Villiä luettavaa

Hommasin koko perheelle joululahjan, joka kyllä unohtui informoida porukalle siinä kaikessa tohinassa ja touhussa ja ensimmäinen numerokin ilmestyi vasta tammikuun puolella, joten yllätys olikin mainio kun lehti kolahti laatikkoon. Tai kun se kannettiin sisälle tietty.

Kerran heppahullu, aina heppahullu.
Muistan että minulle ja siskolleni tuli joskus aikoinaan hevoshulluimpina vuosina Villivarsa useamman vuoden ja ai että se olikin mieluinen lehti jo silloin.
Sen jälkeen olen sitä selaillut aina silloin tällöin jossain jos on sattunut käteen osumaan ja aina olen miettinyt, että pitäisikö tilata itsellekin.
No sitten tilasin.

Ensimmäinen lehti kun saapui, piti koko homma seisauttaa kesken päivän, ja ahmia lehti siltä seisomalta.
Hyvä lehti, monipuolinen, ja annas olla kun hevoskuumetta pukkaa jälleen.
Tai ei se sieltä mihinkään ole ikinä poistunutkaan vaan tasaisin väliajoin muistuttaa olemassa olostaan hieman enemmän.

Ja kaiken hyvän päälle tulin juuri tallilta, ja niin hevoshuuruissa ajelin kotiin etten muistanut nakata takapenkiltä tavaraa lasinkeräykseen ja paperinkeräykseen.
Tiedättekö, kun kelasin vain mennyttä tuntia. Pohdin, mikä meni mielestäni nappiin ja missä olisi parantamisen varaa. Tänään sitä olisi ollut peruuttamisissa.
Mietin hevosia ja hevosia ja hevosia ja huomasin olevani kotona autotallissa enkä muistanut kotimatkasta mitään muuta.

Että sillainki voi nääs käydä.
Että eipä tässä kummempaa, muuta ku et hevoset on ihania. On ne.