
Ensin tuumattiin, että josko kellarin ja keskikerroksen vessat riittäisi, mutta aika monet puheissaan suosittelivat ehdottomasti yläkertaan vessaa, varsinkin kun sinne tulee kaikki lasten makuuhuoneet.
Vessanpesijän paikka avautunee välittömästi kun pääsemme muuttamaan.
Ota yhteyttä jos kolmen pöntön hiestäminen pari kertaa viikkoon kiinnostaa. Huh.

Huomaatte varmaan tuon rallin mikä alkoi välittömästi kun muksujen kanssa vinttiin kiivettiin.
Joka kerta kun kamera räpsähti, joku pikkuväestä ehti kiitää kuvaan.
Voitte myös uskoa, ettei meitä siellä kauheasti näy koska hommista ei todennäköisesti tulisi kauheasti mitään kun tiellä juoksentelisi viisi täystuhoa ja perässä sulakkeet polttanut äiti.
Me siis tyydytään seuraamaan aika lailla sivusta ja koitetaan pitää toisen kodin seinät pystyssä.

Kellarissakin on edistytty huimasti.
Sieltä on tosi vaikea saada järkevää kuvaa, kun tilat on aika rajalliset.
Vaikka alun perin kun talo ostettiin neliöitä oli vähemmän kun tässä meidän nykyisessä, niin nyt niitä on siellä reilusti enemmän kuin tässä nykyisessä.
Kaikki yläkerran ja kellarin komerot ja kömmänät on purettu väliseinineen niin, että yhteinäistä isoa tilaa on tosi reilusti.
Kodinhoitohuone esimerkiksi isoni puolella, kun ns. tekninen tila (missä oli öljysäiliöt ja vesivaraajat ym.) räjäytettiin (ei siis kirjaimellisesti) tyhjäksi ja "ylimääräiset" seinät hajoitettiin pois.
Nyt on kuivatustilaa, voin kertoa.
Kellariin tulee myös ihan kivan kokoinen aula/oleskelutila heti siihen kun tullaan portaat alas.
Ja myös yksi huone on mahdollista tehdä kellarissa olevasta verstastilasta, josta nyt aluksi tulee kuitenkin vain lämmin varastotila.

On siinä vielä työtä, mutta sitten kun purkamishomma on päätöksessä, uutta syntyy huomattavasti nopeampaa.
Ai että odotan sitä päivää, kun alkaa laatoitukset ja muut tälläämiset. Niin malttamattomana.

Alimmassa kuvassa vielä saunanpaneelit ja kodarin paneelit.
Saunasta tulee musta. Se tuleekin olemaan kaikessa mustuudessaan talon perimmäisessä nurkassa oleva luola, jossa toivottavasti joku kaunis päivä makaan miettimässä että mitäs tässä on tullutkaan tehtyä. Heh.
Kodariin tulee leveä valkoinen paneeli, kuten myös yläkerran porrasaukkoon. Se sopii niin hyvin vanhan talon fiilikseen, vaikka on toisaalta myös tosi moderni. Monikäyttöinen siis.

On kait sitä ihminen vähän hullu? Kun tämmöiseen lähtee.
Mutta elämässä on otettava riskejä, jos haluat toteuttaa unelmiaan eikä junnata vain paikoillaan.
Me ei haluttu junnata.
Mutta sen olen tässä kuukausien aikana vannonut, että tuolla mä tuun sit niin junnaamaan koko loppuelämäni.
Toivotaankin siitä siis pitkää ja loistokasta. Hehee.

Syyllisiä äidin oomme kaikki!

Tämä joulun aika on meillä tosiaan yhtä juhlaa!

Isosisko juhlii heti joulupakettien jälkeen syntymäpäiväpaketteja ja kahvipöydän tortut ja piparit saa kaverikseen kakkua.
Tänä vuonna kaikki vieraat eivät päässeet samana päivänä, joten uuden kakun voimin juhlittiin tänään vielä vähän lisää.
Mikäs siinä, kakku on aina hyvää ja vieraat mukavia.
Herkut alkaa kyllä aika lailla tursuta korvista ja vatsamakkara farkkujen vyötärön yli, mutta eihän niitä kaiken maailman syitä juhlimiselle voi ohittaa.

