tiistai 17. helmikuuta 2015
Ruutuaika
Tuo ihana ihana ruutuaika. Helpotus ja painajainen. Ikuisuuskysymys. Kiistan aihe. Koukuttava.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Itse henkilökohtaisesti en tykkää siitä, että lapset ovat jatkuvasti jonkin koneen ääressä aikaa viettämässä. Ja meidän (niin kuin varmasti kaikkien muidenkin) lapset töllöttäisivät ja jähmettyisivät siihen pelin tai viedon ääreen just niin koko päiväksi, jos ja kun vanhemmat eivät toisin määräisi.
Yksi päivä viikossa on sellainen, että lapset tietävät saavansa ainakin silloin olla koneella (kone käsittää meillä tabletit, läppärin, tuo alakuvassakin näkyvä "pikkupeli" Nintendo tai pleikkari/xbox), nimittäin siivouspäivä! En mitään niin inhoa kuin edessä tassuttelevia naperoita kun täytyisi oikeasti saada jotain aikaiseksi. Toki siihen asti saavat heilua luutujen kanssa kaverina siivouksessa kunnes moppi kaivetaan esille. Siinä vaiheessa porukka napottaa sohvalla mööpelit kädessä, on muuten taattu rauhallinen moppaushetki.
Ollaan meillä muinakin päivinä koneella, mutta uskokaa tai älkää, ei todellakaan automaattisesti joka päivä. Tätä on ihmetelty ja ihasteltu niin neuvolassa kuin koulussakin, opettaja katsoo melkein siihen malliin että valehteletko? En huijaa. Onhan meidän muksut vielä aika pieniä, joten ruutuaikaa on helppo vahtia. Isompien kanssa on varmasti eri juttu.
Ihan joka ikinen päivä joku tahtoo pelata tai katsoa videoita, mutta ainahan saa haluta.
Olen myös ruutuajan menettämisen suhteen aika natsi.
Automaattisesti huonosta käytöksestä (koulussa tai kotona) napsahtaa konekieltoa 1-3 päivää (pisimmillään on menty varmaan 5pv), toki hyvällä käytöksellä rankkua saattaa saada lyhennettyä. Vähän vankilameininkiä, mutta oikeasti, muksut ovat vain kerta kaikkiaan niin herkästi riippuvaisia koko touhusta, että ihan uskomaton mihin suorituksiin sitä voidaan yltää sen vuoksi että irtoaa tunti peliaikaa.
Tiedän, että kaikkien mielestä lahjonta ei ole ok, mutta meillä se toimii ja siksi se on minusta aivan sallittua.
Tärkeintä tässäkin on mielestäni se, että lapsi leikkii, ulkoilee, huolehtii läksyt ym. normaalit jutut, siihen päälle pelailu ja viedoiden katselu silloin tällöin on ihan jees.
Tässä kohtaa tosiaan kertoilin tosiaan vain lasten ruutuajasta.
Voisi tieten olla ihan hyvä, että äitiäkin kävisi joku joskus vähän määräilemässä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Onko isommilla lapsilla omia puhelimia?
VastaaPoistaEi oo toimivia puhelimia vielä. Ekaluokkalainen on kyllä kovasti toivonut, mutta ollaan koettu että hän ei oikeastaan tee sillä vielä yhtään mitään joten sen hankkiminen on siirretty toistaiseksi johonkin hamaan tulevaisuuteen :)
PoistaMeillä on ihan sama meininki kuin teilläkin, eli toinen natsiäiti ilmoittautuu :D Muutaman kerran lapset ovat käyneet irvailemässä, että "äiti mites se SUN ruutuaika!?!"
VastaaPoistaIhanaa että natsimutseja on muitakin :D välillä tuntuu että olen ainoa ;)
PoistaJoo meillä on kyllä ihan sama juttu, että automaattisesti ei ole joka päivä peliaikaa. Joskus sitä on ja joskus ei ja joskus ihan vaan kun sanon että lauantaina ei ollenkaan oteta koneita esille, niin eipä niitä kukaan edes kysy :) Toisaalta, kun esim joululomalla kaikki oli kipeinä niin todellakin se joka alkoi ekana paraneen niin sai pelata ihan mielin määrin (jos jaksoi ja kykeni ja kiinnosti) koska kaikilla muilla oli vielä kova kuume ja kamalat säryt. Että silloin ei katottu kellosta :)
VastaaPoistaHyvältä kuullostaa toi teidän meininki, ihana toi pieni joka siinä niin hartaana pelaa! Mä annoin lääkärin odotushuoneessa 4-vuotiaan pelata mun puhelimella jotain ihme perunan hoitamis-peliä ja nyt se pottu huutaa mulle jatkuvasti ilmoituksia että sitä pitää ruokkia ja muuta :D
Meilläkin ovat tieten tottuneet siihen että kun "ei" kuuluu niin sitä on turha sitten jankata sille päivälle enää :)
PoistaTiedän sen pelin, ihan älyvapaa :D voin kuvitella kun se siellä hälyyttää henkitoreissaan :D:D totta sää nyt hoidat sitä ettei kuole!
