Kuulkaapa kun jossakin vaiheessa vannoutuneen sormiruokailun vastustajankin on vain luovutettava ja annettava pikkuisensa alkaa opettelemaan syömistä itse.
Olen siis tosiaan inhonnut aina koko sormiruokailu-termiä. Se vain yksinkertaisesti kuulostaa niiiiin sotkuiselta, että saan sydänkohtauksen vähemmästäkin.
No lusikka ei vielä meidän yksivuotiaan kädessä pysy, joten sormilla mennään. Joka päivä typy saa jotain syödä itse; makaroneja, kasviksia, leipää tms. (huom. kaikkea vähemmän sotkuista).
Mutta arvatkaas mitkä naurut saatiin kun läväytin ensimmäisen kerran lautasellisen makaroneja neidin eteen? No itkuhan siinä tuli kun ne tarttuivat sormiin eivätkä lähteneetkään irti vaikka kuinka puisti, oikein hysteerinen itku. Siinä kävi mielessä, että oisko ehkä kantsinut aikaisemmin...
Aikansa siinä nyyhkittyään ja ruokaa tutkiessaan pikkuhiljaa ruokaa alkoi mennä suuhunkin asti ja silmin nähden tyyppi kyllä nautti kun sai itse syödä.
Niin, siitä sotkusta.
Ihan oma vika vissiin kun en ole hommannut "ruokapaitaa" (sitä joka puetaan lapsen ylle kuin takki) enkä mitään muovista viismetriä kertaa viismetriä alustaa syöttötuolin alle. Itse asiassa sais olla myös ruokahousut ja jonkun sortin uimalakki, koska viimeisen kourallisen jälkeen ylijäämä läväytetään tukkaan tai syliin. Onks pakko hei!
Siinä vaiheessa kun neiti on saatu kuorittua esiin parsakaalin alta täytyy hänet lukita tunniksi johonkin huoneeseen (novitsi) että saa ruoan alta esiin myös lattian, pöydän ja tuolin.
Ens kerralla äiti voikin taas syöttää. Vitsit miten paljon siistimpää!
:D Mä oon niin tottunut siihen sotkuun, se on minuutti kun se on siivottu :) Meillä muuten makru on lemppariruoka vuosikkaalla. Montaa ruokaa ei nimittäin tunkemalla tunge suuhun mut makrut... !! :)
VastaaPoistaNo eihän siihen oikeesti kauan mene ku putsaa :) ehkä munki on vain paras tottua :D
Poistatsemppiä! mitä aiemmin itte oppii,sen varmemmaksi se syömis-homma käy ;)
VastaaPoistaNiinhän se on! Kyllä meilläkin heti vuoden iän jälkeen on alettu itse harjoittelemaan syömistä, ja muistaakseni jo puolitoista vuotiaana ovat syöneet suunnilleen itse! Harjoitus tekee mestarin :)
Poista