Uskonpa ettei ole täällä maailmassa sellaista ihmistä, jota ei mässäily alkaisi jossain vaiheessa etomaan. Mulle tulee myös yököttävän olon lisäksi aina silti vähän syyllinen olo siitä kaikesta herkuttelusta (vaikka tiedän ettei saisi), mutta kun sitä jatkuu ja jatkuu päivästä toiseen, lenkkarit suorastaan huutavat lähtemään hölkälle. Sen jälkeen on kauhean hyvä fiilis istua uudestaan sohvalle kirjan ja kakunjämän kanssa. Ja siitä se oravanpyörä sitten lähteekin liikkeelle.

Uuden vuoden lupauksena yritänkin olla syyllistymättä liikaa. Kaikesta.
Oon ihan tajuttoman hyvä syyllistymään.
Syyllistyn kun räyhään lapsille (tai miehelle), syyllistyn jos syön herkkuja liikaa, syyllistyn jos oon liian paljon poissa kotoa (töissä tai harrastuksissa), syyllistyn jos en tarjoa kasviksia perheelleni joka päivä, syyllistyn jos lapset ovat hölmöilleet ihmisten ilmoilla..
Hirveästi syylistymistä yhdelle ihmiselle.. siksipä yritän olla tänä vuonna hiukan armollisempi itselleni ja piilotan sen syyllisyyden ruoskan johonkin varaston nurkkaan.

Jotta en syyllistyisi enää tämän enempää, jaan teille niin herkullisen kakkuohjeen että tekin syyllistytte sitä mässyttäessänne. Hahaa.

Minttuinen kinuskikakku

Pohja:
2 kananmunaa
2dl sokeria
150g mantelijauhetta
2tl leivinjauhetta

Voitele ja jauhota irtopohjavuoka (24cm). Vaahdota munat ja sokeri, sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon. Paista 175 astetta n.25min.
(Voit tehdä pohjan myös kekseistä, itse laitoin tähän kakkuun 300g suklaadigestivejä ja 100g voita)

Täyte:
4 liivatelehteä
2dl tai 2,5dl vispikermaa
250g maitorahkaa
3/4dl sokeria
½dl maitoa
n.100g minttusuklaa-rakeita

Rouhi suklaat ja laita liivatteet likoamaan.
Vatkaa kerma (ja sokeri) vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka.
Kuumenna maito ja liuota siihen liivatteet. Kaada maitoseos rahkaseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi suklaarakeet.
Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle ja anna hyytyä.

Kuorrutus:
2dl sokeria (puolet normaalia puolet esim. fariinia)
2dl kuohukermaa
1rkl voita (kiiltoa tuomaan)

Sekoita kerma ja sokerit kattilassa. Keitä n.15-20min, kunnes kinuski sakenee. Lisää voi.
Anna kinuskin hieman jäähtyä ja kaada sitten kakun päälle.
Koristele kakku minttusuklaarakeilla ja vaikkapa cashew-suolapähkinöillä.
(Itse laitoin ensin karkit ja pähkinät ja sitten valutin kinuskin niiden päälle.)

Ps. Onneksi tämä herkkusyyllisyys helpottaa kun huomenna on arki.
Kun kaikki herkut on tyhjennetty kaapeista niin eipä niitä tule syötyäkään!
Ja tosihan se on, että jos et osta niin et syö.
Minä nimittäin syön niin kauan kuin niitä on.
Lupaisinko myös itsekuria lisätä tälle vuodelle? No en edes yritä, pessimisti ei pety.

Minä lähden nyt syyllistymislenkille jolta ei itsekuria puutu, ruoska mukana tottakai!

(Tuo neidin lahjasormus on niin liikaa. Hän on nyt niin iso tyttö ja hieno leidi, tiedättehän?<3)

Hyvää Uutta Vuotta!

Niin se vain on joulua taas seuraavaksi vuodeksi juhlittu.

Blogissa on ollut hiljaista, osittain tarkoituksellisesti ja sitten jo meni vähän laiskuuden ja viitsimisen puolelle.
Rutistus työrintamalla ennen joulua oli sen verran rankka, että Tapaninpäivänä vasta heräsin siitä transsista johon kuului yövaatteissa hiimailua aamusta iltaan, suklaan ja kinkun syöntiä vuoron perään, kirjoja, pelejä ja ylenpalttista lojumista ja vötkistelyä.
Teki muuten hyvää. Se tunne ettei tarvitse lähteä mihinkään.

