lauantai 22. elokuuta 2015

Ihan pihalla







Mun mies aina tasaisin väliajoin tuumaa, että taidanpa tässä soittaa välittäjän käymään ja lyödä tän tönön myyntiin.
Yhtä tasaisin väliajoin minä tuumaan, että ehei, ei käy.
Kun mä niin tykkään tästä. Talosta, paikasta, pihasta, kaikesta.
Nyt heinä-elokuun vaihteessa tuli viisi vuotta asuttua elämää tässä kodissa, ja jotenkin sitä kiintyy kaikkeen siihen mitä on ympärillä tottunut näkemään, ettei millään tekis mieli lähteä siitä yhtään mihinkään. (Toki siihen liittyy vielä semmottinen juttu, että kaikki paikat on täynnä kaikkea roinaa, niin kuka hullu tässä jaksaa alkaa pakkaamaan ja muuttamaan. Hyi kauhia.)

Tai oikeastaan mulla ei ois mitään sitä vastaan, että rakennettaisiin uusi tupa. Ainahan sitä ois kiva fiilistellä, mitä kaikkea sitä tekisi uuteen taloon eri tavalla tuota ja tätä.
Mutta tiedättekö missä kohtaa mua tökkii?
No siinä, että istun rappusella ja katselen tätä vajaa kahtatuhatta neliötä lääniä ja mietin, kuka ihme tämän pihanteko-rumban niinku oikeesti jaksais aloittaa alusta? Tee nurmikot, tee laatoitukset, kiveykset, istuta pensaat ja puut ja rakenna leikkimökit ja hiekkikset, pihavarastot, roskakatokset, terassit, kanalat ja notskipaikat. Juu kiitos ei. (Ei sillä että itse oisin noista edellä mainituista puoliakaan tehnyt, mutta..you know!)
Että jos se nyt alkuunkaan minusta on kiinni, niin tässä talostellaan eikä missään muualla.

Toki fakta on se, että jos viereisen pellon omistaja ei myy meille sikahintaista pellonplänttiä ja pankki myönnä siihen hevostallinpystytys-lainaa, meidän on pakko tästä jossakin vaiheessa kai johonkin erämaahan häipyä sitä hevostilaa pyörittämään. Mutta jotenkin musta tuntuu, että niin kauan kun tässä pyörii alle metrinmittaisia ihmislapsia viisi kappaletta ilma päätä ja häntää niin nelijalkaiset saa vielä odottaa hetken. Paitsi kyllä me oikeastaan vähän niinku haetaan sitä paikkaa koko ajan. Huvikseen, puolivaloilla.

Niin, mutta se mun asia tässä tosiaan oli siis se, että me värkättiin tommonen kiva notskipaikka tuonne pihan perälle. Vähäks maistu makkara eri hyvälle tollasen saunajakkaran kyydissä.
Taas yksi syy lisää olla muuttamatta yhtään mihinkään.

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Itsekin tykkään kyllä :) se ei sovellu niinku syömähommiin, koska on niin korkea, mutta niin huippu tarjoilupöytänä <3 rakastuin.

      Poista
  2. Huippuihana notskipaikka teillä! Meillä on ihan pikkuruinen piha eikä olla asuttu tässä kodissa vasta kuin vähän reilu vuosi, ja silti tuntuu että en haluais ihan heti alkaa pois muuttamaan. Vaikka koko ajan haaveilenkin uudesta kodista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on pikkuhiljaa kasvanut :) saatiin tuosta talon päädystä tuollainen kaistale kaupungin puistoaluetta meidän pihan jatkeeksi, siitä raivattiin sellainen pöheikkö pois ja laitettiin nurmikoksi! Kivasti laajeni piha :)

      Pidettiinkin eilen mun miehen vanhempien ja sisarusten perheiden kera semmoinen perinteinen syyspiknik ja oli kyllä kiva kun on tuollainen tilava paikka missä lapsetkin mahtuvat juoksentelemaan vapaasti :)
      Kyllä tähän paikkaan on sen verran kiintynyt, että haikeudella tästä joskus lähdetään jos (tai kun) lähdetään :D

      Poista
  3. Sama juttu, että tuo pöytä on niin hieno!

    Ja tiedän tunteen: ei voi muuttaa, vaikka voisi muuttaa. Mulla muuton estää se, että olen omin pikkukätösin (+miehen avustuksella) meren rannasta ja metsäteiden varrelta raahannut tähän pihalla noin 2 000 kiveä. Haluaisin ne tietenkin mukaan, mutta en jaksa siirtää. Siksi asutaan tässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo onkin jo semmoinen kivimäärä, että se taatusti pitää teidät paikoillaan :D
      Minusta tuntuukin (mieheni kun on rakennus-alalla ja talo tulee sillälailla näppärästi nopeaa osaavissa käsissä) että juurikin sen pihasysteemin takia ei millään jaksais aatella uutta ympäristöä, tässä kun kelpaa nyt talostella <3

      Poista
  4. Must tuntuu ett me viel eläkkeellä istuskellaan tässä tuvassa keinus-toolissa( semmonen kahen istuttava on haaveissa). Ei tästä voi lähtee ku jalat eellä...Varsinki ku on jo ihan oma,kohta 17v näitä nurkkia ja ympäristöä kateltu.Nykymitta-puun mukaan pieni talo ja pieni tontti,vaan meillepä just sopiva :D ja tiiäkkö muute,meijä pihassa oli sillon joskus pensasta ym kasvillisuutta,mutt kaikesta luovuttii(paitsi orapihjala-aidasta) ja tilalle laitettii jalkapallo-kenttä.Siinä riittää pelaajia ;) grilli yms puuttuu ja neki oli sillon ku vanhimmat oli pieniä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se oma koti tulee tärkeäksi :) ja sitä on niin mukavuuden haluinen, mihinkään ei enää viitsis vaivautua lähtemään :)

      Poista
  5. Jos mulla olisi tuollainen koti tuollaisella paikalla niin en edes haaveilisi muutosta mihinkään :'( :-)
    Koitetaan asua perheen kanssa pienessä rivariasunnossa kun miehen terveysongelmien vuoksi ei pystytä muuhunkaan. Kyllä se kirpaisee varsinkin näin kesällä, kun ei ole juuri minkäänlaista pihaa. Mutta jospa joskus vielä... haaveesta en suostu luopumaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän on jo haavetta kerrakseen <3 kyllä se on ihan eri asua omassa talossa, missä on omaa pihaa! Itseä hirvittäisi edes ajatella (että jos rakennettais uus koti) että tämmöisen sakin kanssa pitäisi lähteä vuokralle pieneen asuntoon, edes väliaikaisesti!
      Toivottavasti tekin saatte vielä joskus oman kodin ja oman pihan :)

      Poista