Juu arvaa, mies kysyi mitä ihmettä mää teen kun olin menossa saunaan ja pyyhin vaan puhelintani sormella. Sanoin että pesen tota perunaa! :D :D :D
PoistaHahhaa :D
PoistaTäällä mennään aika samoilla linjoilla. Xbox kiinnostaa vain ajoittaan isompia. Sitä ei kyllä tarvitse rajoittaa. (Olisko liian tylsiä pelejä? Ehkä?) hups, tietokoneella pelattu kun äiti antaa aikaa. Ei läheskään joka päivä. Parilla vanhimmalla on älypuhelimet mutta jännä huomata että ei ne niilläkään kovin ahkeraa pelaa. Voisiko johtua siitä että äiti rajoittanut ruutua pienempänä aika ankaraan...
VastaaPoistaOlen huomannut sen että jos antaa liikaa katsella videoita niin lapsi muuttuu levottomaksi ja leikit ovat hyvin lyhyt aikaisia. Silloin viimeistään menee videot pannaan viikoksi!
Mä oon kans huomannut että mitä enemmän ovat koneella sitä levottomampia ovat. Ulkoilu ja leikit ei kiinnosta, eikä oikein osata tarttua mihinkään toimeen.. taas kun ollaan pari päivää ilman ruutua niin johan alkaa leikkejä syntymään :) toki lastenohjelmat inspiroivat lapsia leikkimään, kyllä meillä välillä leikitään koko päivä oktonautteja tai ryhmä hauta :) ja on mitä hienoimpia juttuja kehissä!
PoistaSama täälä. Ekapeliä saa pelata viikollaki. Pleikkaria viikonloppuna, jos lapset muistaa haluta. Liika tuijottaminen saa lapset joko passiiviseksi tai levottomaksi.
VastaaPoistaTuo ekapeli on muuten kätevä! Meilläkin sitä pelaillaan..
PoistaTuo passiivisuus on jotain niin uskomatonta, kukaan ei kuule, ei nää, oikeasti varmaan palohälyttimetkin sais huutaa napit kaakossa, tuskin sittenkään kenelläkään evä värähtäisi :o
2 tuntia per nenä per viikko tietokoneella. Ja pelaamisen saa meillä alottaa vasta 5v.na :) Isompiin ei enää niin toimi,kun on ne äly(ttömät) puhelimet,mutta pienempiin kyllä.Ja tosiaan pienemmät kans tekee+ touhuaa paljo esim.pihalla. Hiihtolomalla meinattiin kokeilla ruuduttomia päiviä,myös teinien kans. ;)
VastaaPoistaIsompien kanssa on varmasti haastavaa, koska heillä on omat puhelimet ja niissä netit! Mutta VOI olla että he jo jonkin verran paremmin ymmärtävät tätä asiaa kuin nämä pikkuiset joilla ei oo mitään rajaa eikä käsitystä siitä kuinka kauan pelaamiseen ja videoihin voi käyttää aikaa :)
PoistaTämä on niin ikuisuusaihe! Melkein joka päivä tätä joltakin kantilta miettii ja ehkä myös ääneen puhuu.
VastaaPoistaYmmärrän tuon siivousaiheen :) Teen monesti samoin: liimaan lapset ruudun ääreen, että saan rauhassa siivota. Hyvä äiti tietenkin laittaisi lapset itse siivoamaan, mutta sekin on kivaa, että saa yksin rauhassa tehdä puhdasta ja lapsillakin on ihan kivaa siinä konellaan.
Oikein välillä ärsyttävyyteen asti puheen aiheena :)
PoistaMinäkin (joka melkein inhoan siivoamista) nautin siitä että saa joskus siivota ihan rauhassa! Toisinaan taas tuskailen, että oispa kiva kun tässä ois joku muukin mukana.. toki mieheni osallistuu aina siivoukseen kun mahdollista, että sinänsä tämäkin asia kunnossa :)