Siellä sumuisten välipäiväajatusten seassa välähti ehkä yhden pikkiriikkisen aivosolun liikahtamisen ajan ajatus, että pitäisikö lopettaa. Tämä kirjoittelu siis.
Että sulkisi vain tämän kanavan eikä enää kirjautuisi bloggeriin, ei lataisi kuvia eikä antaisi sormien juosta näppäimistöllä.

Mutta se oli ihan tosi pieni ajatuksen häivähdys.
Tykkään tästä tosi paljon, toisinaan ehkä vähän liikaakin. Viihdyn täällä, tykkään teistä lukijoista ja näteistä kommenteista hirveästi.
Alun perin aloitin koko bloggaamisen kirjoittamisen vuoksi.
Olen aina tykännyt tuottaa tekstiä ja tämä on oikein hyvä keino harjoittaa sitä.
Kuvaaminen ei niinkään kiinnosta, se on enemmänkin semmoinen puolipakollinen juttu, koska itsekään en välitä niin lukea blogeja jossa ei ole kuvia. Oli ne sitten laadultaan millaisia tahansa.

No täällä nyt kuitenkin ollaan edelleen niin sanotusti huudeilla ja eikait mua täältä pois saa kulumallakaan. Tää on liian kivaa. Mutta silti välillä tulee se olo, pitäiskö..

Ihanaa Uutta vuotta teille jokaiselle <3
Toivotaan siitä oikein sopusointuista, myötä- ja vastamäkeä sopivassa suhteessa.
Niin on hyvä.

(Meidän vuosi vaihtui oikeinkin leppoisasti! Mun sisaruksia perheineen ja ilman tuli meille, syötiin hyvin ja naurettiin myös oikein hyvin. Lapset valvoivat pitempään kuin ikinä ja äiti ja isäkin pitempään kuin aikoihin. Aamuyön tunneille meni ennen kuin viimeiset vieraat lähtivät ja ihan sitten nukkua posotettiin pitkälle pitkälle päivään.. Niin harvinaisia vieraita meillä täällä, ettei tiedä koska taas nähdään <3)

24. joulukuuta

Hauskaa joulua kaikille lukijoilleni <3

 



 

Näin tänä vuonna :)

 



23. joulukuuta

Väsyneissä ja suklaisissa tunnelmissa täällä ollaan.
Huomenna on jouluaatto, tätä on odotettu monta kuukautta.
Kaikki pitäisi nyt olla valmista. Lapsia jännittää ihan kamalasti, kello on jo puoli yksitoista ja vieläkin osa kulkee kyselemässä ja kertomassa just niitä juttuja äiti mulla on vielä yks asia.

Itsehän tässä kohtuullisen virkeänä istuskelen ja suunnittelen saunaan menoa.
Tulin iltapäivällä töistä ja ilokseni täällä oli siivottu vaikka sovittiin, että tehdään siivoukset kun kotiuduin. Ette varmaan kestä kun hehkutan täällä, mutta mun mies.. niin <3.
Siispä imurin heilutuksen sijaan menin iltapäikkäreille kun muut lähtivät ulos lumihommiin.
Me tosiaan saatiin valkoinen joulu! Jos se ei nyt keksi yön aikana sulaa. Toivotaan ettei.

Kun tokenin unistani, tein vielä kakkupohjan uuniin (joka koki jonkun ihme muodon muutoksen siellä ettei kyllä leipurin tekemäksi voi kehua, argh, mutta eiköhän se täytettynä ihan kelpaa) ja tuommoisia ihania suklaasuukkoja pyöräytin, väänsin, ähersin ja tuhersin. Hyviä tuli, kiitos työkaverin hyvän ja helpon ohjeen.
Meillä tosiaan heti joulunpyhien jälkeen juhlitaan eskarilaisen synttäreitä, on siis hieman ennakoitava kun kaupat ovat aika lailla kiinni tässä seuraavat päivät.

Olen muuten oikein tyytyväinen, että olen joka päivä joulukuun ajan saanut kuitenkin jotain kelvollista aikaiseksi täällä blogin puolella. Huomenna jäänkin sitten muutamaksi päiväksi ainakin (saa nähdä milloin teitä tulee ikävä) blogitauolle.

Nyt pesulle ja nukkumaan.
Hyvää aatonaaton (kelatkaa tätä suomen kieltä, mikä sana!) iltaa!

