maanantai 17. elokuuta 2015

Taapero+hame=epäkäytännöllinenkö?







Vaikka meidän tyttösillä on aina kaapit pursunneet mekkoja, hameita siellä ei juurikaan ole näkynyt.
Mekko on jotenkin helppo, kun siihen yhdistää vain alaosan, niin se on siinä.
Hameen kanssa täytyy yleensä olla (varsinkin tämmöisinä jääkausi-kesinä) jotkut legginssit tai sukkikset ja lisäksi vielä se yläosa. Ehkäpä siksi hamoset ovat jääneet aika vähiin meidän taloudessa.
Toiseksi, isompi neiti ei ole oikein hameista välittänyt. Pienempänä, jos nyt hameen sattui päälleen saamaan, niin ensimmäisellä vessareissulla se yleensä löytyi pöntön vierestä lojumasta, josta sen päälleen kiskoi useimmiten pikkuveli joka sen sijaan rakasti hameita. En mä sille niitä kyllä pukenut, jostain syystä..
Vielä nyt isompanakin tykkää mieluummin laittaa kesäisin jalkaansa ne shortsit kuin hameen.

Hame on myös jostain syystä vähän hankala tämmöisellä pikku taaperolla. Ainakin meidän.
Ihan älyttömän söpöhän se on, mutta ehkä hiukan epäkäytännöllinen.
Kuvien ottamishetkellä pyysin pikkuneitiä kiipeämään tuolille ja poseeraamaan.
Ai että mitkä naurut sain kameran takana, kun toinen touhuissaan aloitti mallinhommat.

Ensin tyyppi kipitti tuolin luo ja aikoi kiivetä sinne istumaan, ihan kuten pyysin.
Sitten hän yhtäkkiä päättikin, että tuoli on kenties jotenkin väärässä asennossa, joten hilautui takaisin lattialle ja väänteli ja käänteli ja raahasi ja jurrasi (se ääni, tiedättehän?) tuolin mieleiseensä asentoon.
Sinne se sitten kiipesi ja niin nätisti istui ja muikisteli, kunnes hoksasi, että tosiaan, äitillähän on The Kamera kädessä.
Siitä alkoikin hulvaton piirileikki, kun neiti jostain syystä tunkee itsensä aina ihan kiinni kameraan tai yrittää tulla kameran linssin väärälle puolelle.
Tyttö jurnutti sen tuolinsa kanssa aina sinne suuntaan missä itse olin kamerani kanssa, ja kun vaihdoin suuntaa ja yritin näpsiä kuvia, neiti hiihti koko ajan perässä.
Olipahan jälleen huvittava ja vauhdikas kuvaustilanne.

Lopputulos oli sitten hamosensa kanssa se, että aikansa juostuaan, kiipeiltyään ja pyllähdettyään pikku-ihminen juoksenteli hame korvissa pitkin olohuonetta. Kaikkien riemuksi.
Juuri tästä syystä se epäkäytännöllisyys.

Hame(KIN!) on muuten löytö Gugguun nettikirppikseltä.
Näille annan kyllä söpöys-pisteitä miljoonan, ja haaveilen värisuorasta molempien neitokaisten vaatekaapissa. Hyvä alku jo on. Ehkä nyt on välistä hameiden vuoro? Epäkäytännöllisyydestä viis.

8 kommenttia:

  1. tsemppiä! ihana se on hame tai mekkonen tyttösen päällä,mutta minkäs teet,kun ei kiinnosta :) meidän 4v ei suostu laittamaan kumpaakaan,enkä väkisellä yritäkään... Haikeutta vaan rinnassa,kun tajuan,miten rakas pikku-tyttö ei kohta enää ole pikkuinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo eihän sitä oikein väkisellä voi toiselle pukea :) mutta onhan ne ihanan tyttömäisiä! Onneksi tyttömäisiä vaatteita löytyy farkuista ja huppareistakin <3

      Poista
  2. Ihanan mallinen hame! Oon ajatellut itekki oikein "petrata" tön hame asian suhteen. 😃 mekkoja löytyy miljoona, mutta jotenkin nuo hameet in jäänyt täysin unholaan. Nyt syksyllä täytyy kyllä muutama surauttaa ja hommata kivan värisiä sukkiksia kavereiksi. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on tosi nätti malli kyllä :) ja mikä ihaninta, siinä on taskut! Tyttö ihastui niihin taskuihin niin, että yrittää kaikissa legginsseissä ja housuissa tunkea käsiä taskuun :D ja sinne tottakai laitetaan niin monta pikku tavaraa kun vain mahtuu <3

      Poista
  3. Niin liikuttavaa!
    Muistan, kun oma tyllerö noin vuoden kieppeillä sai ensimmäisen hameensa. Jo piti kuvata ja ihmetellä, kun oli paksuine jalkoineen niin ihanan näköinen. Mekkolinjalla on menty nykyisin kyllä sitten. Se on totta, että hameeseen pitäisi olla kiva yläosa. (Ja olen niin kranttu, etten melkein kestä, jos laittaa jonkun tosi ruman paidan rimssuisen farkkuhameen pariksi. Mieluummin mekko, joka on ylhäältä alas samaa kangasta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se hamonen niin nätti puettuna tuommoiselle pikku-taapertajalle <3
      Johtuukohan muuten tämä meidän perheen hameettomuus tytöillä siitä, että itse en juuri koskaan pue hametta! Itse asiassa en taida edes tällä hetkellä omistaa kuin yhden maxi hameen..
      Mieluummin puen mekon jos jotain liehuvaa ylipäätään päälleni laitan :)

      Poista