sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Tavarapohdintaa




Kaikkihan me tiedetään, että ennen vanhaan kaikki tavara oli paljon kestävämpää.
Puhelimet, kodinkoneet, vaatteet ja lelut, kaikki on nykyään hetkessä hajalla, rikki, pilalla.
Ja se on ärsyttävää.

Varsinkin lasten lelujen kohdalla ärsyynnyn jatkuvasti.
Oikeastaan ainoat lelut mitkä ovat meillä pysyneet ehjinä ovat legot.
Esimerkiksi viime joulun pikkuautot (joku setti jossa oli monta autoa) on hajalla kaikki niin että viimeisen löin roskiin kaksi kuukautta joulun jälkeen. Tai voihan sekin olla mahdollista että meidän tenavat ovat keskimääräistä kovempia hajottajia. Tiedä sitten.

Siispä suosin tässä lelu asiassakin kierrätystä.
Viime kirppisreissulla löysin pikkuautoja monta pussillista. Parilla eurolla.

Ei varmaan tarvi erikseen mainita kuka ahdistuu ennen joulua kun kaupat syytävät lelumainoksia joka tuutista. Vaikka eihän se sitä toki tarkoita, että niiden sisällöstä ainuttakaan tarvii hankkia.
Joku voisi takoa järkeä myös jälkikasvuni päähän, he kun ovat jo leikekirjat askarrelleet aiheesta mitä kaikkea toivon joulupukilta. Leikekirja käsittää noin sata sivua lelulehdistä leikattuja mutanttininjaminecraftmonsterlegofriendmylittlepony-kuvia. Omg.
Laskin, että jokaisen toiveen kun toteuttaisi, olisin noin 2500(00)e köyhempi. Omg x 2.

Vaikka lasten ilo ja innostus on todella ihanaa katseltavaa, tänäkin jouluna meidän lahjasäkistä löytyy vain pari pakettia jokaiselle. Niilläkin saa lasten silmät loistamaan.

Mitäs te tuumaatte lahjoista? Kohtuudella, vai sokka irti?





15 kommenttia:

  1. Meillä ihan sama ilmiö näiden lelulehtisten kanssa...

    Me haluaisimme panostaa mielummin yhteisiin hetkiin joulunpyhinä: ruokaan ja tunnelmaan. Lahjat on meillä pieniä ja sellaisia tarpeellisia käyttöjuttuja. Pienimmille vain joku leikkijuttu,mutta nekin kohtuullisia.

    Ajattelen itse,että tunnelma on se mikä jää mieleen lapsille,ei niinkään lahjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs sen ihanampaa kuin hyvää ruokaa, tunnelmaa, yhdessä oloa, lukemista ja pelailua ja leikkiä niillä muutamilla mieluisilla tavaroilla. Kyllä niin on vain paras :)

      Poista
  2. Todellakin kohtuudella ja vain kestävää /järkevää/tarpeellista. Ei mitään krääsää! Minusta lahjoja voi ostaa myös kirpparilta. Etenkin leluja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minustakin voi ostaa kirppikseltä, jos on oikeasti hyvää tavaraa :)

      Poista
  3. Me emme osta lapsille ollenkaan lahjoja (paitsi karttapallo on jemmassa), sillä kummit, sisareni ja mummot&papat antavat lahjoja enemmän kuin tarpeeksi. Tosin meilläkin paljon mm. kummilapsia eli tässä tasoittuu ihan hyvin rahanmeno :) Legojen lisäksi meillä suositaan junarataa, kirjoja ja lautapelejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me taas ollaan tehty niin (koska kaikkien kummit eivät muista jouluna lahjalla) että jos kummeilta tulee pakettia, niin sen saa avata jo etukäteen esim. jouluaamuna jo.
      Meillä on kans tykätty junaradasta ja kirjoista ja lautapelit kuuluvat myös tottakai jouluun :)

      Poista
  4. Kohtuudella on hyvä munki mielestä. Meiä muksut saa 2 lelua, joita ovat toivoneet eniten sekö sit lisäksi muutama tarpeellinen juttu, jotka ois ostettu muutenki mut joulun alla sama laittaa pakettiin (kuten piirrustusvälineitä, vaatetta..mitä millonki.) nii ja tietty joku oma karkki.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin että aika monella on näin! Mutta valitettavan usein myös tulee vastaan niitä perheitä, joissa lapset hukutetaan lahjakasojen alle..varmastihan lapset haluaisivat kaikki mahdolliset pelit ja vempeleet mutta onneksi aikuiset saavat kuitenkin päättää :) oma karkki juttu on meilläkin suosikki! :)

      Poista
  5. Me ollaan ostettu itse yleensä vain yksi lahja per lapsi tai välillä kaksi sillä niitä tulee muualtakin. Koitamme ettei lahjojen määrä olisi valtava, sillä muuten niitä ei tunnuta arvostavan yhtä paljon kuin jos niitä saa vähemmän. Koitan myös pitää siitä huolen että joakinen lapsi saa paketteja saman verran ettei kenellekkään jää paha mieli. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta että lahjojen määrä on parasta olla sama kaikilla, muuten tulee kyllä sanomista :) se on ehdotonta kyllä että isossa perheessä kaikille on oltava just saman verran ;)
      Onhan se niin, että paremmin ne muksut jaksavat keskittyä touhuamaan niillä muutamilla lahjoilla kuin että tarjolla olisi kymmeniä vaihtoehtoja!

      Poista
  6. Tuli vain mieleen, tiedätkö mitä tarkoittaa omg?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai.. Ei kannata ottaa kaikkea niin vakavasti ;)

      Poista
  7. Mun työkaveri kertoi ostaneensa viime jouluna kahdelle lapselleen yhteensä 53 pakettia!! Muistan, että muksuna meillä saatiin vaa muutama lahja jokainen ja jokunen yhteinen lahja, pelejä tms. Mutta se tuntui niin monelta, mittasuhteet kun on niin erit. :D Jouluna on mun mielestä parasta vaan olla perheen kanssa ja nauttia vaan kiireettömyydestä ja rauhasta.
    Sun blogis kuuluu ehdottomasti mun lemppareihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis TÄ? 53.. anna mun kaikki kestää :D mä en kehtais ees kellekkää kertoa! :)) mutta toki tyylinsä kullakin..
      Ei mekään oo koskaan saatu ku muutama lahja per nenä, mutta muistan kyllä itsekin että niitä lahjoihin hukkuvia koulukavereitakin riitti :)

      Kiitos sanoistasi, lämmittipä mieltä <3

      Poista
  8. meillä jää tänä jouluna lahjat kauppaan..Isoin lahja,koko perheelle,kun on sähkö-hella! Elokuusta asti pitäny pakon edessä pärjätä ilman(onneks levyt toimii) Huomenna,viimeistään itsenäisyys-päivänä päästään kokeilemaan sitä..(arvaa,oonko täpinöissä?)
    edellisen kommentoijan sanoihin on pakko yhtyä,tykkään valtavasti tyylistäsi kirjoittaa ja pohtia huumorilla asioita!

    VastaaPoista