Ps. Oon tosi huonosti ehtinyt vierailemaan kaikissa niissä ihanissa blogeissa joita seurailen, jospa huomenna olisi aikaa perehtyä teidän muidenkin kuulumisiin ja saada kommenttejakin aikaiseksi <3

22. joulukuuta

Kaksi yötä enää jouluun. Mieletöntä.

Tämän talon rouva on sekaisin kuin seinäkello.
Huomisen päivän (ei varsin niin pitkää kuin eilinen ja tämä päivä) vielä paiskin töitä, että kukaan ei kuolisi jouluna nälkään. Ihan käsittämättömät määrät tehty torttuja, vuokakakkuja, täytekakkuja, pikkuleipiä, pipareita, pasteijoita, piirakoita..
Joulu koostuu pitkästi pyörimisestä lihapatojen äärellä.
Ja mikäs siinä, syöminen on maailman parasta!

Nyt tässä istun ja ihmettelen puoli nukuksissa, pikkuväki kun rauhoittuu niin suljen itsekin silmäni elleivät ne ehdi itsekseen sammua tässä odotellessa. Isot pojat pääsivät isänsä mukaan sählyyn.

Lurppuluomieni alta tiirailen muuten samalla suoraa videokuvaa kanalasta! Kätevästi jo silmätkin harottaa väsymyksestä, voi toisella kattella kanoja ja toisella blogata. Eeeehheeh.
Oi että olin niin revetä, kun kaikkensa kanoillensa antava mieheni hommasi valvontakameran kanalaan. Tässä nyt voi stalkata mitä siellä tapahtuu. Kuka munii ja polkeeko kukko!
Herranjestas tunnen itseni varsinaiseksi tirkistelijäksi. Heehhee. Aivan hullua.
Anteeksi oikeasti, oon ihan tosi väsynyt ja hihittelen täällä vain kaikelle!
Voisi luulla että kotikalja ämpärin pohja paistaa, vaan ei se ole edes käynyt vielä.

Käytiin myös kauppakärryllinen ruokaa hakemassa mieheni kanssa, ettei mekään heitettäisi veivejä parissa päivässä sapuskan puutteessa.
Erittäinkin hilpeissä tunnelmissa vedettiin kylänraitin marketit läpi maksalaatikon kiilto silmissä.
Esitin muutamia loistavia otoksia väsyneestä työläisestä, mm. nojaamalla pokkana kanssa ostelijan kärryihin kuin enempikin omiini. Pissat housussa sitten hihiteltiin hyllyn välissä kun tilanne oli niin koominen.
Mitäs mummu jätit kärrysi siihen just.
Repesin myös muun muassa karjalanpiirakkaylilyönnille! Pakkasin piirakoita kassalla kauppakassiin ja hirnuin mielessäni, meillä syödään karjalaisia vissiin pääsiäisenäkin.

Ei pitäisi koskaan lähteä puolikuolleena kauppaan.
Se on liian hauskaa se.

21. joulukuuta

Tiedättekö kuinka ihanaa on tulla töistä kotiin?

Kun vastassa on tyytyväiset lapset ja tyytyväinen iskä.
Kun kodarin pöydällä on lasten uikkarit rivissä odottamassa, että äiti tulee kotiin, että uikkareiden omistajat pääsevät saunan pesuun?
Kun toiset painuvat pesuhuoneeseen juuriharjojen ja tolun kera, ja itse saat ottaa pienimmäisen kainaloon ja sohvalla maaten lukea kirjoja ja oikaista koivet pitkän työpäivän päätteeksi.

Tänään on ollut niin hyvä päivä.
Tänään olen hiljaa mielessäni (kun olen niin huono ääneen sanomaan) ollut niin kiitollinen kaikesta hyvästä.
Tämmöisiä pitäisi osata muistella silloin kun on ärsyttävää ja hankalaa ja kaikki takkuaa, tappelee ja kiukuttelee, eikö? Että on meillä niitä hyviä hetkiäkin ja vieläpä varmasti enemmän kuin niitä huonoja.

Nyt on joulu. Mun mielestä vuoden parasta aikaa!
(Ps. En yleensä harrasta mitään julkista hempeilyä enkä pullamössö-puheita, mutta tämä vuodenaika ja työputki pistää näköjään pään sekaisin. Hehh.)