sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kuumetta alentavia lääkkeitä kaksi kappaletta








Niin että en mä tiiä onko tämä nyt jotain hevoskuumeenlaskemis-yritystä vai mitä, mutta kanojen lisäksi on nyt sitten hankittu myös kaksi pupua.
Tarkoitan siis sitä, että tähän just nyt on niitä hevosia mahdoton hankkia, mutta kanoja ja pupuja oikein mainiosti hoivaviettiä vähentämään.
Tenavat vinkuvat vielä koiraa, mutta musta tuntuu että mä en jotenki osaa niitten koirien kans yhtään!

Meillähän tosiaan oli ne kaksi kania, jotka pian olivat jakaantuneet niin että niitä oli kahdeksan. Sitten niitä olikin enää yksi, joka sekin heitti veivit.
No nyt on kaksi uutta, jotka kantavat universumin hulluimpia nimiä Myrsky ja Pilvi (lapset lapset) ja nehän ovat myös universumin söpöimmät kääpiöluppakorvat.
Sietääkin sitten olla kääpiöitä, tiedänpä nimittäin tapauksen että perheeseen piti tulla kääpiömaatiaiskaneja mutta ei mennyt kuin muutama tovi kun kopissa öllisteli kaksi pikkulapsen kokoista möllikkää, jotka eivät totisesti olleet kääpiöitä nähneetkään.
Mutta joo, toivomme että nämä pysyvät sylissä pidettävän kokoisina, eikä kottikärryillä lykättävän kokoisina. No söpöjä ne ovat joka tapauksessa! <3

Emmä nyt siitä hevoskuumeesta silti tiedä.
Tänään juoksulenkillä (oli kauhea tappokeli kun meinasin sulaa!) hölkyttelin (raahustin) heppa-aitausten ohi ja haikeana katselin (hiki kirvellen silmiä) että voi kun ois oma.
Ja sitten me taas suunniteltiin. Että mistä saatais tai mihin tehtäis se meidän oma paikka.

Hartain toive ois, että ei menisi pelkästään suunnitellessa koko loppuelämä.

8 kommenttia:

  1. Haa-vei-lu :D Aina pitää ja saa haaveilla+ suunnitella ;) Vielä teillä se heppa-talli on tai sulla ainaki oma heppa <3 Mutt pahimpaan kuumeeseen nuo suloiset pupuset voi olla ihan hyväksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina tosiaan saa ja pitää olla haaveita :) kaikki ei aina välttämättä toteudu, mutta tämän hevos-haaveen eteen teen kyllä niin paljon töitä, että onnistuis vielä joskus <3

      Poista
  2. Nauroin vedet silmissä tuolle kottikärryissä kuskaamiselle :D Toivotaan, että puput pysyis kääpiöinä. Ja myötätuulia heppahaaveille myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ku oikeesti ne isoimmat puput on ihan koiran kokoisia :D eihän niitä enää jaksa tuommoinen pikkuinen syliin nostaa niin pitää jollaki lykätä sit ;)
      Mutta joo, hevoshaaveet ei varmasti lopu ennenku ne on toteutunu!

      Poista
  3. Olipa niin hyvä otsikko, että piti tulla katsomaan mistä kuumeesta kärsitte. :) En voi näyttää meijän 5-vuotiaalle näitä kuvia, koska hänen suurin haaveensa olisi oma pupu (johon emme ole vielä suopuneet). Meillä on jo tuo yks koira, joten tuntuu, että piisaa. Siitä ei raski luopua, vaikka on välillä hyvinkin rasittava (mutta sellaisia kai me ihmisetkin ollaan välillä?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siinä ainaisessa kauramoottori-kuumeessahan täällä kärvistellään ;D ei se helpota, ei näillä konsteilla! Muuta kuin oikeastaan pahenee vaan..
      Mutta niin, pupun kuvasta meilläkin lähti ensimmäiset innostukset aikoinaan :) pakko saada kun on niin söpön näköisiä! Ja onhan ne..

      Mitä? Ei kai, en mä ainakaan oo koskaan yhtään rasittava :D

      Poista
  4. Oi söpösiä lutusia ❤️ minä oon haaveillu joskus rankanlupista. Ne on melkeen niitä kottikärryillä työnnettäviä :D kuume sitten laski jossain vaiheessa (mies ei kuumeillut!) mutta nyt tällaset kuvat nostaa taas kuumeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerran jossain eläinpuistossa oli niitä! Just noita ranskalaisia.. Ei järki miten isoja! Niitä ei kyllä sylitellä enää :D:D

      Poista