sunnuntai 30. elokuuta 2015

puoliksi DIY


Meidän minkään huoneen missään vaatekaapeissa ei ole henkari vaatteille tarkoitettuja osastoja.
Älkää kysykö miksi. Siis alun perin kaikkiin sellainen tanko kuuluisi, mutta silloin viisi vuotta sitten oltiin sitä mieltä, että meille riittää yhden vaatehuoneen puolitoistametrinen tanko. No eihän se riittänyt, kun taloon tuli tyttöjä yksi lisää ja mekkoja toinen tusina.

Jotenkin tässä on vuosien aikana tullut useammankin kerran mieleen, että neitien huoneessa ja meidän vanhempien huoneessa sellainen saisi todellakin olla.
No itsehän hankin silloin jokunen vuosi takaperin meidän huoneeseen sen kapistuksen johon olen ripustellut kaikki sellaiset vaatteet (omani siis) jotka menevät kaapissa ruttuun ja nyt olen jo muutaman viikon ajan vimmatusti koittanut keksiä tyttöjen huoneeseen myös jotain vastaavanlaista systeemiä.

Olen hirveän hyvä ideoimaan, mutta siihen se sitten loppuukin.
Ajatelkaa miten hyvä tuuri mulla on käynyt, että tätä ideointia täydentää mies, joka osaa todellakin toteuttaa mun hurjimmatkin visiot. Kunnon jing ja jang meininkiä etten sanois.
Eli minä visioin ja mies toteuttaa. Olen siis puoliksi diy, ja se toinen puoli on mun mies. Kätevää.

Siispä heitettiin Ikean leluhyllyköstä veks kaikki muoviset laatikot.
Rautakaupasta haettiin luudanvarsi ja valkoinen spraymaalipurkki muutamalla eurolla ja pientä porausta ja spreijaamista ja ruuvaamista suoritettiin ja thats it. I like it.
Pienet puuhenkarit löytyivät Clas Ohlsonilta.

Nyt ei tarvi enää tuskailla kymmenien silityksien kanssa, vaan saa aina pesun jälkeen silittää ja laittaa suoraan henkariin, sen sijaan että mekot rytistyvät kaapissa uudelleen ja niille pitää joka tapauksessa näyttää silitysrautaa vielä uudestaan.

Olen onnellinen.
(Ja pikkuneiti myös, koska hänestä on ihanaa kiskoa kaikki mekot myttyyn lattialle useita kertoja päivässä. Onneksi se oli vain uutuuden viehätystä, koska nyt koltut ovat saaneet olla rauhassa!)

Vähänkö kätevää olla melkein DIY.

Ps. Jotta te ette todellakaan luule että meillä on noin siistiä kuin yläkuvasta muka näyttää, niin kameran paremmalla puolella näytti tosiaankin just tältä:




(Sitä kuuluisaa todellisuutta!)

6 kommenttia:

  1. hieno! Ja huippu idea :D Meillä on joka huoneessa hengari-kaapit ja ne pursuaa tavaraa huru mycke...Kaikkea muuta ku mekkoja,ku ei meidän neidit niitä juuri pidä.1.ssä pullottaa kausi-vaatteet(ja mieti,12 hengen).1.ssä vanhempien juhla-tamineet( ja nytki pitäs saada miehen ylisuuret juhla-paidat/puvut myytyä),1 on 15v.n teinin käytössä ja 1.stä löytyy 10.n muksun juhla-vaatteet. Aihetta ois vaihtaa koko kaapistot uusiks...mutt jospa ne vielä hetken kestäis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kans se vaatehuoneen henkaritanko täynnä juhlavaatteita, joista kolmasosa pitäis heittää pois :D ehkä sinne sitten tulis tosiaan enempi tilaa niille mekoille ;)

      Poista
  2. Hienolta DIY-henkaritangolta näyttää, pisteet teille! Kovin näyttää tutulta sielä, meillä on kans lastenhuoneessa keltanen seinä ja samanmoinen sotku yleensä kans ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta tuli kyllä tosi kiva <3 ihanaa että muillakin on sotkuista ;) tuo meidän puolitoistavuotias on tosi tehokas sotkija :D

      Poista
  3. Siis ihan super-hyvä idea! Ja aivan törkeen siisti toi keltainen seinä, i love it!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, niin minustakin :) me maalailtiin jokunen vuosi takaperin kaikkien kamareiden pinnat uusiksi, tuo keltainen on niiiin ihana <3

      Poista