torstai 5. maaliskuuta 2015

Nukkejuttuja


Mulla on teille yks vinkki.
Ei mikään nobelin arvoinen keksintö, ja tuskin mikään uusi juttu kaikille, mutta oikein hyväksi todettu systeemi, niin jaanpa sen nyt teillekin. Teille, jotka omistatte pikkutyttöjä ja nukkeja.

Olen aina kauhistellut kauppojen nukenvaatevalikoimien hintoja. Yhdestä setistä saat maksaa toista kymppiä! Onhan ne kauhean nättejä ja just sopivia peipparin kokoiselle nukelle, mutta itse en ole kyllä juurikaan raaskinut ostaa.

Sitten olen ihastellut teitä äitejä jotka nätisti ommella hurautatte tyttöjenne nukeille mitä ihanempia juttuja, ihan katkerana mietin että eikö minusta oikeasti ole ompelukoneen ääreen? Jos minusta tuli hiihtäjäkin kerrasta niin vitsi mä hankin just nyt ompelukoneen ja alan harjoittelemaan. Niin kerta.

Mutta sitä odotellessa ahkerana kirpputoristina koluan erityisesti sellaisia osastoja joissa on vauvan vaatteita. Toki ihan oikeitakin vauvoja on meidän taloudessa ollut viisi kappaletta, mutta aina en siis hanki eläville babyille vaatteita, vaan juurikin nukkevauvoille. Esimerkiksi 56 kokoiset (ja siitä alaspäin) sopivat ihan hyvin isommalle nukelle, vähän voi joutua käärimään hihoja tai lahkeita, mutta se ei ainakaan meidän nukkeleikkijöitä oo haitannut.
Ja mikä parasta, hinnat pyörii viidestäkymmenestä sentistä pariin euroon.
Viime kirpparireissulla ostin mm. nuo kuvassakin näkyvät kahdet pöksyt 50cnt kipale.

Nuo pallohousut oli kyllä aika södet, että jos joskus tarvitsen vielä pikkuruisia tyttöjen pöksyjä taidan kaikessa hiljaisuudessa näpistää ne nukenvaatelaatikosta. Pikkuvaatteet ovat jotain liian suloista!

Ps. Tuo oikeanpuoleinen nukke on minun vanha. En muista mistä se on saatu tai mikä se on ollut nimeltään, mutta ruma se on. Hiukset rastoilla, silmät pyörähtäneet pari kierrosta ja tussilla tatuoitu vähän sieltä ja täältä. On sitä tainnut joku pikkuinen vähän pelätäkin! Enkä ihmettele.
Niin se vain kulkee kotileikissä mukana, silmät kierossa, kirppishousut jalassa. <3

10 kommenttia:

  1. Nuken nimi oli/on Tuulia, sait sen joksikin synttärilahjaksi, oisko ollu 4-vuotis?? Nukella oli todella hienot vaatteet päällään ja kantokoppa jossa vielä hienommat peitto ja tyyny..tukka niin nätisti kiharoilla, rastoista ei tietoakaan :) Kovasti sillä on leikitty ja joskus se jäi uloskin pitkiksi ajoiksi mistä voi johtua tuo "kestorusketus" ja rastoittunut tukka. Tatskatkin on ollut muotia vauvoilla joskus, pikkuveljellä taisi olla "Tattoo-liike" :D naamaan vaan muutamat tribaalit vai mitä ne ny on? Oi niitä aikoja, oi niitä aikoja, ne tahtoisin niin elää uudelleen.. ;)
    -mamma-

    VastaaPoista
  2. Miten mä en ollenkaan muistanut tuota nimeä, mutta nyt se kyllä kuulostaa ihan tutulta kun sanoit :)
    Ja tatuoijastakaan ei ollut kyllä mitään tietoa, hahaa nyt tietää ketä saa syyttää ;)
    Pääasia on kuitenkin se, että on säilynyt sen verran että nyt omat muksut saavat sillä leikkiä!

    VastaaPoista
  3. Meiänki nukkevauvat on saaneet paljon vaatteita kirppikseltä ja ihan esim h&m 50 cm vaatteita uutena :) Ja onko niitä pienempiäki. Ommella en jaksa, hyvä ku viitsii rikki menneitä paikkailla. Ja aika monesti en sitäkään. Siinäpä kulkevat risapolvisilla farkuilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään varmaan jaksais ommella jos ei oo pakko :D ensin pitäis tosiaan vain edes yrittää aloittaa koko homma, sitten vois sanoa kiinnostaako vai ei :)

      Poista
  4. Meilläkin käytössä nukella neidin vanhat bodyt. Myös ikeassa myytävät Ikean pehmonukelle tarkoitetut edulliset asut sopivat esimerkiksi Baby Bornille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahas, pistetäänpäs korvan taa kun seuraava Ikean reissu koittaa :) täältä landelta sinne on harmi vain niin pitkä matka että tosi tosi harvoin tulee käytyä :/

      Poista
  5. Ompelen lapsille, mutta nukeille ei jaksa. (Mitä nyt tänään helppoja kestovaippoja innostuin tekemään).:) Kirppikseltä oon joskus tyttöjen kans varta vasten käynyt nukeille vaatteita metsästämässä...ja onhan ne söpöjä! Nyt vaan vauvan vaatekaapilla kato käynyt kun pitäisi saada just ne vauvan housut ja haalarit käyttöön! :/ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muutakuin hamstraa oikean vauva käyttöön mitä löytyy tyttöjen kätköistä :)

      Poista
  6. Entäs,ku niitä tyttöjä on 5 eikä ketään,koskaan,oo erikoisemmin nukke-leikit kiinnostanu ? :D Tällä hetkellä 2 nukkea kuopus-tytöllä,nekin raukat pyörii nurkissa alastomina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla ettei kaikkia kiinnostakaan :) onpahan niitäkin että perheessä pojat leikkii mutta tytöt ei :)

      Poista